Suomen kääntäjien ja tulkkien liittoon liittyminen oli minulle toistakymmentä vuotta sitten iso ja tärkeä askel. Olin aloittanut kirjallisuuden suomentajan uran ikään kuin kadulta reväistynä amatöörinä, jolla ei ole alan koulutusta. Liittoon pääseminen tarkoitti, että minusta oli vähitellen tullut ammattilainen muidenkin kuin itseni mielestä. Tutustuin sitä kautta moniin alan pitkän linjan ammattilaisiin – joista osa oli ollut aikaisemmin tuttuja niminä kääntäjien avuliailta postituslistoilta – ja aloin ymmärtää, että moni muukin kirjallisuuden suomentaja on opetellut ammattinsa käytännön työssä. Liiton ykkösjaoston – kirjallisuuden kääntäjien jaoston – kuukausittaiset kokoukset ovat olleet mainio tapa tavata kollegoja, oppia uutta esitelmistä ja yrittää (toisinaan varsin epätoivoisest) parantaa kääntäjien asemaa tai edes pitää sitä yhtä vähän huonona kuin ennenkin. Liiton kautta olen saanut myös ammatillista koulutusta.

Kirjallisuuden kääntäjät ovat kuitenkin vain yksi osa SKTL:n jäsenkuntaa: meitä on nelisensataa liiton paristatuhannesta jäsenestä.* Järjestötovereitamme ovat olleet asiatekstikääntäjät, av-kääntäjät, tulkit sekä opettajat ja tutkijat. Heidänkin joukostaan on löytynyt loistavia tyyppejä, kavereitakin. Monet alan ongelmat ovat yhteisiä: toimeksiantajat ovat yhä kitsaampia maksamaan sellaisia palkkioita joilla kääntäjä tulisi toimeen, oli kyse sitten asiakirjasta tai kirjasta. He palkkaavat mieluummin (hah!) kadulta reväistyjä amatöörejä tai opiskelijoita, jotka osaavat vielä vanhoja kääntäjiäkin vähemmän pitää huolta oikeuksistaan tai vaatia sellaisia palkkioita, joilla Suomessa pystyy elämään. SKTL on sääntöjensä mukaisesti kulttuurialan järjestö, joten sillä ei ole ammattiyhdistyksen (heikkoja) mahdollisuuksia neuvotella kollektiivina. Suuri osa alalla toimivista on yksityisyrittäjiä, joilla ei ole muutenkaan sellaisia oikeuksia neuvotella palkkio- tai muista asioistaan joukolla. Juuri tästä syystähän isot yritykset ovat nykyään niin innokkaita ”ulkoistamaan”, toisin sanoen maksamaan vähemmän samasta työstä.†

Ehkä tämä(nkin) alan tekijöiden tilanteen yleinen kiristyminen on osaltaan johtanut myös välien kiristymiseen liiton sisällä.

Kirjallisuuden kääntäjät ovat ehkä itsekin suhtautuneet itseensä jonkinlaisena eliittiporukkana: SKTL perustettiin aikanaan nimenomaan kirjallisuuden kääntäjien toimesta, ja pitkään liiton puheenjohtajaksi valittiin aina – hyvässä sovussa – nimenomaan kirjallisuuden kääntäjä. (Tässä oli se käytännön järki, että liiton puheenjohtaja joutuu olemaan alan kasvo myös julkisuudessa, kommentoimaan ja edustamaan, ja iso osa kääntämiseen liittyviä julkisuusasioita liittyi nimenomaan kirjallisuuden kääntämiseen.) Ehkäpä tästä on seurannut muissa jaostoissa huonoja fiiliksiä, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että me kirjallisuuden kääntäjät olemme kokeneet saavamme viime vuosina omasta liitostamme perin kylmää kättä. Tämä tuli selväksi viimeistään parin viikon takaisessa syyskokouksessa, jossa kirjallisuuden kääntäjät saivat  kuulla olevansa lähinnä kiukutteleva kuluerä.**

Kiukuttelua ja kulujen aiheuttamista on ollut muun muassa toivomus, että kirjallisuudenkääntäjille tärkeiden Mikael Agricola- ja J.A. Hollo -palkintojen kärkiehdokkaiden julkistamistilaisuuteen voitaisiin saada rahaa muualtakin kuin jaostokokousten järjestämiseen tarkoitetusta jaoston ”kahvikassasta”. (Lopullisten voittajien palkintosummat tulevat toisaalta.) Lyhytlistoista tiedottamista ei myöskään saa missään nimessä sälyttää liiton palkkaaman tiedottajan harteille, vaan sen joutuvat hoitamaan jaoston palkattomat amatöörit.

Rahasta tuli riitaa myös Kirjailija-lehden alkusyksystä valmistunutta, kirjallisuuden kääntämistä monelta kantilta tarkastellutta numeroa tehtäessä. Kyseinen numero oli tarkoitus rahoittaa SKTL:n ja Kirjailijaliiton yhteisvoimin, mutta SKTL:n hallitus yritti pitkään torpata koko hanketta liian kalliina ja siksi, että sehän ei niinku hyödytä koko jäsenkuntaa, ainoastaan kirjallisuuden kääntäjiä. Lehteä oltiin lopulta kuitenkin juuri saamassa painoon, kun vedostiedostot nähnyt SKTL:n puheenjohtaja soitti päätoimittajalle ja ilmoitti, ettei SKTL maksa osuuttaan, mikäli lehdessä julkaistavasta kolmen kääntäjän keskustelusta ei poisteta paria viimeistä kappaletta. Jutun kirjoittaja kielsi poistamasta pätkää: siihen hänellä on jutun tekijänoikeuksien haltijana tietenkin oikeus. Valitettavasti hänen sananvapauttaan lopulta rikottiin, ja viimeiset kappaleet puuttuvat painetusta lehdestä.

(Tekstissä oli ollut jotakin niin kamalanhirveää kuin maininta siitä, että joukko kirjallisuudenkääntäjiä perusti viime keväänä Journalistiliiton alaisuuteen Kääntäjien ammattiosaston eli KAOSin yrittämään auttaa kääntäjien tukaloituvaa asemaa SKTL:n rinnalla.)

Sananvapaus on, niin kuin sen pitää ollakin, kirjallisuuden toimijoille äärimmäisen tärkeä asia. Puheenjohtajan ilmeisesti kenenkään kanssa neuvottelematta tekemän tempauksen vuoksi SKTL on menettänyt ainakin yhden kirjallisuuden alan kansallisen luottamustehtävän ja vahingoittanut välejään mm. Kirjailijaliittoon. Kirjallisuuden kääntäjien jaoston kokous piti tällaista sananvapauteen puuttumista niin vakavana, että hyväksyi lokakuun kokouksessaan epäluottamuslauseen puheenjohtajaa kohtaan. Samaisen henkilön muuhunkin toimintaan lopullisesti ryytynyt jaoston toimikunta oli jo aikaisemmin ilmoittanut, ettei se jatka tehtävässään eikä SKTL:n jäseninä.

Viime vuoden syyskokous, jossa useampikin kirjallisuuden kääntäjä oli ilmaissut tyytymättömyyttään liiton viimeaikaista toimintaa kohtaan, oli pyytänyt ykkösjaostolta parannusehdotuksia. Jaoston nimeämä kolmihenkinen työryhmä – jossa minäkin olin mukana – laati muistion kehitysehdotuksista, jonka ykkösjaoston kokous hyväksyi. Keskeisiä ehdotuksia oli jaostojen itsenäisyyden vahvistaminen, eräänlainen sateenvarjo-organisaatiomalli, ja toivomus siitä että jäsenkunta tietäisi paremmin, mitä kukin kolmesta toimistohenkilöstä tekee ja kenen puoleen kannattaa milloinkin kääntyä. Muistiota ei otettu syyskokouksen esityslistalle, koska se oli kuulemma sävyltään niin ”negatiivinen”. Sittemmin ykkösjaoston puheenjohtaja lähetti moneen kertaan ykkösjaostossa käsitellyn ja hyväksytyn muistion ykkösjaoston sähköpostitiedotuslistalle, jonka jälkeen häneltä peruutettiin oikeudet käyttää ykkösjaoston tiedotuslistaa. Kun tieto tästä levisi muuta kautta, nousi sen verran haloota että oikeudet palautettiin muutaman päivän päästä.

Nyt kirjallisuuden kääntäjien jaosto on melkoisen hankalassa tilanteessa. Sillä ei ole puheenjohtajaa, sihteeriä eikä edustajaa liiton hallituksessa – koska toimikunnan jäsenet ovat eronneet liitosta – ja ainakin aktiivisemmista jäsenistä moni on ilmeisesti päättänyt äänestää jaloillaan. Tavallaan tämä on, kaikessa ymmärrettävyydessäänkin, typerää: juuri nyt tarvittaisiin aktiivisia toimijoita neuvottelemaan, sovittelemaan, vipuamaan liittoa sellaiseen suuntaan, että se pystyisi jatkossakin toimimaan kääntäjien ja tulkkien yhteisönä, julkisivuna, sananvapauden edistäjänä ja laadukkaan kääntämisen kellokkaana. (Ammattijärjestöhän se ei ole, eikä omien sääntöjensä mukaan voikaan olla.) Samalla kuitenkin tiedän itsestäni, että minulla ei ole henkistä kanttia siihen savottaan, etenkin kun niin monta niin uuraasti vapaaehtoistyötä tehnyttä toveria, kaveria ja ystävää on, enemmän tai vähemmän, ilkeilty, kiusattu ja vittuiltu liitosta ulos.

Niinpä luovun vuodenvaihteesta alkaen itsekin Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton jäsenyydestä.

Toistaiseksi.

___
* Tarkka lasku on vaikeaa, koska yksittäinen liiton jäsen voi kuulua useaan eri jaostoon. Asiatekstinkääntäjien kakkosjaosto on suurin, mutta sen jäsenillä on luullakseni muita enemmän jäsenyyksiä myös muissa jaostoissa. Etenkin ns. harvinaisten kielten kääntäjät – ja ”harvinainen kieli” tarkoittaa melkein kaikkea muuta kuin englantia ja skandinaavisia kieliä – tekevät melkein säännönmukaisesti asiakirja- sun muita käännöstöitä kirjojen lisäksi, etenkin kun ei-englannista ja ei-ruotsista suomennetaan tolkuttoman vähän kirjallisuutta.
† Yrittäjällehän yrityksen ei tarvitse myöskään maksaa ns. sivukuluja, kuten eläkevakuutuksia. Yrittäjä maksaa ne itse, paljon kalliimmalla, siitä pienemmästä palkkiosummastaan, minkä lisäksi yrittäjä joutuu tietysti hankkimaan itse myös työvälineensä.
** Juuri näitä sanoja ei kukaan käyttänyt, mutta mm. liiton uuden varapuheenjohtajan kokouksessa esittämien kommenttien ilmapiiri oli nähdäkseni jotakuinkin tämänhenkistä.