Kategoria: vaalit

Äänessä!

Tämä on tapahtumamainos. Ensi tiistaina Helsingissä seuraavaa:

Julkisessa keskustelussa vihalla, pelolla ja katkeruudella on liian suuri painoarvo. Kirjailijat ja kääntäjät haluavat olla mukana yrityksessä saada myös toisenlaiset äänet kuulumaan, muuttaa suuntaa. He haluavat Pekka Haaviston Suomen presidentiksi.

Nonstop-maraton-reading tiistaina 10. tammikuuta 2012 alkaen klo 21.00, Ravintola Kuudes linja, Hämeentie 13, Helsinki (sisäänkäynti pihan puolelta: Kaikukatu 4. HUOM! Paikka muuttunut 29.12.).

Ohjelma-aika jaetaan tasan kaikkien esiintymään lupautuneiden kesken. Ehdokas itse on paikalla ja saa vuorollaan saman ajan kuin kaikki muutkin. Jokainen esiintyjä päättää itse vapaasti, miten aikansa käyttää.

Mukana ovat ainakin:

Kari Aronpuro
Veijo Baltzar
Eija-Elina Bergholm
Mikael Brygger
Pekka Haavisto
Tero Hannula
HP Heikkinen
Jaakko Heinimäki
Sami Hilvo
Heikki Huttu-Hiltunen
Ville Hytönen
Tuukka Hämäläinen
Tarja Härkönen
Katri Kaarniala
Katja Kettu
Jyrki Kiiskinen
Matti Kilponen
Karri Kokko
Jukka Laajarinne
Leevi Lehto
Rosa Liksom
Jukka Mallinen
Tommi Melender
J. Pekka Mäkelä
Esa Mäkijärvi
Antti Nylén
Jukka Parkkinen
Maria Peura
Tommi Parkko
Pilvi Pääkkönen
Miika Pölkki
Tiina Raevaara
Oscar Rossi
Markku Rönkkö
Anuirmeli Sallamo-Lavi
Jani Saxell
JP Sipilä
Jari Tammi
Henriikka Tavi
Miia Toivio
Leena Valmu
Seija Vilén
Katariina Vuorinen
Hannu Väisänen
Hamdam Zakirov

Kiinnostava aika

Ei, en ole muuttamassa Suomesta. En ainakaan vielä. Perussuomalaisia äänesti sentään vain vajaa viidennes suomalaisista. Muiden puolueiden maahanmuuttokriitikoiksi (ainakin vaalikampanjansa ajaksi) intoutuneet ehdokkaat jäivät useinmiten jalkoihin. Erityisen ilahduttavaa tämä on tietysti sotaveteraanien selkänahasta kampanjansa repineen Wille Photoshop-Rydmanin tapauksessa. Persujen lisäksi ainoa puolue, joka ei menettänyt paikkoja, oli avoimesti maahanmuuton puolesta liputtanut RKP.

Myös naisten määrä eduskunnassa kasvoi, edes vähän.

Toivon totisesti että perssuomalaiset saavat lunastettua vaalilupauksensa tuloerojen vähentämisestä – tai edes saisivat niiden kasvua hidastettua. En ole välttämättä kovin toiveikas sen suhteen: potentiaalisista hallituskumppaneista demarit on valitettava säännönmukaisesti muuttunut vaalien jälkeen kokoomuskakkoseksi, ja EK:n poliittinen siip– anteeksi, Kansallinen Kokoomus pitänee tuloerojen kasvamista lähinnä iloisena asiana. Enkä ole tosiaankaan ainoa joka epäilee perssuomalaisen eduskuntaryhmän hajoavan vähintään kahtia ennen ensi vaaleja: oma veikkaukseni on ollut – Soinin kaukoviisaana miehenä vaatimasta sitoumuksesta huolimatta – että näin tapahtuu jo ennen joulua, ja että ryhmän jäsenten välillä on siinä vaiheessa meneillään vähintään yksi kunnianloukkausoikeudenkäynti. PS arvostaa perinteitä.

Iso pettymys oli, että Ben Zyskowicz jäi edelleen ainoaksi maahanmuuttajataustaiseksi kansanedustajaksi. Olin muutamana päivänä jakamassa vaalimainoksia ja kohdalle sattunut (ulkonäöltään ilmeisen) maahanmuuttajataustainen väestö käyttäytyi aivan eri tavalla kuin aikaisempien vaalien alla: ennen he kiersivät vaalimainostajat kaukaa, melkein pelästyneinä, nyt juttelemaan tai mainoksia hakemaan tultiin hyvässä hengessä – tai vähintäänkin nostettiin peukut pystyyn ohi kävellessä. ”Oma” kansanedustaja olisi voinut toimia myös syrjäytymisvaarassa oleville rohkaisijana ja kannustajana.

(Epäilen, että perssuomalaisten kannattajissa ”syrjäytymisvaarassa oleviksi” laskettavien prosenttiosuus on vieläkin suurempi kuin maahanmuuttajissa. Toivotaan, että  voitto antaa uskoa ja rohkeutta – ja mahdollisuuksia – sinnitellä elämänsyrjässä kiinni.)

Mielenkiintoista on myös julkkisehdokkaiden kehno menestys, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tämä päti myös moniin isojen puolueiden perinteisiin ääniharavakonkareihin: moni putosi, mutta moni myös valahti ikuiselta näyttäneeltä ykköspaikaltaan kakkoseksi tai kolmoseksi: näin kävi esimerkiksi Mauri Pekkariselle. Poikkeuksena on kokdem– anteeksi demarit, joka jatkaa samalla vanhalla miehityksellä.

(Tänään aamulla Malmin uimahallin vakioäijien yleisin pohdiskelun aihe oli: ”No nyt sitten nähdään, voiko siihen vitutukseen tosiaan kuolla, rah rah.”)

Vihreät kokivat nyt koko puolueen historian ensimmäisen ison vaalitappion. Epäilemättä hallitusvastuu ja puolueen politiikan (näennäinen) oikeistolaistuneisuus vaikuttivat melkoisesti. Omalta osaltani epäilen, että asiaan on vaikuttanut myös selkärangaton sekoilu tekijänoikeusasioissa, mikä on aivan taatusti vieroittanut puolueesta sitä ennen innokkaasti tukenutta, mainostanutta ja äänestänyttä kulttuurialan prekariaattia. (Muissa suhteissa erinomaista ja hyvin näkyvää työtä tehneen Jyrki Kasvin putoaminen eduskunnasta viittaisi tähän suuntaan.) Porukkaa valui melkoisen hyvin pärjänneeseen Vasemmistoliittoon. Siitä en ole pahoillani, mutta muuten Suomen poliittinen ilmapiiri uhkaa nyt muuttua entistäkin lyhytnäköisemmäksi ja pohjoiskorealaisemmaksi.

Suomalaisen politiikan kiinnostavat ajat jatkuvat vähintäänkin ensi eduskuntavaaleihin asti. Saa nähdä, pystyykö kolmen suuren puolueen hyvävelimafia kokoamaan itsensä uudelleen, vai muuttuuko kenttä pysyvästi. Jättivoitosta huolimatta persut joutuvat pelaamaan ”vanhojen puolueiden” kanssa aivan samanlaisella neuvottelu-, kompromissi- ja suhmurointitaktiikalla kuin kaikki muutkin saadakseen läpi edes joitakin tavoitteistaan. Nopeita poliittisia pikavoittoja ei ole tulossa heille (eikä muillekaan): saa nähdä, jaksaako kannattajakunta odottaa kärsivällisesti – ja jos ei, ketkä pääsevät ensi vaalien protestipuolueeksi. Ja nouseeko äänestysprosentti niissä vaaleissa enemmän kuin vain pikkuriikkisen, kuten nyt.

Lauantaina Tähtivaeltaja-päivä, sunnuntaina vaalit, tiistaina Kääntäjän ääni!

Aivan niin, kiirettä piisaa. Huomenna lauantaina on perinteikäs Tähtivaeltaja-päivä Ravintola Pohjanhovi Salissa Helsingin Domus Academican tiloissa. Itse olen lauteilla kello 15:30 keskustelemassa Johanna Vainikainen-Uusitalon, Anssi Aution ja Juha Tupaselan kanssa, Kuinka Quantum Thiefistä tuli Kvanttivaras. Tiedossa kiinnostavaa pohdiskelua spekulatiivisen kirjallisuuden suomentamisen iloista, suruista, omalaatuisuuksista ja ongelmista. Eikä muukaan ohjelma tylsää ole. Varaa koko päivä.

* * *

Sunnuntaina on sitten eduskuntavaalit, ellet ole sattunut huomaamaan. Nyt ainakin näyttäisi vahvasti siltä, että jokaisella äänellä on merkitystä. Käytä omaasi. Äläkä lopeta politikointia äänestämiseen: ole seuraavat neljä vuotta se, joka lähettää äänestetyllesi sähköpostia, kommentoi, kritisoi ja kiittää – asiallisesti ja silloin kun on aihetta.

* * *

Ja vielä: ensi tiistaina 19.4. on kevään viimeinen Kääntäjän ääni -tilaisuus KOM-ravintolassa Helsingin Kapteeninkatu 26:ssa. Tällä kertaa puhutaan italialaisesta kirjallisuudesta ja sen suomentamisesta, äänessä Hollo-palkinnon saanut Lena Talvio, Laura Lahdensuu ja Nina Paavolainen.

Uurnaan muutakin kuin tuhkaa

Tänään alkaa eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Itse vaalit ovat sopivasti Tähtivaeltaja-päivän jälkeisenä sunnuntaina 17. huhtikuuta.

Tiedätte itsekin, että tällä kertaa ei auta vedota vanhaan ”ei se kuitenkaan vaikuta mihinkään” -virteen. Nyt on tiedossa luultavasti kiinnostavimmat eduskuntavaalit… niin, oikeastaan koko minun elinaikanani. Jos hyvin käy, kok-demin, kokkareiden ja kepulaisten perinteinen hyvävelimafia menettää valtaansa. Jos huonosti käy, Suomesta ruvetaan kehittämään kuviteltuun lintukotomenneisyyteen tuijottavaa, pohjoiskorealaisen sulkeutunutta ja isänmaallisen suoraselkäistä satu-Suomea.

(Tosin olisin melkein valmis lyömään vetoa, että perssuomalaisten eduskuntaryhmä hajoaa jouluun mennessä vähintään kahtia ja edustajien välillä on menossa vähintään yksi kunnianloukkausoikeudenkäynti. Kuuluu puolueen perinteisiin.)

Itse en ole vielä lopullista ehdokastani valinnut, muta Husein Muhammed on vahvoilla. Tuttu ja fiksu tyyppi. Sitä paitsi minäkään en ole koskaan vuollut pajupilliä; albaan olen aikoinaan pukeutunut, kerran, eikä se näyttänyt ylläni todellakaan kauniilta. Armeijan harmaita olen käyttänyt – vanhan kunnon ajan sarkakamppeita – koska sivaritkin käyttävät armeijan vaatteita (ilman arvomerkkejä, tietysti, ja, hah, ilman leijonanappeja). Kurdina Huseinilla on sitä paitsi vähän sodan jälkeen syntyneitä keskivertosuomalaisia realistisempi kuva siitä, mitä kaikkea isänmaallisuuden nimissä oikeutetaan eri puolilla maailmaa.

Yhteiskunnan R&D-osasto

En nykyään mitenkään suunnattomasti rakasta useammankin entisen työpaikkani ja muutaman minulle tärkeän järjestön majapaikkana toiminutta Kruununhakaa – erityisesti iljanteisena talvi-iltana on vaikeampaa kuvitella ankeampaa paikkaa kuin autio, synkkä, kostea ja hengenvaarallisen liukas Krunikka. Irrottauduin kuitenkin kodikkaasta Koillis-Helsingistä mennäkseni kuuntelemaan Eino Leinon seuran ja Suomalaisen Kirjallisuuden seuran järjestämää keskustelutilaisuutta kulttuurin arvoista. Kannattaako kulttuuri?

Puhetta johtaneen professori Maria-Liisa Nevalan ohella paneelissa istuivat tutut kirjailijat Jarkko Tontti ja Risto Isomäki sekä Helsingin Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom ja opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja. Aihe ja pohdinnallinen kenttä on niin laaja, että keskustelu saattoi poukkoilla moneen suuntaan ja pysyä silti asiassa. Tervetuliaissanat lausunut kääntäjätoveri ja ELS:n puheenjohtaja Juhani Lindholm toi alusta lähtien mukaan taitelijoiden toimeentulon käyttämällä omaa alaamme esimerkkinä: kirjallisuuden kääntäjien palkkioilla eläminen tarkoittaa keskimäärin noin tuhannen euron kuukausituloja, minkä päälle useammatkin kustantajat ovat yhtä jalkaa ehdotelleet käännösten e-kirjaoikeuksien pysyvästä luovuttamisesta huimaavaa sataviisikymppistä. Kertakorvauksena, totta kai. Jostakin syystä suomalaiskustantajia ahdistaa ajatus myyntiin sidottujen rojaltien maksamisesta kääntäjille.

Apurahoista puhuttiin varsin vähän. Enemmän pohdiskeltiin taiteen välillistä hyötyä yhteiskunnalle: taidehan on (sekä tekijöille että yleisölle) erittäin tehokasta ja erittäin halpaa mielenterveystyötä, muun muassa. Jos ihan taloudelliselta kannalta ajatellaan, taidetta voidaan pitää myös eräänlaisena tutkimus- ja tuotekehittelyosastona (mahdollisille) menestystuotteille. Mikä tahansa täysjärkinen suuryritys tietää, että r&d-porukan ideoista suurin osa ei koskaan tuota edes kehittelykulujaan takaisin. Sama pätee taiteeseen: jotta saataisiin pari menestystuotetta, on satsattava isoon liutaan teoksia, jotka eivät myy eivätkä tuota edes goodwillia kustantajalle/mesenaatille/isänmaalle/matkailulle/edes taiteilijan kavereille.

Erityisesti Jarkko arveli, että sodanjälkeisen ajan vahva yhteiskunnan tuki taiteille on kuitenkin mennyttä aikaa: jatkossa ollaan entistä enemmän yksityisten mesenaattien varassa, kuten ennen vanhaan. Risto kyllä huomautti, että nykytrendikin saattaa olla ihan yhtä ohimenevä kuin entinen: kriisikausien jälkeen taiteista tulee yleensä jälleen kansallinen, yhteinen ja tuettava projekti.

E-kirja ja yleensäkin taideteosten digitaalinen levittäminen pyöri myös keskustelussa mukana. Muutaman vuoden päästä e-kirjankustantamot joutuvat nokakkain samojen piratismiongelmien kanssa kuin levy-yhtiöt viimeisten viidentoista vuoden aikana, ja saattaa hyvin olla, että siihen kuoppaan lankeaa moni yhtiö – sekä kustantamo että ennen kaikkea kirjakauppa, jotka muuttuvat e-kirjojen myötä tarpeettomammiksi. Toisaalta e-kirjallisuus päästää pien- ja omakustantajat paremmin samalle viivalle isojen talojen kanssa, kun painatus- ja varastointikulut vähenevät.

Tietysti e-kirja mahdollistaa, ainakin aikaa myöten, myös paperikirjasta poikkeavien kerronnallisten ja muiden taiteellisten ratkaisujen käyttämisen. (Kuten aikanaan mainitsin, esimerkiksi Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät kaksine loppuineen on ilmiselvää e-kirjataidetta.) Taiteen kentän laajenemista sivuttiin myös toisen epälineaarisen kerronnan muodon eli tietokonepelien esimerkin voimin: viihdeteollisuuden isoimmaksi bisnekseksi nousseet tietokonepelit eivät vielä ole lunastaneet niitä taiteellisia mahdollisuuksia, mitä niillä ehkä voisi olla.

(Tai sitten me emme ole vain huomanneet asiaa.)

Erik Söderblom huomautti myös aiheellisesti, että sana ”taide” on samaa perua kuin ”taito”. Eivät kaupallisesti menestyvätkään taiteilijat (yleensä) synny pystymetsästä, vaan osaamisen ja ilmaisun kehittäminen vaatii aikaa, paneutumista ja yhteisön luottamusta. Kari Hotakainen ja Jari Tervo ovat tietysti ilmeisiä esimerkkejä: molemmat kituuttivat apuraharunoilijoina ja pikkupiirien prosaistisuosikkeina toistakymmentä vuotta ennen kuin ”rupesivat” kirjoittamaan menestystarinoita. Kummankaan tulevaa menestystä ei taatusti olisi voinut ennustaa heidän esikoisistaan, ja panelistien arvion mukaan nykypäivän kirjailijoille ei niin vain annettaisikaan aikaa kehittää osaamistaan, vaan tulosvaatimukset paukahtaisivat päälle viimeistään parin julkaisun jälkeen.

Riitta Kaivosoja korosti keväällä koittavan kulttuuripoliittisen murroshetken tärkeyttä: niin moni asia lyödään lukkoon seuraaviksi neljäksi vuodeksi hallitusneuvotteluissa ja hallitusohjelmassa. Kannattaa siis vähän katsoa ennen äänestyspäätöstä, miten ehdokaskandidaatit suhtautuvat näihin(kin) asioihin, ja minkä lajin lobbareiden suut ovat lähinnä heidän korviaan. Edellisten hallitusneuvottelujen aikana Säätytalo oli ollut kuulemma täynnä erilaisten mediayhtiöiden edusmiehiä ja -naisia edistämässä mediayhtiöiden halua vapauttaa tekijänoikeuksia taiteilijoilta, toimittajilta, valokuvaajilta ja muilta miljonääreiltä samaisten köyhien mediayhtiöiden yksityisomaisuudeksi.

Myös kielikysymyksiä sivuttiin. Taustaltaan ruotsinkielinen mutta töitä enimmäkseen suomenkielisissä yhteisöissä tehnyt Söderblom korosti kiinnostavasti ruotsin ja suomen kielten täysin erilaista mentaalista maailmaa: kaksikielisenä hänellä on mahdollisuus vaihtaa ”moodia” vaihtamalla ajattelukieltään ja näin nähdä asia aivan uudelta kantilta. Olen itse harrastanut samaa, vain puoliksi tietoisesti, englannin ja suomen kielen välillä, ja kyllä tuossa perää voi olla, voi hyvinkin. Mieleen tuli myös Jared Diamondin telkkarisarjan afrikkalaislapset, jotka puhuvat sujuvasti neljää–viittä kieltä jo ennen kouluikää. Millainen näkökulmien valikoima sieltä löytyisikään, jos he vain saisivat äänensä paremmin kuuluville!

Parituntisen keskustelun ajan valkokankaalla pyöri diashow viime syksyn Hesareista poimittuja mielipiteitä ja ajatuksia. Tämä vetosi minuun melko tavalla:

Sidonnaisuuksia

No niin, vaihteeksi asiaa.

Kuten hyvin tiedätte, olin viime kunnallisvaaleissa ehdokkaana, ja vaikka en päässyt Helsingin kaupunginvaltuustoon, urkeni minulle kuitenkin kaksi kunnallista luottamustehtävää. Olen ensinnäkin Helsingin suomenkielisen työväenopiston johtokunnan jäsen, ja sen lisäksi (Helsingin kaupunginteatteria hallinnoivan) Helsingin teatterisäätiön edustajiston jäsen. Tästä syystä on oikein ja kohtuullista, että avaan komeroni ja julkistan sidonnaisuuteni.

  • • Omistan neljä Ruohonjuuri Oy:n osaketta, jotka olen saanut viime syksynä perintönä äidiltäni. Samassa yhteydessä saamani Elisa Oyj:n osakkeet (75 kpl) olen myynyt viime keväänä. 1980-luvun lopulla hankkimani Like Kustannus Oy:n (nykyinen Rosebud Books Oy) osakkeet on myös myyty muutama vuosi sitten. Lisäksi minulla on tamperelaisen Kiinteistö Oy Lapinniemi IV:n lomaosake, samoin äidinperintönä.
    (Isän perunkirjoitus on vielä tekemättä – hänen kotipaikkansa oli Ranskassa, jossa perunkirjoitus on tehtävä puolen vuoden kuluessa kuolemantapauksesta – mutta tietääkseni en ole perimässä häneltä osakkeita.)
  • • Olen viime vuosina saanut tai tulen saamaan tekijänoikeuskorvauksia tai -palkkioita ainakin seuraavilta yrityksiltä: Like Kustannus Oy (osa Otava-konsernia), WSOY, WSOYpro, Karisto, Otava ja Johnny Kniga (osa SanomaWSOY-konsernia).
  • • Olen viime vuosina toiminut luottamustehtävissä seuraavissa järjestöissä: Koillis-Helsingin Vihreät ry., Eino Leinon seura ry. ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry. Lisäksi olen (rivi)jäsenenä seuraavissa järjestöissä: Suomen PEN ry, Suomen Kirjailijaliitto, Helsingin kirjailijat ry.,  Muu ry., Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ja Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry.

Jos luottamustehtävissä tulee käsiteltäväksi näihin yhteisöihin liittyviä päätöksiä, minun on tietenkin jäävättävä itseni.

Jahka saan pitkään suunnitteilla olleen yrttimaa.netin sivujen uudistushankkeen lopultakin vauhtiin, tämä sidonnaisuuslista tulee tietysti myös pysyvämmin sinne.

”Elävä joki” perjantaina 5.6.

Elävä joki – vihreä koko perheen tapahtuma


Helsingin pitäjän kirkonkylän mylly
Myllytie 6, Vantaa
5.06 klo 17:00 – 5.06 klo 20:00

Koillis-Helsingin Vihreät ry. järjestää maailman ympäristöpäivänä, perjantaina 5.6. Helsingin pitäjän vanhalla myllyllä koko perheen Elävä joki -tapahtuman. Tervetuloa tapaamaan vihreitä EU-ehdokkaita, kuulemaan elävää musiikkia, nauttimaan kahvion antimista, onkimaan tai muuten vain viihtymään! Voit myös tentata ympäristöasiantuntijoita paikallisluonnosta ja ympäristön asemasta päätöksenteossa. Illalla klo 22.30 ohjelma jatkuu samassa paikassa opastettuna yölaulajaretkenä.

(Musiikkina olen näjemmä minä soittelemassa ambientteja äänimaisemia kitaroilla ja efektilaudalla…)

Muistakaa muuten äänestää! Sunnuntaina on vielä mahdollisuus vaikuttaa EU:n seuraavien neljän vuoden toimintaan!

Pikku-uutisia

Kuten varmaan olen riittämiin kertonut, kunnallisvaaleissa itse valtuuston ulkopuolelle jääminen ei tarkoita sitä että mahdollisuudet vaikuttaa kotikaupungin asioihin jäisivät olemattomiksi. Todellinen työ nimittäin tehdään lauta- ja johtokunnissa, joiden väen valintoihin vaalitulos vaikuttaa. Kuulin itse tänään, että minusta tulee Helsingin suomenkielisen työväenopiston johtokunnan varsinainen jäsen (vihreillä on myös varapuheenjohtajuus). Mainio laitos, jonka kehittämiseen osallistun hyvin mielelläni.

* * *

Rosebud-kirjakaupan pikkujoulutilaisuus sujui rennon leppoisasti. Väkeä olisi voinut olla vähän enemmänkin, toisaalta pieni myymälätila olisi mennyt helposti tukkoon ja ahdistavaksi. Iia teki hyviä kysymyksiä John Lennonista, illan muut vieraat puhuivat kiinnostavia ja nyt meillä on Fingerpori-albumissa Pentti Jarlan Paavi-originaalipiirros. Lälläslää!

* * *

Näinä päivinä postilaatikkoon tai (joihinkin) lehtipisteisiin putoaa uusi Kirjailija-lehti, jonka lukemistoliitteeseen käänsin kolme Ursula Le Guinin lyhyttä novellia. Tein seuraksi pienen kirjailijaesittelyn, jossa törmäsin, yllättäen, tositarinaan jonka olin lukenut teini-iän arkeologiainnostukseni aikoihin C. W. Ceramin kirjasta Ensimmäinen amerikkalainen.

Aioin ensin kirjoittaa Ishin tarinasta vähän laajemman version tänne blogiin, mutta loppujen lopuksi se päätyikin Risingshadow’n joulukalenterin luukuksi numero 14.

Ishin tarina – ja eräs samoihin aikoihin 70-luvulla lehdistä lukemani toinen, tuoreempi tositarina – sai myöskin kehittelemään uutta, omaa pientä tarinanpoikasta… mutta siitä lisää sitten kun ideasta on tullut jotakin konkreettista. Esimerkiksi painomusteentahraista paperia.