Kategoria: kirjoittaminen

Kirjallisuushistoriallista tieteiskirjallisuutta

· 2 kommenttia ·

A S Byatt: Riivaus (Possession. A Romance.)

Suomentanut Marja Alopaeus. Runojen suomennokset Leevi Lehto.

On brittiläisen kirjallisuuden suurmiehiin kuulunut viktoriaaninen runoilija Randolph Henry Ash, ja hänen aikanaan paljon vähemmälle huomiolle jäänyt aikalaisensa Christabel LaMotte. 1980-luvun loppupuolelle tultaessa Ash nähdään vähän pölyisenä aikansa kirjallisena suurmiehenä – sellaisena, jonka tekstejä ja merkitystä opitaan koulussa ja unohdetaan sen jälkeen. LaMotte on taas saanut enemmän huomiota kuin eläessään, kun feministinen kirjallisuudentutkimus on nostanut hänet varhaiseksi naisen aseman ja mahdollisuuksien allegoriseksi tulkiksi. Asiaan on vaikuttanut myös LaMotten ilmeisesti lesbolainen suhde pitkäaikaiseen ystävättäreensä ja asuinkumppaniinsa.

Nuori Ash-tutkija Roland Mitchell löytää sattumalta Ashin kirjeluonnoksen, joka viittaa tapaamiseen LaMotten kanssa. Selvittelyt johtavat hänet tekemisiin LaMotte-tutkija Maud Baileyn kanssa, ja vähitellen alkaa paljastua, että Ashin ja LaMotten välillä on ollut lyhyt, mutta kiihkeä romanssi. Kirjallisuuhdenhistorian tutkijoiden piirissä kysymys on todella isosta sensaatiosta, ja nuorten tutkijoiden esiin kaivamista asiakirjoista kiinnostuneet tahot onnistuvat sotkemaan Rolandin ja Maudin elämän aivan raiteiltaan.

Kuten moni arvio on todennut, Byatt leikittelee romanttisen kertomuksen kaavamaisuuksilla ja myös seksuaalisuutta koskevilla asenteilla. Useinmiten on rinnastettu LaMotten ja Ashin suhteen kiihkeys Maudin ja Rolandin suhteen ”estoisuuteen” – mutta toisaalta: Maudin ja Rolandin harkittu pidättäytyminen vähitellen läheisemmäksi käyvän suhteen viemisestä ihostelutasolle on aivan yhtä radikaalia kuin viktoriaanisen ajan runoilijoiden holtiton heittäytyminen toistensa käsivarsille ja yhteiseen vuoteeseen.

Byatt upottaa kertomukseensa melkoisen määrän Ashin ja LaMotten (kuviteltua) tuotantoa – ynnä (yhtä kuviteltujen) tutkijoiden analyyseja heidän tuotannostaan. Näitä täydentävät pitkät sitaatit runoilijoiden lähipiirin (myös kuvitelluista) päiväkirjoista. Byattille tämä tarjoaa tietysti herkullisen tilaisuuden leikitellä tyyleillä ja valottaa tapahtumia eri reittejä pitkin. Kirjan lukijalle sivujen ja lukujen mittaiset sitaatit tekevät tekstistä osin raskaampaa, mutta toisaalta valaisevat tarinan eri kerrostumia paljon useammalla tasolla kuin peruskerronnassa pysytteleminen olisi mahdollistanut. Byatt on sen verran taitava kirjoittaja (ja Alopaeus ja Lehto riittävän taitavia kääntäjiä) että kokonaisuus toimii ja pysyy kasassa.

Toisinaan tulee pohdittua, miten mielekästä on kirjoittaa romaaneja, jotka käsittelevät kirjailijoita tai kirjallisuutta. Tällainen aihevalinta tietysti on monien arvostelijoiden mieleen. Steven Hallin Haiteksti on epäilemättä saanut paljon enemmän kritiikin suitsutusta kuin keskinkertainen ja kaavamainen fantasiaromaani olisi ehkä ansainnutkaan. Myös Riivaus on ollut kritiikin lemmikki, mutta minun mielestäni suitsutukseen on tämän kirjan kohdalla paljon enemmän aihettakin.

No, ehkä tämän kirjan voi ottaa rohkaisuna käyttää Neduista lopulta raakattua kerronnallista ideaa tulevissa hankkeissa, vaikkapa siinä seuraavaksi suunnittelupöydällä olevassa ei-tieteisromaanissa Muurahaispuussa. Mutta nyt on aika siirtyä taas kirjallisuuden suomentajan ammattiin. Siinä lajissa minua nähtäneen livenä Finnconissa, sillä työn alle on näköjään päätymässä scifi-klassikko.

Kunhan saan lopultakin kaiken softan asennettua tähän itse koottuun, uudistettuun lattiatietokoneeseeni… hommaa on joutunut vaihteeksi tekemään moneen kertaan, Adoben Creative Suite 2:n aktivointiongelmien vuoksi. No, softien asentuessa on aikaa vaikkapa lukea tai kuunnella musiikkia.

Mustaa valkoisella

·

Tuossa muutama tunti sitten kannoin Liken konttoriin Liisankadulle paperinivaskan, jonka päällä luki Karsta, työversio 1.4. Takaisin kotiin tuli paperiarkki, jonka päällä lukee ”Kustannussopimus”.

Kustantaja osoittaa melkoista luottamusta kirjailijaansa ehdottamalla sopimuksen tekemistä samalla tapaamisella jolla kirjailija tuo käsikirjoituksen ensi kertaa näytille. Nyt ei voi kuin toivoa, että Karsta osoittautuu luottamuksen arvoiseksi.

Itse olen tällä hetkellä täysin kyvytön arvioimaan kirjaa mitenkään. Viimeisiä korjauksia tehdessä teksti tuntui välillä vallan mainiolta, välillä taas kököltä kuin mikä.  Mutta nyt ollaan siinä vaiheessa kirjan tekoprosessia, jolloin kirjailijan on pakko ajatella jotakuinkin että ”no tää on tällainen välityö, koeta nyt saada se nopeasti pois käsistä että pääset sitten suunnittelemaan niitä suurteoksia…” Nedujen kohdalla oli samanlaisia kausia, ja loppujen lopuksi se on saanut melkoisen hyvää palautetta.

Nyt minulla on mainio tilaisuus ottaa tekstiin välimatkaa kun sitä pyörittelevät vuorostaan sekä kustannustoimittajat että ateljeekriitikoiksi värväämäni ystävät. Kun kommentit ja korjausehdotukset kantautuvat minulle, osaan itsekin huomata tekstistä puutteita, korjattavaa ja muokattavaa – sekä niitä kohtia ja ideoita, jotka tuntuvat oikeastaan aika hiton hyviltä.

(Kuten kuvasta näkyy, yhden printin teksti on loppupuoleltaan mustaa keltaisella: valkoinen paperi loppui kesken, vaaleankeltaista sattui pyörimään nurkissa.)

”… sillä Jupiter on aina ollut suosikkini.”

· 5 kommenttia ·

Noin. Karsta siis päättyy samaan lauseeseen, jolla se alkoi. Naputtelin nuo sanat yhdeksännentoista ja viimeisen luvun loppuun tuossa äsken sillä aikaa kun odottelin euroviisujen toisen semifinaalin tuloksia.

Loppulause oli tosin mietittynä jo kauan sitten, samoin kuin koko kirjan rytminen rakenne. Muuten jätin tällä kertaa vähän turhankin paljon asioita roikkumaan ”mietitään sitten kun ollaan siinä kohdassa” -pohjalta. Ei hyvä idea, näköjään. Tämän kirjan kirjoittaminen on ollut välillä melkoista kitkuttamista. Eikä kysymys ole siitä, että kyse olisi mistään juonirakenteeltaan monimutkaisesta tiiliskivestä. Tämä on tiivis ja jossain määrin suoraviivainenkin kirja. Taisin itse luonnehtia sitä jossakin ”anti-avaruusoopperaksi”. En tiedä onko se sitä. Ehkä ”anti-avaruusaaria” tai ”anti-avaruuskansanlaulu”?

(Ja jos joku haluaa joskus maailmassa ohjata minun tieteisromaanista elokuvan, niin suosittelen Karstaa. Se nyt sattuu olemaan sellainen tarina, sellaisissa puitteissa.)

Nyt on siis kasassa kirjan versio 1.0. Huomenna saatan vilkaista tekstiä, sijoitella muutamia tällä hetkellä irrallisessa tiedostossa olevia pikku palasia niihin kohtiin mihin ne on tarkoitettu. Ehkäpä huomaan sijoittaa alkupään näyttämön seinälle vielä pari haulikkoa, joilla ammutaan myöhemmässä vaiheessa. Tai huomaan, että loppupuolella ammuskellaan haulikolla, jota ei ole nähty ensimmäisessä näytöksessä. Näin asia etenee.

Ensi viikolla editoin sitten version 1.1, ja teen pikaisen taiton. Koska taittaessa huomaa eri asioita, siitä tulee versio numero 1.2. Se lähtee sitten jo kustannustoimittajalle ja ateljeekriitikoille.

Relaa, ota kavaa

· 2 kommenttia ·

Nyt kun Planck- ja Herschel-luotaimet on saatu Ariane-avusteisesti kunnialla matkalle kohti Langrangen pistettä numero kaksi, on syytä rentoutua.

(Oli muuten komeaa seurata laukaisua suorana nettitelkkarista – en olekaan aikoihin moista harrastanut. Muistan kyllä katselleeni televisiosta suoraa lähetystä ensimmäisestä kuukävelystä vuonna 1969. Äiti ja isä herättivät minut, lähetys ja kuukävely tapahtuivat tietenkin amerikkalaisten parhaaseen katseluaikaan, aamuyöllä.)

Australialaiset ovat huomanneet, että perinteinen polynesialainen päihde kava auttaa vähentämään ahdistuneisuutta. Tämä tieto kiinnitti huomiotani siksi, että kava sattuu olemaan niitä harvoja ei-alkoholipitoisia perinnepäihteitä joita olen koskaan maistanut (tupakan lisäksi). Isä nimittäin toi kava-juurista uutettua jauhetta Tyynen meren saarille tekemiltään työ- ja huvimatkoilta 1980-luvulla. Kerran hän jopa postitti pussillisen kavajauhetta itselleen. Paketin päällä luki näkyvästi sisältönä ”kava powder”, mutta yksikään matkanvarren tulli ei ollut kiinnostunut aineesta.

Jauheesta tehty juoma näytti lähinnä kellervänharmaalta, laihalta savivelliltä, ja makukin oli jotakin sinne päin. Vähitellen kyllä huomasin, että ikenet puutuivat. Erityistä rentouttavaa vaikutusta en muista kyllä huomanneeni, mutta ilta oli kyllä muutenkin rento ja leppoisa. Kuulemma monet polynesialaisjuopot olivat kertoneet vaihtaneensa alkoholin kavaan, koska alkoholi tekee ihmisestä helposti aggressiivisen, kava ei.

Kirjan suhteen ei ole ihan vielä syytä rentoutumiseen. Seuratessani tietokoneen toiselta näytöltä Arianen nousua kirjoittelin toisella näytöllä (ja näppäimistöllä) kirjan toiseksi viimeisen luvun päättävää, kiihkeähköä ilmalukkokohtausta. Vielä on kesken viimeinen luku, joka on, kyllä, vähän rennompi ja leppoisampi.

Keskiviikon menovinkki

· Yksi kommentti ·

MIELENOSOITUS TEKIJÄNOIKEUKSIEN PAKKOLUNASTUSTA VASTAAN

Tekijäjärjestöjen yhteinen mielenilmaus kohtuuttomia sopimuksia vastaan ja luovan työn tekijöiden oikeuksien puolesta Sanomatalon viereisellä nurmikentällä ensi keskiviikkona 13.5. kello 16.00. Sanoma News on päättänyt heikentää olennaisesti ehtoja, joilla se ostaa freelancereilta kirjoituksia, valokuvia ja piirroksia. Yhtiö ei ole suostunut neuvottelemaan asiasta freelancereita edustavan Journalistiliiton kanssa. Sanoma News julkaisee muun Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia. Suomen suurin mediatalo haluaa kaikki oikeudet kuviin, teksteihin, piirroksiin – meidän työhömme – sanelemalla. Ja tämähän on vasta alkua. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä… Nyt on aika kertoa kovaan ääneen, mitä mieltä me olemme asiasta. Löytyykö meistä joukkovoimaa? Nyt se katsotaan. Tule paikalle, levitä viestiä, kaappaa kainaloon tuttavasikin.

Suomen freelancer-journalistit ry, Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto, Finnfoto ry Suomen Ammattiluonnonvalokuvaajat ry, Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Suomen Luonnonvalokuvaajat ry, Finlands Naturfotografer rf, Suomen Mainosvalokuvaajat ry, Finlands Reklamfotografer rf Suomen Ammattivalokuvaajat ry Valokuvauksen opiskelijat r.y. Grafia ry Suomen arvostelijain liitto ry Suomen Journalistiliitto – Finlands Journalistförbund ry Sarjakuvantekijät ry Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry Kuvittajat ry Suomen Kirjailijaliitto

Hiljaista

· Yksi kommentti ·

Blogi päivittyy näinä aikoina kovin harvoin, mistä pahoitteluni. Yritän pistää kaiken kirjallisen energiani Karstan loppurytinän saamiseksi lopultakin ns. paperille.

Kuroslainen kirjoitusmetodi II

· 3 kommenttia ·

Olen tiennyt jo jonkin aikaa, että Karstasta tulee ensimmäinen romaanini, jossa ei ole itse tekemääni kantta. Olen heitellyt Martinahon Lasselle ideoita ja hän kehitteli kansikuvan, johon tein muutaman korjausehdotuksen. Tulos viehätti minua melkoisesti: se on hyvinkin erilainen kuin oma viimekesäinen kehitelmäni.

(Nyt voin paljastaa, että tuon oman viritelmäni ”avaruusaluksen ikkuna” on itse asiassa kiinalaisen silkkikangaslyhdyn sisäpuoli ala-aukosta kuvattuna. Yläaukkoon photoshoppasin sitten tähtivalokuvan ja oman iirikseni.)

Koska Lassen kansi on näköjään jo päässyt Risingshadow.netin laajaan kirjatietokantaan, voinen sen itsekin tässä esitellä. Tuossa oikealla, olkaa hyvä!

Kannen ruskeat värisävyt viehättävät silmääni – ja tuovat sitä paitsi eräänlaista jatkuvuuden tuntua Nedujen ruskeasävyiseen kanteen. Viivapiirrosmainen tyyli puolestaan tuo minun mieleeni Jules Vernen kirjat: vaikka Karsta on tyylin ja aiheen puolesta epävernemäinen, nuorna tuli scifin suurta ranskalaisklassikkoa kyllä luettua vallan perusteellisesti. (Suosikkini oli Matka maan keskipisteeseen.)

Jälleen kerran sykähdyttää kustantamon luottamus kirjailijaansa: kukaan ei ole vielä nähnyt kirjan tekstiä, ei muuta kuin kirjoittamani lyhyen esittelytekstin (joka sekin löytyy Risingshadow.netistä. Silti hankkeeseen satsataan jo.

Nyt pitäisi enää vääntää valmiiksi noiden hienojen kansien sisältö…

Kollega, Mekkilään!

·

Kuten kaikki epäilemättä jo tietävätkin, perinteikäs Mukkulan kirjailijakokous – virallisesti Lahden kansainvälinen kirjailijakokous – siirtyy ensi kesänä Mukkulasta järven toiselle puolelle Messilään. Tiloja pitäisi olla paremmin niin, että koko porukka pääsee majoittumaan samaan paikkaan. Viime kerralla ulkomaanvieraat asustivat hotellissa Lahden keskustassa, minkä vuoksi kaveeraaminen jäi suurimman osan ajasta meidän suomalaisten keskeiseksi puuhaksi.

Kollegojen – kirjailijoiden ja kääntäjien – kanssa kaveeraaminen on pitkälti kokouksen parasta antia. Minähän olen ollut pitkälti sitä mieltä, että spekulatiivisen kirjallisuuden genreen ghettoutuminen voidaan lopettaa parhaiten sillä, että spekulatiivisen kirjallisuuden tekijät pyörivät pyörivät ”normaalien” kirjailijoiden ja kulttuuripersoonien porukoissa kuin kuuluisivat sinne – kuten kuuluvatkin. Minun kohdallani tämä tuntuu toimineen vallan mainiosti ainakin Eino Leinon seurassa, Suomen Kirjailijaliitossa – sekä kirjailijakokouksessa.

(Ja ei: se että minut oli majoitettu kartanohotellin hääsviitin parivuoteeseen erään tunnetun pastoriskirjailijan kanssa, ei ole aiheuttanut pysyviä traumoja. Ei ilmeisesti parivuoteen toisellekaan puolelle: hän muutti perheineen tammikuussa melkein naapuriin parinsadan metrin päähän…)

Tapahtuman varsinainen ohjelma tarjosi sekin hetkiä: muutamia tylsiä Keats- ja Baudelaire-sitaateilla höystettyjä ylipitkiä jaaritelmia lomitti riittävästi esityksiä, jotka tarjosivat ihan oikeita tilaisuuksia oivalluksiin. Tai iloa ja riemua. Keskusteluakin.

Tämänvuotinen teema Toisin sanoen on muuten melkein räätälöity meille spekulatiivisen fiktion tekijöille: genrejemme kirjallisuus oli idean keksijän mielessä, mikä on (vain) yksi syy minkä vuoksi minäkin olen sitä kannattanut asiasta päättäneessä tahossa eli Eino Leinon seuran johtokunnassa.

Niinpä kalenterissa on merkintä 14.– 16.6.2009. Ai niin, sitä ennen pitäisi kirjoittaa omakin teemakommentti kokouksen sivuilla julkaistavaksi ja keskustelujen pohjaksi. Niin, ja Karsta lopultakin loppuun… kirjaan on muuten päätymässä yksi toissakesäisessä kirjailijakokouksessa tavattu henkilö. Tai oikeastaan pikemminkin eräiden toisten paikallaolleiden puheita hänestä. Spekulatiiviseen fiktioon on mukavaa upottaa kaikenlaista, alkuperäisestä asiayhteydestään irrotettuna, kauas ajassa ja paikassa lennätettynä, joskus todempana kuin tosi, joskus tahallaan – tieten tahtoen, hyvällä tai pahalla – väärin nähtynä ja vielä vääremmin tulkittuna.