Eugene Mallove &  Gregory Matloff: Starflight Handbook. A pioneer’s guide to interstellar travel. John Wiley & Sons, Inc. 1989.

Tämän kirjan yhdeksäntoista vuoden ikä sekä näkyy että ei näy. Malloven ja Matloffin saadessa kirjansa valmiiksi ainoat siihenastiset asteroidivyöhykkeen tuolle puollen lähetetyt luotaimet Pioneer 10 ja 11 sekä Voyager 1 ja 2 olivat päässeet häthätää Pluton kiertoradan etäisyydelle Auringosta, Aurinkokunnan ulkopuolisista planeetoista ei ollut yhtään vahvistettua havaintoa ja Hubble-kaukoputki oli vain vähän enemmän kuin pelkkää pilkettä suunnittelijoidensa silmässä. Toisaalta tähtienvälisen matkailun menetelmien tutkimus ei ole tietääkseni tuonut juurikaan uusia ideoita – puhumattakaan siitä että ideoinnista olisi päästy mihinkään käytännön toteutuksiin. Tekijät toivovat esipuheessa, että kirja olisi plarattu loppuun ja vanhentunut jo nyt loppumaisillaan olevan vuosikymmenen alussa. Toive on kuitenkin osoittautunut turhan optimistiseksi.

Ongelmahan on siinä, että maailma – ja Linnunrata ympärillämme – on jotakuinkin pelkkää tyhjää tilaa, muutamaa harvakseltaan leijuvaa pientä ainekökkärettä lukuun ottamatta. Matkat kökkäreeltä toiselle ovat hillittömän pitkiä. Jos Aurinko kutistettaisiin sentin läpimittaiseksi palleroksi, Maa olisi kymmenesosamillin hiukkanen noin metrin etäisyydellä ja Pluto, tuo entinen planeetta ja nykyinen pikkuplaneetta, kiertäisi Aurinkoa muutamien kymmenien metrien päässä. Jos tämä systeemi sijoitettaisiin tuohon meidän etupihallemme Pohjois-Helsingissä, lähimmät tähdet sijaitsisivat jossakin Mikkelin, Pietarin, Vaasan ja Tukholman etäisyydellä. Pikkufiiatin kokoisen automaattivekottimen lähettäminen jollekin oman Aurinkokunnan kappaleelle maksaa miljardeja ja vie vuosia, joten voi kuvitella millainen panostus tarvittaisiin ihmisten viemiseksi (edes) lähitähdille. Automaattilaitteen käyttöarvo on planeettaluotaimia heikompi silloin kun radiosignaaleilta menee monta vuotta kulkea välimatka edes yhteen suuntaan. Ja vaikka tietotekniikka kehittyy, nopeutuu ja ehkä joskus jopa ”älyllistyy”, laitteiden kestävyys on samalla lyhentynyt melkoisesti.

Silti muitakin kuin meitä tieteiskirjailijoita kiinnostaa, miten homman voisi hoitaa jos siihen joskus oikeasti ryhdyttäisiin. Mallove ja Matloff esittävät tiiviin paketin erilaisia tekniikoita. Matematiikka ja fysiikka on erotettu erillisiin laatikoihin, joten kirjan voi lukea sujuvasti ilman niitäkin.

*

Optimistinen on myös taannoinen päätökseni aloittaa Karstan kirjoittaminen 2. tammikuuta. Vielä olisi hyvä perehtyä lähdemateriaaliin ja suunnitella pikku tovin, sekä tietysti piipahtaa anoppilassa Pohjois-Karjalassa. Otetaanpa uudeksi tavoitepäivämääräksi 15. tammikuuta. Eiköhän se siitä sitten lähde.