Kuvittele sukulainen, jonka mielestä seksi on kuin kädenpuristus. Joka järjestää naapureiden kanssa orgioita, ei piittaa siitä vaikka elämänkumppani makaisi muiden kanssa ja uskoo vakaasti, että naisten pitäisi päättää kaikesta. Kuvittele nyt, että tällaisia sukulaisia olisi kokonainen heimo – mieletöntä, vai mitä? Mutta taatusti tosi hauskaa.

Törmäsin Vanessa Woodsin kirjaan Bonobo Handshake (Gotham Books, 2010) primatologi Sue Savage-Rumbaughin New Scientistissä julkaistun esittelyn kautta. Kirjan lukemisen jälkeen tuo esittelu tuntuu jossain määrin harhaanjohtavalta: Woods ei mitenkään hirveästi pohdi sitä, missä määrin bonobojen käyttäytyminen johtuu kulttuurista (genetiikan sijaan). Itse asiassa Woods kertoo enimmäkseen kongolaiselle Lola Ya Bonobo -rauhoitusalueelle toimitetuista, pääosin orpona kasvaneista bonoboista, joiden mahdollisuudet oppia käyttäytymistä lajikumppaneilta varhaislapsuudessa ovat ollee ainakin jossain määrin rajallisia. Monet pienokaisista ovat nähneet kuinka bushmeatin, laittoman villiriistan metsästäjät ovat tappaneet heidän vanhempansa, osa on pelastettu laittomilta villieläinkauppiailta, jotkut ovat kasvaneet hyvää tarkoittavien mutta typerien ihmisperheiden lemmikkeinä.

Yhtä harhaanjohtava on toisaalta kirjan imelään kanteen painettu mainoslause Muistelmat rakkaudesta ja seikkailusta Kongossa. Kyllä kirjassa puhutaan paljon rakkaudesta ja Woodsin suhteesta sulhaseensa, primatologi Brian Hareen. ”Seikkailu” on ennen kaikkea Woodsin haastattelemien ihmisten selviämistarinoita Kongon demokraattisen tasavallan sisällissotien ja kansanmurhien keskellä.

Woodsilla oli Haren ja apinoiden lisäksi kolmaskin syy lähteä vaaralliseen maahan. Hän halusi oppia ymmärtämään Vietnamin sodassa taistellutta, psyykkisesti vaurioitunutta ja alkoholisoitunutta isäänsä tutustumalla muihin sodan kokeneisiin ihmisiin.* Kongossa heitä riittää. Luonnonvaroiltaan yksi maailman rikkaimmista maista on ollut jo vuosikymmeniä sisällissotien ja korruption raastama. Tilanne Woodsin kuvaamana tuo minulle vahvasti mieleen sen, mitä olen oppinut Kiinan historiasta viimeisen dynastian ja Kansantasavallan perustamisen välisenä aikana. Myös Kongossa tilanne on edullinen edullisia teollisuuden raaka-aineita loputtomasti janoaville länsimaille.** Esimerkiksi meidän kännykkämme ovat niin naurettavan halpoja osaltaan siksi, että niiden toiminnalle välttämätön maametalli tantaali on saatu puoli-ilmaiseksi erilaisten sissiarmeijoiden orjatyövoimalla Kongosta louhimalla ja naapurimaihin salakuljettamalla. Ihmisten lisäksi silmittömän raa’asta sissisodasta kärsivät myös eläimet – kuten bonobot.

Bonobo (eli vanhastaan ”kääpiösimpanssi”) on ihmisen lähin elävä geneettinen sukulaislaji. Ihmistä läheisempää sukua bonobot ovat simpansseille – joihin ne on pitkään sotkettu myös tieteessä – mutta käyttäytymisen suhteen lajit ovat hyvin kaukana toisistaan. Aikuiset simpanssit kestävät miltei minkälaisia vastoinkäymisiä tahansa, ne ovat aggressiivisia, suorastaan sadistisen julmia niin omille lajitovereilleen kuin muillekin tielleen tuleville eläimille, ja niiden yhteisöjen patriarkaalisuus saa muinaisten roomalaisten patria potestas -perinteen tuntumaan silkalta humanistiselta tasa-arvovelttoilulta. Simpanssiyhteisöt käyvät julmia valloitussotia naapuriensa kanssa eivätkä pistä pahakseen etnisiä puhdistuksia väärään ryhmään kuuluvien lajikumppaniensa keskuudessa.*** Bonobojen yhteisöt ovat naaraiden johtamia, muukalaisiin – olivat ne sitten bonoboja tai ihmisiä – suhtaudutaan uteliaan ystävällisesti elleivät muukalaiset anna aihetta muuhun, yhteisö pistää yleensä yksilöiden välisen väkivallan kuriin hyvin nopeasti ja – tämä lienee bonobojen tunnetuin piirre – kriisi- ja stressitilanteet ratkaistaan homo- tai heteroseksuaalisella hässimisellä.

Sisällissota ynnä bonobojen ja simpanssien erilainen elämä muodostavat Woodsin kirjan perussanoman. Toisaalta hän kuvailee nöyrän ihmetyksen vallassa sitä valtavaa välittämisen, huolenpidon ja altruismin määrää jota hän näkee sekä sotien syvistä vammoista toipuvien kongolaisten että bonobojen arjessa. Toisaalta hän peilaa sitä armeijoiden ja sissijoukkojen sekä simpanssien kerran toisensa jälkeen osoittamaan raakuuteen ja muukalaiskammoon.**** Hän haluaa meidän oppivan mieluummin bonoboilta – ehkei suoranaisesti seksuaalikulttuurin suhteen,***** mutta pikemminkin yleisen elämänhallinnan ja toisenlaisten kanssa toimeentulemisen suhteen. Meissä on siihen potentiaalia.

Ja Kongossa – ennen kaikkea kongolaisissa – on potentiaalia. Paljon. Woods kertoo painajaismaisia tarinoita raakuuksista, raiskauksista ja silpomisista, mutta hän ei ole toivoton, päin vastoin. Hän yrittää myös välttää perinteistä eurooppalaisen kulttuurin aivotonta kukkahattutäti-sormenheilutusta ja asioiden paremmin tietämistä. Hän haluaa mieluummin kuulla kongolaisten omia ratkaisuja jossain määrin helpottaneeseen, mutta silti yhä edelleen jatkuvaan kaaokseen. Vaikka Woods korostaa aivan aiheellisesti bonobojen uhanalaisuutta, hän ei ole serkkujemmekaan suhteen toivoton. Bonobojen apuna on sekä Kongossa että ns. länsimaissa paljon taitavampaa ja fiksumpaa väkeä kuin vuorigorilloja ”suojellut” kuuluisa sosiaalinen kehitysvammainen, joka onnistui katkomaan välinsä suunnilleen kaikkiin, joiden apua hän olisi tarvinnut.

Luin nuorena paljon erilaisia eläinaiheisia muistelmakirjoja – Joy Adamsia ja kumppaneita, ja tietysti Gerald Durrellia. Bonobo Handshake ei ole samanlainen leppoisa, kiltti eikä lapsellinen kirja, mutta tarjoaa eläimien tilanteelle ja elämälle paljon parempaa kontekstia ja taustaa kuin Adams tai Durrell. Se on tärkeä, valaiseva kirja ja sen soisi julkaistavan myös suomeksi.

___

* Woods viittaa pari kertaa Joseph Conradin romaaniklassikkoon Pimeyden sydän, joka, kuten tunnettua, sijoittuu Kongon historian siihen kammottavaan vaiheeseen, jolloin maata ja sen kansoja hävittivät sairaalloisen sadistiset ja ahneet belgialaiset. Ehkä Woods jättää tarkoituksella lukijan hoksattavaksi sen, että Pimeyden sydämen elokuvaversio Ilmestyskirja. Nyt. on sijoitettu puolestaan 1960-luvun lopun Vietnamiin.

** Eurooppalaisten, pohjoisamerikkalaisten, australialaisten ja kiinalaisten lisäksi Kongon haaskalla kekkaloivat toki myös Kongon naapurimaat, mm. omasta kansanmurhastaan ilmeisen ”hyvin” ”toipunut” Ruanda. Hutuja ja tutseja asuu myös Kongon puolella.

*** Tässä on tietysti muistettava huomauttaa, että simpanssien valloitussodankäynnistä on saatu havaintoja vasta viime vuosikymmeninä, jolloin mm. metsänraivaus ja kaivostoiminta ovat kutistaneet niiden elinalueet jotakuinkin olemattomiin. Jotkut tutkijat tuntuvat kyseenalaistavan sen, onko nyttemmin havaitun kaltaista sodankäyntiä harjoitettu aikaisemmin vai onko se esimerkiksi – ihmisiltä opittua. Simpanssien ajoittainen hillitön väkivaltaisuus on kyllä havaittu aikaisemminkin.

**** Woods muistaa kyllä korostaa, että simpansseista on paljon muuhunkin kuin vain vihaan ja väkivaltaan. Bonoboihin verrattuna näiden lähisukulaislajien  ero vain helposti korostuu

***** Jossain mielessähän ihminen on kyllä tätäkin puolta harrastanut maailman sivu. Erinäisiä sotia on saatettu päätökseen järjestetyillä avioliitoilla.