Maailmanhistorian ensimmäinen Turconen osoittautui erinomaisen onnistuneeksi tilaisuudeksi. Turun Pääkirjaston Studio oli jotakuinkin tasan oikeankokoinen tila yleisölle, jonka pääluku oli muistaakseni jonkun laskeman mukaan kuutisenkymmentä.
Itse jouduin – tai pikemminkin pääsin – lauteille melkein heti alkuun, kirjaston e-kirjalainaustoiminnan esittelyn jälkeen. Etukäteen en ollut tullut oikeastaan edes ajatelleeksi, että esitykseni kulkisi ohjelmassa nimellä kunniavieraspuhe. Tajuaminen tapahtui jotakuinkin vuorokautta aikaisemmin, jolloin oli enää liian myöhäistä alkaa kaavailla muuta kuin sitä, mitä olin ajatellutkin esittää: lausua katkelmia omista teksteistäni ja laulahtaa pari laulua baritonikitaralla ja efektipedaaleilla säestäen.
En ole niin kokenut esiintyjä ettenkö jännittäisi aika tavalla lavalle nousemista, etenkin kun kyse on tilanteesta, jossa esiinnyn yksin ja jossa esitän jotakin tavalla, mitä iso osa yleisöstä ei ole välttämättä osannut odottaa kuulevansa. Tämä esitys oli – hieman erilaisena – kokeiltu kertaalleen Kiimankulman yössä, joten itse en ollut liikkeellä ihan kylmiltäni. Silti jännitti juuri sillä hyvällä tavalla, joka saa huolehtimaan hyvissä ajoin etukäteen, että efektilaitteiden säädöt ovat kohdallaan ja kitara vireessä.
(Suuren osan aikaa en tosin soittanut mitään melodista tai harmonista, joten vireellä oli oikeastaan oleellista väliä niissä kahdessa laulussa, jotka settiin kuuluivat.)
Sisätiloissa ei tullut kiimankulmamaisia ongelmia plarikansion sivujen yllättävistä kääntymisistä tai muustakaan, joten puolituntinen esitys toimi paljon varmempana kuin ensi kerralla. Siinä vaiheessa kun laitoin kitaran nojalleen nurkkaan ja istahdin nojatuoliin Shimon haastateltavaksi olo olikin huomattavan helpottunut. Hyvät haastattelukysymykset ja niiden sisältämät ajatukset rentouttivat entisestään. Voiton puolella oltiin. Lopun tapahtumaan saatoinkin istuskella kaikessa rauhassa kuuntelemassa paneelikeskusteluja, joita käytiin Finnconeja paljon rennommassa asetelmassa: muutama nojatuoli puoliringissä ja vähemmän mikrofoneja kuin puhujia: näin (itsenikin kohdalla tunnistama) taipumus hauskoihin välihuomautuksiin ja päälle puhumiseen väheni, ja keskustelu polveili luontevana ja hyvähenkisenä.
Perjantain etkobileet ja lauantain illanvietto pitäytyivät päätapahtuman leppoisassa hengessä ja kunniavieras puolisoineen viihtyi sielläkin, vaikkei puoliso varsinaisesti sf-fandomiin kuulukaan (muuta kuin miehensä kirjojen ateljeekriitikkona).
Suuri kiitos ja syvää kunnioitusta siis Terolle, Harrille, Harrille, Pasille, Shimolle ja kaikille muille Turcosta järjestämässä olleille! Näin hyvähenkinen tilaisuus tuskin jää yhteen kertaan, ainakaan mikäli yleisöltä tai kunniavieraalta kysytään.
Ai niin, nyt se on virallista: minä olen julkkis.
Kirjastossa hieman hämmennyin, kun kirjoihin omistuskirjoitusta hakeneiden lisäksi nimmaristani – ja nimenselvennyksestä – oli kiinnostunut myös viehättävien nuorten naisten seurue. Toinen seurue haki vastaavassa hengessä nimmaria Sammakon kirjakaupan signeeraustuokion aikana, ja vitsailin jälleen siitä, että nimmari ja selvennys varmaankin skannattaisiin ja kopioitaisiin johonkin lomakkeeseen. Ei suinkaan, selitti ryhmä kaksi: kyseessä oli jonkinlainen kilpailu tai tehtävä, jossa kilpaporukoiden kuului hankkia julkkiksen nimikirjoitus.
Lopuksi vielä linkki Shimon Turconen-raporttiin.
