Palasimme aamuyöstä viikon matkalta Gambiasta. Kertakaikkisen hieno reissu, mistä kiitos kuuluu osan talvistaan siellä päin asustavalle kääntäjäkollegalle Jaanalle sekä hänen ystävälleen, oppaaksemme ryhtyneelle Tallalle. Nettikahvilan langaton verkko oli sen verran hidas, että presidentinvaalien ääntenlaskentaa ei tullut kovin tarkkaan seurattua, mutta tulokset kyllä välittyivät sinnekin asti. Omasta mielestäni vaalien paras ehdokas Pekka Haavisto tuli toiseksi, mutta hänen pääsemisensä toiselle kierrokselle ja toistamiljoonaa ääntä tekivät kyllä koko kampanjan vaivan arvoiseksi.
Toivottavasti vaalikeskustelujen ja kampanjoinnin hieno, avoin, vapaamielinen ja kohtelias henki säilyvät suomalaisessa poliittisessa keskustelussa vaalien jälkeenkin.
Gambiassa presidenttiä ei vaihdeta kuuden eikä edes kahdentoista vuoden välein, vaan luotetaan suomalaisen yritysmaailman tavoin ”vahvan johtajuuden” myyttiin: Yahya Jammeh valitaan kerran toisensa jälkeen uudelleen – viimeksi marraskuussa – kuin Kekkonen aikoinaan. Tämä on yksi niistä syistä miksi en todellakaan kaipaa Kekkosen aikoja. Vahva johtajuus on perimmältään aina demokratian ja länsimaisten arvojen vastaista.
Viime viikon aikana tuli joka tapauksessa muutenkin monessa suhteessa mieleen Suomi ja etenkin suomalainen maaseutu viisi–kuusikymmentä vuotta sitten. Pikaisen otannan perusteella gambialaiset kylät olivat yhtä köyhiä, kulahtaneita ja toisinaan rähjäisiäkin, kuin ns. vanhojen hyvien aikojen maaseutu. Tai ainakin sen ajan suomalainen maaseutu sellaisena kuin se dokumenteissa ja kirjallisuudessa on esitetty. Pikakokemuksen perusteella sikäläiset erottaa suomalaisista kuitenkin optimismi, tiivis yhteistyö- ja talkoohenki sekä terve itsetunto. Gambialaisten kyläyhteisöjen tiivistä rakennetta ei ole koskaan tuhottu isojaon kaltaisella järjettömyydellä. Isojaottoman karjalaisia ovat gambialaisten kaupankäyntitaidotkin, minkä jokainen ei-paikkakuntalaisen näköinen tietenkin huomaa heti astuessaan hotellista kadulle. Poliittisesti hankalista oloista huolimatta suuri osa porukkaa – viranomaiset mukaan lukien – tuntuisi suhtautuvan toisiinsa ja ulkomaalaisiin reilusti ja tasa-arvoisesti, vailla herravihaa tai herrain nöyristelyä. Siitä on hyvä jatkaa.
Tukea silti tarvitaan. Facebookin käyttäjien kannattaa liittyä Kontti Gambiaan -ryhmään, jonka jäsenten ponnistelujen ansiosta Suomesta lähtee noin kerran vuodessa rahtikontillinen käytettyä, mutta käyttökelpoista tavaraa: vaatteita, tietokoneita, elektroniikkaa, kaikenlaista muuta. Turisti voi viedä mukanaankin kaikenlaista ja antaa suoraan tarvitseville. Itselläni oli esimerkiksi matkalaukussa tarpeettomaksi käyneitä kitarapedaaleja, joista yhden kävin ojentamassa suoraan Chosaan-klubin talobändin loistavalle kitaristille.
Juuri ennen kotiinlähtöä, päästyämme Banjulin lentokentälle, puhelimeen kantautui kustannustoimittaja-Stellan tekstiviesti: Muurahaispuun lämpimäiskappaleet olivat saapuneet Liken konttorille. Kirjailija saanee omansa parin päivän kuluessa. Samoihin aikoihin sitä alkaa löytyä myös ns. hyvinvarustetuista kirjakaupoista.
