Kilpaurheilun asiantuntija on huolissaan: ”Nykylapsi on liian laiska huippu-urheilijaksi?”, uutisoi YLE.
Huippu-urheilijoita kaivattiin lapsista siihenkin aikaan kun minä kouluani kävin. ”Pesäpalloa ei oikeastaan kannattaisi koulussa pelata, kun siinä ei voi edetä Suomea laajemmille kilpakentille”, totesi koulumme jumppamaikka toiselle, joka nyökytteli myöntymyksen merkiksi. Se tiivisti koulun urheilutuntien tarkoituksen: Ne ovat kykyjenetsintätilaisuuksia, eivät suinkaan mitään meidän tavallisten tallaajien elämäntapoihin vaikuttamista. Tätä korosti myös opettajamme käsitys talviurheilusta. Hän oli jääkiekkovalmentaja ja suomenmestaruustason kiekkoilija, eikä hänelle muita talviurheilulajeja ollut olemassakaan. Ne, jotka eivät pitäneet lätkästä, mahtuneet joukkueisiin, pärjänneet luistimilla tai joiden perheillä ei ollut varaa hommata kasvavaan jalkaan joka vuosi (siihen aikaan käytettynäkin kalliita) hokkareita, saivat viettää liikuntatunnit kävelemällä lumihangessa kaukalon ympäri sillä aikaa kun muut pelasivat.
Tällainen urheilu- ja liikuntakasvatus synnytti minulle vuosikymmenien inhon kaikkea järjestettyä liikuntatoimintaa kohtaan.* En ole totisesti ainoa. Ilmeisesti koululiikunnan tilanne on nykyään parempi. Ehkäpä nykylapset tosiaan löytävät koululiikunnan kautta yhdessä liikkumisen riemun, sen jonka itse olen löytänyt vasta päälle nelikymppisenä taiji-tuntien myötä. Ehkä koululiikunta tosiaan ohjaa ihmisiä liikkumaan eikä ihannoimaan liikkumisen katselemista tai liikunnallisia huippuyksilöitä, jollaisia heistä itsestään ei tullutkaan ja joiden takia heidän liikkumisellaan ei ollut sitten loppujen lopuksi niin väliä.
Kansalliskiihkoilun ja muun sairaan nationalistismin ohella tärkein peruste mättää veronmaksajien varoja kilpaurheiluun ja kilpaurheilutulosten välittämiseen** on perinteisesti ollut, että näin innostetaan kansalaisia – etenkin nuoria – liikkumaan, huolehtimaan kunnostaan, vähentämään kansanterveydelle koituvia kustannuksia ja niin edelleen. Näin meitä on aina opetettu, mutta jos jollakulla teistä, lukuisat lukijani, on tietoja todellisista tutkimuksista jotka oikeasti osoittavat kilpaurheilun seuraamisen innostavan kilpaurheiluyleisöä huolehtimaan kunnostaan, otan mielelläni vastaan linkkejä. Tiedän vain kuulleeni uutisen, jonka mukaan lontoolaiset liikunta-alan yrittäjät olivat perin pettyneitä Lontoon olympiakisoihin, jotka eivät tuoneet saleille lainkaan uusia kuntoilijoita.
Niin kauan kuin ollaan ”kaikkihan sen tietävät” -tasolla, voi aivan yhtä hyvin väittää, että kilpaurheilun seuraaminen ja kilpaurheilutarjonnan lisääntyminen ovat keskeisiä tekijöitä länsimaisen lihavuusepidemian pahenemisessa, sillä ne lisäävät rasvaisen ja sokerisen roskaruoan sekä alkoholin kulutusta. Vai milloin olette käyneet urheilutapahtumassa tai -rakennuksessa, jossa on ollut tarjolla terveellistä, vähärasvaista, ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa?
Viime vuosiin asti urheilijat, heidän valmentajansa sekä urheiluvälineet on kuvissa ja televisiolähetyksessä kiedottu mainoksiin, joissa kehoitetaan katsojaa juomaan alkoholia ja polttamaan tupakkaa. Pienet lapsetkin ovat tienneet, että polkupyöristä, leikkiautoista ja päällysvaatteista saa sporttisempia kiinnittämällä niihin tupakki- ja kaljamainoksia. Tämä on, onneksi, vähentynyt tiukentuneiden mainoslainsäädäntöjen ansiosta.
Kilpaurheilun ja terveiden elintapojen yhteys lienee muutenkin pelkkä vaarallinen myytti. Viime päivien Lance Armstrong -uutisointi on tästä hyvä todiste. Tärkeintä on voittaa keinolla millä hyvänsä, rehellisyys ja omasta (tai muiden) terveydestä huolehtiminen on toisarvoista. Lienevätkö nallewahlroosit ja kumppanit olleet lapsena mitenkä innokkaita kilpaurheilun katsojia?
Ehkä huippu-urheilusta kieltäytyvät lapset ovat vain järkevämpiä kuin vanhempiensa sukupolvi. Ehkä kasvavassa polvessa on vähemmän mielisairaaseen huippuyksilöpalvontaan lankeavia ääliöitä, ja enemmän niitä jotka tajuavat että fyysinen tekeminen on mukavaa, mieltä ja sielua elvyttävää puuhaa ja että porukassa on mukava olla ja toimia kilpailematta(kin).
Onhan kilpaurheilu sinänsä, parhaimmillaan, hyvinkin erinomaista ja jännittävää viihdettä. En kyllä keksi mitään järkevää syytä, miksi meidän veronmaksajien pitäisi sitä rahoittaa yhtään enempää kuin, no vaikkapa Big Brotheria.
___
* Mutta en voi kuitenkaan syyttää lihavuudestani pelkästään koululiikunnan huonoutta, en tietenkään. Kyllä siihen pahin syypää tuijottaa ihan normaaliin tapaan peilistä joka aamu. Mutta olisi ollut ihan hyvä löytää säännöllisen liikkumisen ilo vähän aikaisemminkin, niiden pitkien kävelyretkien lisäksi joita olen harrastanut koko ikäni.
** Kuten Yleisradiossa pitkään työskennellyt isäni totesi moneen kertaan, kaikki uusi ja kallis tekniikka tuli taloon aina ensimmäiseksi urheilutoimituksille. Voi tietysti olla, että ilman urheilua niitä ei olisi tullut ollenkaan, mutta ehkä rahat olisivat säästyneet sitten mielekkäämpiin asioihin?
