Päädyin keväällä oikeastaan puolivahingossa suunnittelemaan KAOSin edustajana FILIn organisoimaa kääntäjien kesäkoulua. Jossakin vaiheessa kevättä tajusin, että minut oli sitä myöten kiinnitetty kesäkouluun mentoriksi. Niinpä olen viettänyt alkuviikon Orilammen maisemissa kuudentoista uraansa aloittelevan kirjallisuuden kääntäjän ja seitsemän muun, pidempää uraa tehneen mentorikollegan (ja FILIn mainioiden organisaattorien) seurassa.
Tämä muutaman päivän kurssi poikkesi monista aikaisemmista siinä, että puolet porukasta oli englanninkielisen kirjallisuuden suomentajia ja puolet suomalaisen kirjallisuuden englannintajia. Tämä osoittautui monessa suhteessa varsin antoisaksi ajatukseksi. Vuorovaikutus kielten natiivipuhujien välillä hyödynsi molempien puolien käännösharjoituksia ja toi näkökulmia. Molempien ryhmien yhteisestä ohjelmasta antoisaa oli esimerkiksi Ruth Urbomin luento tekstikorpusten käytöstä käännösten lähdetyökaluna. Hän pohjusti asiaa ei-natiivipuhujan kirjoittamalla tekstinpätkällä:
You should read this book. It’s riddled with humour.
Sanakirjan perusteella tässä tekstissä ei olisi välttämättä mitään vikaa. Käytännössä jokainen englantia paremmin ymmärtävä tajuaa, että riddle-verbiä ei yleensä käytetä tällaisessa yhteydessä, ja asian voi varmistaa tekemällä tekstikorpukseen haun, jolla saa käytännön esimerkkejä siitä miten kyseistä verbiä yleensä käytetään: sitä käytetään pääsääntöisesti hyvin negatiivisessa mielessä.
Suomentavien oppilaittemme ennakkotehtävänä oli suomentaa Lucia Berlinin mainio pienoisnovelli ”Carpe Diem”, ja käytännössä myös me mentorit olimme laatineet etukäteen oman raakakäännöksemme. Järvilinnan kääntäjäpäivien ja muiden koulutustapahtumien jälkeen en ollut mitenkään yllättynyt, että kulutimme puolisentoista tuntia pelkästään puimalla novellin ensimmäistä kappaletta ja kaikkea sitä mitä pitää ottaa huomioon näitä näennäisen yksinkertaisia lauseita kääntäessä, jotta teksti istuisi siihen, mitä seuraavilla kahdella liuskalla tapahtuu ja sanotaan:
Most of the time I feel all right about getting old. Some things give me a pang, like skaters. How free they seem, long legs gliding, hair streaming back. Other things throw me into a panic, like BART doors. A long wait before the doors open, after the train comes to a stop. Not very long, but it’s too long. There’s no time.
(Ansioitunut mentorikollega Kristiina Drews tekee parhaillaan suomennosta Berlinin postuumista novellikokoelmasta, ja lupasi käyttää hyväkseen kaikki kurssilaisten hyvät ideat. Kirja pitää hankkia, jahka se ilmestyy. Yhden novellin kokemuksen – ja Berlinin elämästä lukemani – perusteella tulossa on todella kiinnostava teos.)
Brittiläisten ja amerikkalaisten englannintajien mukanaolo kiinnitti useammassakin yhteiskeskustelussa huomiota myös suomalaiseen kirjallisuuteen ja sen mahdollisuuksiin menestyä maailmalla (tai ainakin siellä missä luetaan englanninkielistä kirjallisuutta). FILIn tehtävänä on levittää suomalaista kirjallisuutta maailmalle, joten asia kuului hyvinkin vahvasti kurssin sisältöön.
Owen Witesman esitti ylläolevan kiinnostavan (joskin hänen omastakin mielestään hyvin karkean) mallin teosten sisällöistä ja niiden painotuksista. Runoudessa juonen (punainen) merkitys on yleensä pieni, asiasisällön (sininen) isompi ja kielen (vihreä) hyvin suuri. Englanninkielisissä romaaneissa juonen merkitys on suuri, asiasisällön pienempi ja kielen merkitys kohtalainen. Suomalaisissa romaaneissa kielellä on Owenin näkemyksen mukaan paljon suurempi merkitys kuin juonella tai asiasisällöllä, jopa dekkareissa. (Owen on kääntänyt muun muassa Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjoja, joten hänellä on näkemystä asiaan.)
Silloin jos teos käännetään toiselle kielelle, osa kielellisestä sisällöstä hukkuu (Owen lyhensi ”kieli”-palkkeja puoleen), jolloin juoni ja asiasisältö korostuvat; mutta yltääkö teoksen kokonaispainoarvo sitten niin pitkälle, että katkoviivalla merkitty huomioarvo- ja myyntihaamuraja ylittyy? Owenin ohje suomalaiskirjailijoille oli, että juonen ja asiasisällön painottaminen kielellistä kauneutta enemmän saattaisi (ainakin jossain tapauksissa) auttaa teosten leviämistä maailmalle.
Monella suulla todettiin, täysin asiaankuuluvasti, että tokihan hyvä kääntäjä saa sen kieliosionkin kuntoon ja ilmaisuvoimaiseksi, kunhan käännöstyölle on riittävästi aikaa: mutta kenellä kääntäjällä – tai kustantajalla – on mahdollisuuksia odotella yhden kirjan käännöksen valmistumista vaikkapa vuoden? Varsin harvoilla.
Tokihan kurssilla vietettiin myös yhteistä vapaa-aikaa, heitettiin huulta, kerrottiin tarinoita, ulkoiltiin ja jopa laulettiin karaokea. Tässä loistava Lola Rogers näyttää mallia.
Mutta nyt olen siirtynyt jo seuraavaan kaupunkiin ja seuraavaan kirjallisuusaiheiseen kesätapahtumaan. Iltapäivään kuului myös pieni piipahdus Lahden Radiomäen vanhalle hautausmaalle. Siellä lepää seuraavan romaanini Hunanin päähenkilöistä ainoa, joka on todella elänyt.
