Tekijä: jPekka

Hiljaiseloa

·

Ei, en ole yrittänytkään syödä merimakkaraa,* vaikka moisia otuksia tulikin nähtyä jouluntienoissa Monacon merimuseossa. En ole kauheasti blogannutkaan. Kaikenlaista on kyllä tapahtunut, mutta ei välttämättä sellaista mikä olisi kirvoittanut kommentoimaan. Erään suuren suomalaisen kustantamon viimeaikaiset tapahtumat tietysti herättävät ajatuksia, mutta pidän ne ainakin toistaiseksi omana tietonani. Siihen on monta syytä. Ensinnäkään en tiedä talon touhuista juuri sen enempää kuin mitä keskiverto lehdenlukijakaan, eikä minulla ole myöskään mitään erityisen nokkelaa omaa kulmaa tahi näkemystä asian suhteen. Sitä paitsi kyseessä on yksi kääntäjä-Mäkelän työnantajista. Tai, jos toisin ajatellaan, yhteistyökumppaneista. Tai, jos toisin ajatellaan, kustannuspalveluntarjoajista.

Alkukesä on enimmäkseen sujunut leppoisissa merkeissä. Giles Miltonin According to Arnoldin suomentaminen etenee rauhalliseen tahtiin. Viimekeväinen Juliet, Naked oli siitä kummallinen käännösprojekti, ettei minulla tullut sen kanssa missään vaiheessa kiire. Tunne oli varsin miellyttävä, joten yritän saada käännöstä tuotettua ikään kuin varkain itseltäni niin, että homma olisi paketissa jo ennen elokuun lopun deadlineä. Muurahaispuun suunnittelu etenee pikku hiljaa: mieleen putkahtelee ideoita ja henkilökehitelmiä, saattaa olla että pari pientä, aivan erillään ja oikeastaan mihinkään kirjaan tai muuhunkaan tekstiin tarkoittamatonta tarinanideaa saattaa hyvinkin uida mukaan. Tällä hetkellä ne vaikuttaisivat siltä, että ne saattaisivat sopia. Katsotaan: vapaan suunnittelun aikaahan minulla on toukokuulle asti.

Musiikin kanssa on tullut pläträttyä jonnin verran. Oskari Jakosen Glance Beyond Nature -projekti, jossa olen mukana basistin, perkussionistin ja äänittäjä/tuottajan ominaisuudessa, on pikku hiljaa päässyt voiton puolelle. Viime kesän rumpusessioista alkanut hanke uupuu enää osaa lauluosuuksistaan ja paria soitinraitaa. Ynnä tietysti miksausta. Omaakin musiikkia on tullut tehtyä. Olen saanut taannoisesta ”Vanhat & viisaat” -laukusta sen verran hyvää palautetta, että intoa työstää muitakin pöytälaatikon lauluja julkaisukuntoon on nyt paljon. Sitä paitsi olen saanut luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni kehuja myös omasta lauluäänestäni, tuosta perinteisesti niin tuskallisesta ja nolostuttavasta asiasta. Eipä tuo lauluraita kuulosta itsestänikään pahalta: joko olen vain lopultakin tottunut omaan ääneeni, tai sitten olen lopultakin oppinut a) laulamaan, b) äänittämään lauluani ja c) löytänyt omalle äänelleni sopivan signaalitien.**

Tarkoitus on koota albumillinen lauluja, ja laittaa niitä jonkinlaiseen nettilevitykseen. Tällä hetkellä kiinnostavana kanavana on Bandcamp.com, jos jollakulla on siitä kokemuksia, kuulisin mielelläni.

Tällä hetkellä odottelen sitä lähipäivää, jolloin Finnconin ohjelma julkistetaan. Olen lupautunut muutaman paneelikeskustelun lisäksi viimekesäiseen tapaan suomentamaan yleisön edessä (tosin China Miévillen The City and The Cityä Miltonin romaanin sijaan – Miéville sopii paremmin tilaisuuden luonteeseen ja siinä on pari juttua, joita mielelläni kuulostelisin raadilta) ynnä esittämään iltatilaisuudessa lyhyen, itse säestetyn lausunta- ja laulantahetken, joten olisi mukava vähitellen tietää, mitkä ohjelmankohdat lopulta toteutuvat. Taloyhtiömme nikkaritilaksi muutetussa entisessä pannuhuoneessa on sitä paitsi valmistumassa viimeiseen ohjelmaehdotukseen sopiva säestysväline:

Joka tapauksessa: Mukavaa juhannusta kaikille! Erityisonnittelut ja -terveiset Leenamaijalle ja Sampolle, joille syntyi viime yönä tytär!

___

* Obskuuri kulttuuriviite 1950-luvun suomalaiseen runouteen – ja erääseen niistä harvoista runoista, jonka osaan ulkoa.

** Jos jotakuta kiinnostaa: Mojave Audio MA-201fet -mikrofoni, Universal Audio Solo/610 -mikrofonietuvahvistin, RME Fireface 800 -äänikortti. Lauluosuudessa oli hyvin vähän jälkikäteistä efektointia, vain hivenen kompressointia ja pikkuriikkisen viivettä.

He leikkivät taas tuolla kadulla

·

Kadotetut ovat (edelleenkin) yksi lempparibändejäni 80-luvun alkupuolelta. Ja ”Hiljaiset kyyneleet”, joka jostakin käsittämättömästä syystä puuttuu muutaman vuoden takaiselta kokoelmalevyltä, on lempparibiisini Kadotetuilta. Tässä hommassa kiteytyy juuri se mistä minä uudessa aallossa pidin: musiikillisesti voi tehdä mitä tahansa, sanoitus sanoo jotakin eikä vain ole täyttämässä tilaa. Eikä laulun sanoma edelleenkään ole vanhentunut, valitettavasti.

Kadotetu on jossain muodossa kokoillut rivejään aina silloin tällöin. Tämän levyn kokoonpanosta saksofonisti/lyömäsoittaja Kimmo Helistö on nykyään (mm.) vihreiden kaupunginvaltuutettu, sittemmin Avanti!ssakin soittanut viulisti Sanna Salmenkallio elokuvasäveltäjä.

Karstamusiikkia

· 3 kommenttia ·

Karstan lukeneet tietävät, että lukujen lomittajana toimii laulunsäkeitä, ja Kosmoskynän lukijakunta tietää, että olen väsäillyt noista laulunsäkeistä laulua nimeltä ”Vanhat & viisaat”. Laulu on ehtinyt versioitua moneen kertaan sitten viime syksyn, tällä hetkellä se kuulostaa jokseenkin tältä:

J. Pekka Mäkelä: Vanhat & viisaat

Copyright © 2010 J. Pekka Mäkelä

En mene vannomaan, ettenkö vieläkin rukkaisi tuota johonkin suuntaan… se on valitettavan helppoa ja houkuttelevaa. Miksaukselle voisi ainakin tehdä vielä jotakin. Ehkä sitten kun kasassa on vähän enemmänkin valmiiksi tehtyjä lauluja ja hommaa voisi pohtia jonkinlaisen kokonaisuuden kautta?

(Olen kokeillut upottaa blogiin muutamaakin erilaista flash-pohjaista soitinta, mutta huonohkolla menestyksellä. Ne joko toimivat silloin tällöin tai eivät toimi lainkaan. Siksi linkki aukeaa uuteen ikkunaan.)

Esikaupunkilaiselämää

·

Jokos se spammikommenttien tulva laantui? Muutaman viikon ajan kymmeniä epämääräisiä mainostusyrityksiä per päivä, muutamaan päivään ei mitään? (Kop kop.)

Oli miten oli, blogin pitkäaikaiset lukijat muistavat minun kehuneen ennenkin Alison Bechdeliä. Tutustuin Dykes to Watch Out For -sarjakuvaan ystäväni Evan välityksellä ja olin hänen kanssaan mukana valmistelemassa silloiselle Kääntöpiiri-kustantamolle ensimmäistä DTWOF-suomennosvalikoimaa. Ellen väärin muista, kirjan suomenkielinen nimi Lepakkoelämää syntyi minun ja Evan sähköpostiaivoriihen tuloksena: albumi oli kulkenut ennakkopuffeissa suunnilleen nimellä ”Varokaa, lesboja liikkeellä”, mutta paremmin stripin alkuperää vastaava suora suomennos ”Huomionarvoisia lesboja” toimi ihan yhtä huonosti.

Albumi ei mennyt kovinkaan hyvin kaupaksi – tuntui että kaikilla lesbosarjakuvasta kiinnostuneilla lesboilla oli ilmeisesti alkuperäisteokset jo ennestään eikä puskaradio tavoittanut kunnolla muita – joten strippisarjakuvan jatko jäi odottamaan loistavan omaelämäkerrallisen Hautuukoti-sarjakuvaromaanin suomennoksen jälkeistä aikaa.

Tarja Sahlstenin suomentama Lepakkoelämää II noudattelee ulkoasultaan paljon paksumpaa The Essential Dykes to Watch Out Foria ja jatkaa siitä mihin ykkösalbumi aikanaan jäi. Tässä mielessä uuden albumin alkusivuille sijoitettu kaupungin kartta on vähän hämäävä: se nimittäin esittää sankarittarien (ja sankarin) asuinpaikat sellaisina kuin ne ovat vasta näiden alkuaan vuosina 1993–98 julkaistujen strippien jälkeen. Tässä albumissa sarjan keskushenkilönä (puolijatkuvajuonisten DTWOF-strippien alusta alkaen) toimiva radikaalivasemmistolainen vaihtoehtokirjakauppatyöntekijä Mo vasta tapaa elämässään sittemmin melkoisen isoa osaa näyttelevän feministiprofessori Sydneyn, hahmon jota monet sarjan lukijat tuntuvat pitävän varsin jääräpäisesti todellisena pahiksena. (Itse en kyllä ole sitä mieltä.)*

Lepakkoelämää voi lukea varsin arkisena, Kotikatu-maisena ihmissuhdesarjakuvana jokapäiväisine sattumuksineen, romansseineen, yhteenmuuttamisineen ja eroineen (tietysti sillä erotuksella, että sarjan ystäväpiiri koostuu lähes pelkästään naisista ja rakkaudetkin ovat enimmäkseen naistenvälisiä), mutta samalla se on amerikkalaisen arjen 1990-luvun kulttuurihistoriaa itärannikon (erään) vaihtoehtokulttuurin näkökulmasta. Elettiin Clintonin presidenttikautta näennäisliberalismeineen ja seksiskandaaleineen. Jälkiviisauden valossa on helppo nähdä tunnelmien kiristyminen ja ahdistuneisuuden kasvaminen rivien välistä. Myöhemmissä, Bushin ajan stripeissä nämä tunnelmat tulevat tietysti paljon vahvemmin esiin. Bechdel jätti nettisivuillaankin ilmestyneen sarjan tauolle vuonna 2008 keskittyäkseen välillä pidempiin tarinoihin, mutta toivottavasti jatkoa tulee. Olen tämän sympaattisesti ja osin kivuliaastikin keski-ikäistyvän ystäväpiirin tekemisiin ihan yhtä koukussa kuin vaikkapa Questionable Contentin paljon nuorempaan (ja jonnin verran heteroseksuaalisempaan), mutta yhtä lailla itärannikkolaiseen ja lähes yhtä vaihtoehtokulttuurilliseen kaveriporukkaankin.

___

* (Jos jollekin Karstan lukijalle tulee nyt mieleen kirjassa ohimennen mainittu samanniminen vanha pariskunta, niin myönnän auliisti.)

Näkyjä Kiinasta

· 2 kommenttia ·

Revin bassostani nauhat irti joskus vähän ennen 80-luvun puoliväliä. Se taisi olla ensimmäisiä yhtään isompia soitinmodifikaatioitani. ”Ai, sä tykkäät Mick Karnista?” kysyivät kaverit. Tiesin kyllä nimen ja tiesin hänen yhtyeensä Japanin nimen, mutta en ollut koskaan kuullut tuon ajan ehkä huomiotaherättäneimmän nauhattoman basson soittajan (no, Pino Palladinon ohella)  musiikkia. Vuotta–paria myöhemmin kaveri lainasi minulle Japanin viimeiseksi levytykseksi jääneen tuplaliven Oil on Canvas ja olin ns. kerralla koukussa. ”Visions of China” on yhä edelleenkin yksi kaikkien aikojen lempparibiisejäni.

Vähitellen aloin kuulemaan, että huikean basistin lisäksi bändillä oli muutenkin jotakuinkin ainutlaatuinen rytmisektio: Karnin ohella myös rumpali Steve Jansen ja kosketinsoittaja Richard Barbieri olivat aika eto eläviä – ja osasivat, ennen kaikkea, soittaa yhteen niin että lopputuloksesta tuli jotakin ainutlaatuista. He osasivat (tuolla livellä) soittaa myös taustanauhojen tukemana ilman että taimi kangistui, mikä on harvinainen taito. Kolmikkoa on kuultu yhdessä myöhemmin Japanin ydinnelikosta kootun Rain Tree Crow’n ainoaksi jääneellä levyllä ja vielä Mick Karnin soololevyjen parhaisiin kuuluvalla Bestial Clusterilla.

Japanin tunnetuinta jäsentä, Steve Jansenin laulajaveljeä, en ole tosin koskaan oikein oppinut sietämään. Minusta hän on aina ollut kolmosluokan teennäinen Bowie-wannabe. Videolla – jopa Oil on Canvas -keikalta kuvatulla konserttivideolla – hän kuitenkin osaa aina kaapata suurimman osan kuvaruutuaikaa.

No niin, Esan iloksi lisää kasarifunkia. 😎 Ja kasari-promovideoestetiikkaa…

Sunnuntaifunkia

· Yksi kommentti ·

Etsiskelin eilen Youtubesta Unknown Gender -videoita, mutta löysinkin UG:n loistavan basistin Cindy Rickmondin vallan mainion soolokappaleen, jota en ollut ennen kuullutkaan. Niinpä saatte kuunnella sen tekin.

Kunnallispoliittisen uran jatkuvuudesta

·

Like tekee parhaillaan jotakin sellaista, mitä ei ole tapahtunut kustantamon yli kaksikymmenvuotisella taipaleella: muuttaa pois Kruunuhaasta. Konttorin väki tuntuu olevan vallan tyytyväistä uusiin tiloihin Hietalahdessa, joten torstai-iltaisissa tuvastalähtiäisissä ei liiemmin haikeiltu.

Illan moninaisten keskustelujen myötä sain, hieman yllättäenkin, pyynnön jatkaa politiikassa tämän vaalikauden jälkeenkin.

Olen nimittäin ollut vähän sillä kannalla, että viime kunnallisvaalit voisivat ehkä jäädä one-off-kokeiluksi – erittäin antoisaksi kokeiluksi kyllä, en tosiaankaan missään nimessä kadu mukaan lähtemistä. Olen myös ollut tyytyväinen tuloksiin, siihen nähden miten minulla oli rahkeita vaaleihin panostaa. Ääniä tuli kohtuullisesti, ja vaikka valtuustopaikkaa ei sillä äänimäärällä toki  irronnutkaan, olen sentään päässyt mukaan Helsingin suomenkielisen työväenopiston johtokuntaan ja Helsingin Teatterisäätiön edustajistoon. Jälkimmäinen kokoontuu vain kaksi kertaa vuodessa huolehtimaan Helsingin Kaupunginteatterin tavanomaisista tilinpäätös-, toimintakertomus-, talousarvio- ja toimintasuunnitelma-asioista, mutta työväenopiston johtokunta on paljon tiiviimmin mukana opiston toiminnassa. En ole ehkä ollut kokouksissa kovinkaan suuna päänä, mutta silloin kun homma toimii kaikin puolin hyvässä hengessä puoluerajoista piittaamatta, ei ole ollutkaan tarvetta pitää älämölöä vain älämölön vuoksi. Olen kyllä avannut suuni kun siihen on ollut mielestäni aihetta.

Mutta entä tästä eteenpäin?

On selvää, ettei seuraavaa kunnallisvaalikampanjaa kannata lähteä tekemään samanlaisella kotitarve-pystymetsähengellä kuin viimeksi. Tarkoitushan olisi saada lisää ääniä, ja lisä-äänien hankkiminen vaatii lisää ja paljon mietitympää työtä. Kampanjointi pitäisi suunnitella paremmin etukäteen: mitä asioita nostaa esille, minne mennä näkymään, miten toimia netissä, Naamatussa ja muissa sosiaalisissa medioissa, minne mennä, mitä tehdä, mitä sanoa. Jos joudun päkeltämään tuon kaiken itsekseni töiden ja muiden velvoitteiden ohessa, ahdistun ja turhaudun, etenkin kun taloudellisia rahkeita ei ole todellakaan niin paljoa, että pystyisin korvaamaan henkilökohtaisen työpanoksen puutteita ostamalla ilmoitustilaa jnpp. Puolue ja piiri tukevat kyllä parhaansa mukaan kaikkia ehdokkaita, mutta vihreillä on perinteisesti ollut vaalimenestykseensä nähden luultavasti kaikista poliittisista ryhmistä pienimmät taloudelliset rahkeet: meille ei, hah, ole suurpääoma lanttejaan pahemmin jaellut kuten demareille ja muille oikeistopuolueille.

Toisin sanoen: tarvitaan tukiryhmä. Kourallinen ihmisiä, jolla on jaksua, intoa ja viitseliäisyyttä suunnitella ja olla mukana toteuttamassa kampanjaa, miettimässä painotuksia, tärkeitä esille nostettavia asioita ja niin edelleen. Jos sellainen porukka on syntyäkseen, olen ihan valmis viskaamaan omat epäilykseni ja oman mukavuudenhaluni nurkkaan ja lähtemään intomielin uuteen kampanjaan. Hyvän porukan kannustamana ja tukemana voisin ehkä innostuakin uuteen kampanjaan.

Orionin oikullinen olkapää

· Yksi kommentti ·

Jos minun pitäisi nimetä suosikkitähdistöni, valinta Härän ja Orionin välillä olisi perin vaikea. Molemmat ovat näyttäviä ja helposti tunnistettavia talvisen etelätaivaan tähdistöjä, molemmissa on paljon kiinnostavaa: Härässä Äyriäissumuna (tai nykyään pikemminkin Rapusumuna) tunnettu vuoden 1054 supernovan jäännös sekä Hyadien ja Plejadien (Seulasten) kauniit avoimet tähtijoukot, Orionissa tietenkin Orionin kaasusumu. Ja Betelgeuze.

Jahka talvipimeät taas koittavat, mene pimeään paikkaan, katsele eteläiselle taivaalle ja etsi silmiisi Orionin tähdistö. Se on kirkkaalla ilmalla helposti havaittava valtava tiimalasikuvio, jonka ”vyötärön” muodostaa kolme miltei suorassa rivissä olevaa tähteä. (Näiden alapuolella roikkuu himmeämpien tähtien jono, jonka keskivaiheilla erottuu paljain silminkin juuri ja juuri jonkinlainen epämääräinen, valjusti valaiseva läikkä. Se on M43 eli Orionin sumu. Vyötärö ja roikkuva osa tunnetaan suomalaisessa perinteessä Väinämöisen viikatteena.)

α Orionis, tiimalasin vasemmassa yläkulmassa, tunnetaan paremmin arabialaisperuisella nimellä Betelgeuze eli ”metsästäjän olkapää” tai ”keskeisen käsi”. (Jokseenkin kaikkien kirkkaiden kiintotähtien erisnimet ovat arabialaisperuisia, koska keskiajan arabikulttuuri loi tukevan tieteellisen perustan tähtitaivaan järjestelmälliselle kartoitukselle.) Betelgeuze on helppo tunnistaa. Se on kirkas ja silminnähden punertava. Se kuuluu niin sanottuihin ”punaisiin ylijättiläisiin”. Sen läpimitta on samaa kokoluokkaa kuin Jupiterin radan halkaisija (jos tähtien kaltaisten kaasupalleroiden kohdalla on mielekästä puhua läpimitasta), sen pintalämpötila on tähdeksi varsin alhainen (kolmisentuhatta astetta) ja se on elämänsä ehtoossa. Itse asiassa se on aivan finaalissa, vetämässä viimeisiä henkäyksiään. Eikä noin iso tähti luovuta millään hitaalla kitinällä, vaan hillittömällä kertarytinällä, jota kutsutaan supernovaksi. Koko tähti kirjaimellisesti räjähtää. Jos koko höskä ei hajoa täysin olemattomiin, sen ytimestä muodostuu musta aukko.

Mainiota Bad Astronomy -blogia pitävä tähtitieteilijä Phil Plait on törmännyt nettijuoruun, jonka mukaan Betelgeuze olisi räjähtämässä aivan näinä päivinä, että viime aikojen havainnot olisivat osoittaneet tähden muuttuneen epästabiiliksi ja epäsymmetriseksi. Samojen juorujen mukaan supernova olisi viikkojen ajan yhtä kirkas kuin oma Aurinkomme, joten tiedossa olisi todella kirkkaita kesäpäiviä (jos iso B posahtaa nyt kesällä) tai yöttömiä öitä syksyllä tai talvella (jos posahdus on myöhässä). Supernovasta tulviva muukin säteily saattaisi aiheuttaa ongelmia planeettamme kasvi- ja eläinkunnalle.

Astronomi-Plait tarjoaa jäitä hattuun. Betelgeuze on kuudensadan valovuoden päässä, melkoisen lähinaapurustossa tähtitieteen kannalta katsottuna, mutta yhtä kaikki niin kaukana, ettei säteilyn määrä oleellisesti lisäänny meidän kulmillamme. Supernova tuskin on täysikuuta kirkkaampi: se näkyy päivällä, mutta ei mitenkään suunnattoman kirkkaana. (Mahdollisista kuutamoöistä tulee kyllä muutamaksi viikoksi tavallista valoisampia.) Ja, ennen kaikkea: kyllähän Betelgeuze räjähtää kaiken tietomme mukaan tuossa tuokiossa, mutta tähtitieteen ”tuossa tuokiossa” voi tarkoittaa yhtä hyvin ensi vuosituhannella kuin ensi viikolla. Tai parinsadantuhannen vuoden päästä. Nettijuorujen väittämä epästabiilius ei ole (luultavasti) sen kummempaa kuin mitä isolta Beeltä on totuttu näkemään viimeisten sadan vuoden aikana: se on tiedetty muuttuvaksi tähdeksi jo pitkään. Epäsymmetrisyys taas on varsin katteetonta epäselvän kuvan tulkintaa.

Silti: Orionin olkapäätä kannattaa tarkkailla. Jonakin päivänä se posahtaa, ja silloin on näkyvillä jotakin, jollaista näillä kulmilla ei nähdä kuin keskimäärin kerran muutamassa sadassa vuodessa.