Koska asiasta on tuolla Naamatun puolella kyselty, kerrottakoon Amerikan reissustamme vielä seuraavaa:
Kyseessä oli siis American Tours Internationalin organisoima bussireissu, joita Suomessa myy ainakin Suomi-Seuran Matkat. Liikkumavälineenä oli normaali charter-bussi – tai, jos tarkkoja ollaan, kaksi, mutta eivät bussit aina ihan samaa reittiä samalla aikataululla menneet – ja mukana oli kuskin lisäksi opas.
Pikaisesti Google Mapsista kalkuloiden kokonaismatkaksi tulee noin 4200 kilometriä, keskimäärin 463 kilsaa per ajopäivä, mistä puuttuvat kiertoajelupäivät Washingtonissa ja New Orleansin lähiseudulla. Kokonaan bussittomia päiviä reissussa oli tulo- ja lähtöpäivien lisäksi – kentältä ja -lle ajoimme taksilla – vain yksi, se jona ajelimme taksilla Universalin teemapuistoon Orlandossa. Pisin yksittäinen päivämatka oli Pensacolan ja Orlandon välillä, 725 kilometriä. Lisäksi vielä meno- ja tulomatkan toistakymmentätuntiset lentomatkat (Helsinki–Amsterdam–Washington, Miami–Atlanta–Amsterdam–Helsinki).
Matkamotoristit valitsevat Vuoden rautaperseen. Ansaitsimmeko me tällä julkuneuvoissa istumisella edes kuukauden muoviperseiden arvonimen?
Olen tottunut pitkänmatkanjulkuneuvojen istuja. Oman auton ajaminenhan eniten väsyttää eikä ehdi paljoa katsella ainakaan ajon aikana ympärilleen, kuten käy hyvin junassa tai bussissa, ja jos väsyttää voi vetää nokosia, ja kun puuduttaa, saa vaihdella kankkuasentoa. Ehdottaisin arvonimeksi kk:n penkkipersettä.
Totta tosiaan olisihan tuo matka ollut ihan eri asia ajaa itse. Me ajettiin Indianasta New Orleansiin ja takaisin 7 paivassa, mista kertyi 2100 mailia, ja kyllahan siina oli ajamista, erityisesti kun jaamyrsky yllatti etelaan pain mentaessa ja nopeus oli parhaimmillaan jotain 40mph.
Samaa mieltä molempien kanssa.
Tietyssä mielessä itse ajaminen olisi jotenkin Yhdysvaltoihin sopiva matkustustapa (siinä missä rautatiet Euroopassa), mutta paljon olisi jäänyt näkemättä, kokemattakin. Mieluummin näin, vaikka maantiet vaikuttivatkin ihan miellyttäviltä ajettavilta.
Taksimatkalla lentokentälle tajusi myös, miten paljon vähemmän maisemia olisi nähnyt henkilöautossa istumalla, melkein maan tasalla. Pitkänmatkanbussin puolitoista metriä korkeammalla sijaitseva penkki näytti maailmaa paljon laajemmalta alueelta.
USA:n liikennekulttuuri on kieltamatta miellyttava ja huomaavainen (jalankulkijoillekin)
Omalla (tai siis vuokratulla) autolla ajamisessa on se hyva puoli, etta voi pysahtya spontaanisti missa vaan, joten en ole varma, jaiko paljon nakematta tai kokematta: naki ja koki vaan eri asioita. Me tykattiin ajaa pienempia teita interstate-highwayden (sorry huono suomea) sijaan kun vaan oli mahdollista. Muuten olisi jaanyt moni pieni kaupunki kokematta. Ja edes Greyhound ei enaa edes pysahtele pikkukaupungeissa kuten ennen.
Totta tuokin, Tei.