Mirel Wagneria on syytä soittaa usein. Hänen askeettinen musiikkinsa koskettaa tummuudellaan ja voimallaan. Ja jos minulta kysytään, hän on ymmärtänyt bluesista jotakin paljon syvällisempää kuin useimmat genren nykymuusikot. Sitä paitsi tämä videokin on, kaikessa yksinkertaisuudessaan, hieno.
.
Palasimme aamuyöstä viikon matkalta Gambiasta. Kertakaikkisen hieno reissu, mistä kiitos kuuluu osan talvistaan siellä päin asustavalle kääntäjäkollegalle Jaanalle sekä hänen ystävälleen, oppaaksemme ryhtyneelle Tallalle. Nettikahvilan langaton verkko oli sen verran hidas, että presidentinvaalien ääntenlaskentaa ei tullut kovin tarkkaan seurattua, mutta tulokset kyllä välittyivät sinnekin asti. Omasta mielestäni vaalien paras ehdokas Pekka Haavisto tuli toiseksi, mutta hänen pääsemisensä toiselle kierrokselle ja toistamiljoonaa ääntä tekivät kyllä koko kampanjan vaivan arvoiseksi.
Toivottavasti vaalikeskustelujen ja kampanjoinnin hieno, avoin, vapaamielinen ja kohtelias henki säilyvät suomalaisessa poliittisessa keskustelussa vaalien jälkeenkin.
Gambiassa presidenttiä ei vaihdeta kuuden eikä edes kahdentoista vuoden välein, vaan luotetaan suomalaisen yritysmaailman tavoin ”vahvan johtajuuden” myyttiin: Yahya Jammeh valitaan kerran toisensa jälkeen uudelleen – viimeksi marraskuussa – kuin Kekkonen aikoinaan. Tämä on yksi niistä syistä miksi en todellakaan kaipaa Kekkosen aikoja. Vahva johtajuus on perimmältään aina demokratian ja länsimaisten arvojen vastaista.
Viime viikon aikana tuli joka tapauksessa muutenkin monessa suhteessa mieleen Suomi ja etenkin suomalainen maaseutu viisi–kuusikymmentä vuotta sitten. Pikaisen otannan perusteella gambialaiset kylät olivat yhtä köyhiä, kulahtaneita ja toisinaan rähjäisiäkin, kuin ns. vanhojen hyvien aikojen maaseutu. Tai ainakin sen ajan suomalainen maaseutu sellaisena kuin se dokumenteissa ja kirjallisuudessa on esitetty. Pikakokemuksen perusteella sikäläiset erottaa suomalaisista kuitenkin optimismi, tiivis yhteistyö- ja talkoohenki sekä terve itsetunto. Gambialaisten kyläyhteisöjen tiivistä rakennetta ei ole koskaan tuhottu isojaon kaltaisella järjettömyydellä. Isojaottoman karjalaisia ovat gambialaisten kaupankäyntitaidotkin, minkä jokainen ei-paikkakuntalaisen näköinen tietenkin huomaa heti astuessaan hotellista kadulle. Poliittisesti hankalista oloista huolimatta suuri osa porukkaa – viranomaiset mukaan lukien – tuntuisi suhtautuvan toisiinsa ja ulkomaalaisiin reilusti ja tasa-arvoisesti, vailla herravihaa tai herrain nöyristelyä. Siitä on hyvä jatkaa.
Tukea silti tarvitaan. Facebookin käyttäjien kannattaa liittyä Kontti Gambiaan -ryhmään, jonka jäsenten ponnistelujen ansiosta Suomesta lähtee noin kerran vuodessa rahtikontillinen käytettyä, mutta käyttökelpoista tavaraa: vaatteita, tietokoneita, elektroniikkaa, kaikenlaista muuta. Turisti voi viedä mukanaankin kaikenlaista ja antaa suoraan tarvitseville. Itselläni oli esimerkiksi matkalaukussa tarpeettomaksi käyneitä kitarapedaaleja, joista yhden kävin ojentamassa suoraan Chosaan-klubin talobändin loistavalle kitaristille.
Juuri ennen kotiinlähtöä, päästyämme Banjulin lentokentälle, puhelimeen kantautui kustannustoimittaja-Stellan tekstiviesti: Muurahaispuun lämpimäiskappaleet olivat saapuneet Liken konttorille. Kirjailija saanee omansa parin päivän kuluessa. Samoihin aikoihin sitä alkaa löytyä myös ns. hyvinvarustetuista kirjakaupoista.
Kävi vaaleissa kummin päin tahansa, historiaa on jo tehty. Siksipä tuntuu sopivalta ilahduttaa teitä Asian Dub Foundationin taannoisella singlellä.
.
.
Vielä on tilaisuus vaikuttaa.
Minun mahdollisia vaalitulosmietteitäni joudutte odottamaan tovin, koska olen vähän aikaa poissa piuhankantamalta.
Tämän seuraavan unijakson luin, vähän lyhyempänä, kolmen viikon takaisessa ”Kirjailijat ja kääntäjät haluavat Pekka Haaviston presidentiksi” -tapahtumassa. Viime tiistaina valitsin vähän lyhyemmän kohdan, koska aikaa oli vain yksi minuutti, eikä siinä ajassa ehdi lausua proosaa edes puolta liuskaa. Molemmissa puhuttiin kuitenkin samasta, presidentinkin työn kannalta tärkeästä taidosta, muiden nahkoihin asettumisesta. Joskin toivon, etteivät ehdokkaat joudu kokemaan asiaa aivan samalla tavoin kuin kirjani päähenkilö.
Ote löytyy myös videomuodossa (.wmv), jos joku välttämättä haluaa katsella minun puhumistani hämärässä huoneessa.
Vuoden 2012 Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat on julkistettu. En voi sanoa suoranaisesti yllättyneeni, että China Miévillen Toiset on mukana kisassa:
”Ihmeen tuntua tulviva dekkari, jossa rikosetsivä Tyador Borlú setvii kinkkistä murhamysteeriä kvanttilomittuneessa, mahdottomassa kaksoiskaupungissa.”
Sinänsä vinkeä ajatus Besźelin ja Ul Qoman kaksoiskaupungin tulkitsemisesta eräänlaiseksi kvanttilomittumisen makroskooppiseksi analogiaksi on tietysti täysin pätevä ja varsin kiinnostava tulkinta – ja hyvä syy ottaa kirja nimenomaan tieteiskirjalle myönnettävän palkinnon ehdokkaaksi.
Jälleen kerran muutkin ehdokkaat ovat todella kovan luokan teoksia – Suomessa julkaistaan nykyään todella laadukasta scifiä sekä suomalaisilta kirjailijoilta että käännöksinä – joten voittajaa on paha mennä veikkailemaan. Asia selviää joskus loppukeväästä.
Olen aina ollut melkoinen filminkuluttaja. Osittain kyse oli siitä, että olin oppinut toimittajavanhemmilta (ja heidän lehtikuvaajatuttaviltaan) että samasta kohteesta pitää ottaa aina monta kuvaa, niin että lopputuloksissa on ainakin yksi julkaisukelpoinen, jossa kellään ei ole silmät kiinni eikä kukaan vääntele naamaansa. (Filmiaikoina valokuvien retušoiminen oli huomattavasti vaikeampi taito kuin nykyään.)
Kaikenlaista tulikin sitten räpsittyä, kuten huomasin pari vuotta sitten ryhtyessäni skannaamaan tallessa olleita vanhoja negatiivejä. Ujona ihmisenä en kuvannut mitenkään hirveästi ihmisiä, enemmänkin kaikenlaista tavaraa. Ja maisemia. Esimerkiksi huoneeni ikkunasta.
Tämä ruutu on kuvattu talvella joskus vuoden 1974–75 tienoilla. Pitkän talon päädyn tuolla puolella olleet parakkikoulut (joissa itse kävin kansakoulun kaksi ensimmäistä luokkaa) on purettu, mutta nykyistä Keinutien ala-astetta ei ole vielä rakennettu. Kuva on otettu joko omasta huoneestani tai vanhempieni työhuoneen ikkunasta Keinutie 11:n O-rapun ylimmästä kerroksesta.
Isä oli antanut minulle vanhan Flexaret-kaksipeilikameransa. Se ei valitettavasti ole enää tallella: olen edelleenkin sitä mieltä, että kuiluetsin on makeinta mitä valokuvaustekniikka on koskaan kehittänyt. Kamera käytti laadukasta, kookasta 6×6-filmikokoa, minkä ansiosta negatiivit ovat säilyneet kinofilmejä paremmassa kunnossa. Toisaalta 12 kuvan filmirullat olivat myös hintavia, ja niiden lataaminen kameraan oli oma temppunsa: filmin suojana ei ollut minkäänlaista suojakuorta tai -kasettia kuten kinarifilmeissä, joten homma oli viisasta suorittaa mahdollisimman pimeässä tilassa.
Takana näkyviä Keinulaudantien taloja tulin siis tuijottaneeksi aika ison osan lapsuudestani, vaikka en tainnut tuntea sieltä kovinkaan monta henkeä (lukuun ottamatta paria kansakoulukaveria ja myöhempää Limes-hallituskumppaniani Heiniä, johon tutustuessani olin kyllä jo muuttanut Keinutieltä pois). Ehkä juuri siksi talot tuntuivat niin hyvältä paikalta Muurahaispuun Kari Lännenheimon lapsuudenkodiksi.
Tämä taas oli erinomainen syy käyttää juuri tätä kuvaa Muurahaispuun kansikuvan pohjana.
Kuvassa on talvi ja Muurahaispuu tapahtuu viime vuoden touko–syyskuussa. Kirjassa puhutaan kuitenkin paljon Karin lapsuudesta – ynnä lapsuudenaikaisista valokuvista. Ja kaitafilmeistä. Joten talvikansi on ihan paikallaan.
Joten oli ihan fiksua räpsiä aikanaan näitä valokuvia kodin ikkunasta.
Huomenna tiistainakin on tiedossa hyvät Haavisto-bileet:
Nonstop-maraton, jolla kirjailijat ja kääntäjät (nyt mukana jo yli 200) ilmaisevat tukensa Pekka Haaviston presidenttiydelle. Maraton klo 19–22, sitten jatkot Siltasessa. VAPAA PÄÄSY & VAPAAEHTOINEN NARIKKAMAKSU KAMPANJALLE. Kaikki Pekan ja kirjallisuuden ystävät mukaan! Kirjailijat ja kääntäjät voivat ilmoittautua joukkoon: 1001haavisto2012@gmail.com
Paikalla, etänä paikalla tai hengessä mukana ainakin seuraavat 208 kirjailijaa ja kääntäjää:
Marja-Leena Airaksinen
Riikka Ala-Harja
Päivi Alasalmi
Marja Alopaeus
Jusu Annala
Annika Ardin
Tuuve Aro
Kari Aronpuro
Veijo Baltzar
Marianne Bargum
Mikael Brygger
Kristiina Drews
Satu Ekman
Agneta Enckell
Anja Erämaja
Markku Eskelinen
Monika Fagerholm
Teemu Forss
Sirkka Garam
Pauliina Haasjoki
Pekka Haavisto
Anna-Liisa Habermeier
Leila Hampaala
Tero Hannula
Neil Hardwick
Riie Heikkilä
Hannu-Pekka Heikkinen
Pasi Heikura
Jaakko Heinimäki
Antero Helasvuo
Teemu Helle
Harri Hertell
Sami Hilvo
Teemu Hirvilammi
Elina Hirvonen
Esa Hirvonen
Marjut Hjelt
Annina Holmberg
Kari Hukkila
Heikki Huttu-Hiltunen
Annina Holmberg
Ville Hytönen
Anitta Hyvönen
Virpi Hämeen-Anttila
Tuukka Hämäläinen
Tarja Härkönen
JK Ihalainen
Kaisa Ijäs
Liisa Immonen
Markku Into
Risto Isomäki
Irina Javne
Juha Jokela
Kersti Juva
Solja Järvenpää
Katri Kaarniala
Tuula Kallioniemi
Jaana Kapari-Jatta
Sanna Karlström
Riina Katajavuori
Heikki Kaukoranta
Johannes Keltto
Katja Kettu
Minna Kettunen
Ville Keynäs
Jyrki Kiiskinen
Matti Kilponen
Marianne Kiskola
Sanna-Ilaria Kittelä
Malin Kivelä
Lealiisa Kivikari
Arto Kivimäki
Karri Kokko
Anita Konkka
Rauni Konsti-Ojanen
Tuula Korolainen
Jukka Koskelainen
Mari Koski
Kristiina Kosunen
Tuula Kojo
Katriina Koskinen
Tiina Krohn
Pertti Kultalahti
Juha Kulmala
Kirsti Kuronen
Jukka Laajarinne
Leevi Lehto
Antti Lehto-oksa
Anne Leinonen
Anna-Liisa Lemmetty
Kari Levola
Rosa Liksom
Juhani Lindholm
Päivi Lukkarila
V. S. Luoma-aho
Kirsti Luova
Kristiina Lähde
Jukka Mallinen
Mark Mallon
Marina Meinander
Emilia Melasuo
Tommi Melender
Peter Mickwitz
Timo Montonen
Erkka Mykkänen
J. Pekka Mäkelä
Esa Mäkijärvi
Kati Neuvonen
Kai Nieminen
Vesa Niinikangas
Marja Niskanen
Siiri Nordin
Inka Nousiainen
Markus Nummi
Eppu Nuotio
Antti Nylén
Risto Oikarinen
Vappu Orlov
Sofi Oksanen
Rauni Paalanen
Markku Paasonen
Petteri Paksuniemi
Reidar Palmgren
Jukka Parkkinen
Tommi Parkko
Pia Pelkonen
Arvi Perttu
Maria Peura
Mike Pohjola
Emma Puikkonen
Juha Pekka Pulkkinen
Sanni Purhonen
Terho Pursiainen
Santtu Puukka
Tiina Pystynen
Maaria Päivinen
Pilvi Pääkkönen
Miika Pölkki
Tiina Raevaara
Ville Ranta
Juha Rautio
Niina Repo
Kristiina Rikman
Anu Rinkinen
Cia Rinne
Raija Rintamäki
Pia Ronkainen
Tarja Roinila
Oscar Rossi
Heidi Rundgren
Riku Räihä
Idastiina Marianne Räsänen
Pajari Räsänen
Markku Rönkkö
Anuirmeli Sallamo-Lavi
Aki Salmela
Harry Salmenniemi
Vexi Salmi
Timo Salo
Katja Sandelin
Jani Saxell
Titia Shuurman
Helena Sinervo
Johanna Sinisalo
Olli Sinivaara
JP Sipilä
Juha Siro
Kaijamari Sivill
Katariina Souri
Kaarina Suvanto
Maria Syvälä
Susanna Taivalsalmi
Riikka Takala
Jari Tammi
Katri Tapola
Henriikka Tavi
Olli-Pekka Tennilä
Tuukka Terho
Ilpo Tiihonen
Juhani Tikkanen
Sinikka Tirkkonen
Miia Toivio
Aini Tolonen
Jouni Tossavainen
P. A. Turunen
Tommi Uchanov
Jyrki Vainonen
Marja Valkama
Niko Valkeapää
Tero Valkonen
Leena Valmu
Johanna Venho
Jukka Viikilä
Antero Viinikainen
Seija Vilén
Taneli Viljanen
Jukka Virtanen
Riina Vuokko
Sinikka Vuola
Suna Vuori
Katariina Vuorinen
Hannu Väisänen
Katriina Wallin
Marja Wich
Jukka-Pekka Wuorikoski
Kjell Wästö
AW Yrjänä
Hamdam Zakirov
(Edit: Paikka oli unohtunut mainita.)
Viime tiistain hienon Yari-keikan muistoksi tänään Sitä. Tämä on kuvattu Tavastialla 1984, Lasi kirkasta vettä -albumin ilmestymisen aikoihin. Kappale on vanhempi, tiistainakin kuultu, uudelleen sovitettu ”Ei asfaltti liiku”. Sitä on sanottu kaikkien aikojen liftausbiisiksi, ja vaikka en olekaan liftannut kovin paljoa, olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Hieno laulu, yhtä kaikki, ja mukana loistava basisti Eeva Koivusalo.
.
.
Yleisön joukosta voi bongata, hyvällä tahdolla, melkein hoikan, silmälasipäisen pojan, jolla on keltainen t-paita. Se olen (olin) minä.
