Kategoria: suomentaminen

Loma

Lähetin perjantaina kustantamolle toisen kahdesta tämän syksyn kirjakäännöksestäni, Philip K. Dickin Dr. Bloodmoneyn (jonka suomenkieliseksi nimeksi tullee yksinkertaisesti Tohtori Veriraha).  Toinen, Marc Spitzin Bowie-elämäkerta, oli lähtenyt puolitoista viikkoa aikaisemmin.

Tein tänä syksynä ensi kertaa niin, että minulla oli yhtä aikaa työn alla kaksi käännöstyötä: toivon mukaan tällaista ei tarvitse harrastaa useammin. Ajatus ei, tämän kokemuksen perusteella, tunnu erityisen hyvältä, vaikka en suoranaisesti yrittänytkään mitään erityisen lomittaista kääntämistä, vaan aloitin ensin kääntämään Dickiä, pistin sen jossakin vaiheessa tauolle, tein Bowien kokonaan ja sitten Dickin loppuun. Suurin ongelma tänä syksynä on ollut kuitenkin yksinkertaisesti liian suuri työmäärä, etenkin kun kirjahankkeiden aikatauluissa on ollut minusta(kin) riippumattomia viivästyksiä. Eikä käännössopimusta allekirjoitettaessa ollut tietoa siitä, että alkusyksyllä aikaani söisi melkoisen paljon myös äidin kuolinpesän asioiden hoito ja hänen asuntonsa tyhjentäminen.

Toisaalta tällainen tiivis toimintaterapia on ehkä ollut tässä tilanteessa hyväksikin, kenties? Surutyötä on tietysti vielä tehtäväksi pitkäksi aikaa, ja muutama tunti sitten sain kuulla, että sitä on tiedossa vielä lisää, vaikka kyse ei ollutkaan aivan niin läheisestä ihmisestä. Äidinäitini, jota kävimme sisareni kanssa tapaamassa viikko sitten, on kuollut rauhallisesti. Tämäkään ei ollut odottamaton uutinen. Aino-mummin fyysinen ja henkinen terveys on rapistunut tasaiseen tahtiin viime vuosina. Ehkä oli parasta että hän pääsi pois nyt, kun hän tuntui olevan hyvässä sovussa eletyn elämänsä kanssa.

Joka tapauksessa nyt on aika viettää lomaa – ainakin siinä mitassa kuin freelancer lomaa koskaan voi viettää. Seuraavan sovitun käännöksen deadline on vasta huhtikuulla, joten talvesta ja keväästä näyttäisi olevan tulossa ainakin jossain määrin rauhallisempitahtinen kuin syksystä. Nyt minulla on, harvinaista kyllä, jopa taloudellisesti varaa tehdä töitä vähän rauhallisempaan tahtiin. En luultavasti edes lue läpi tuota Nick Hornbyn Juliet, Nakedia ennen kuin vasta joskus ensi kuun puolenvälin tienoilla. Helmikuulla voisi alkaa jo kääntämään. Kirja vaikuttaa lukemani ja koekääntämäni alun perusteella mainiolta.

Ehkä keväällä jaksaa myös harrastaa muita iltamenoja kuin järjestövelvoitteiden aiheuttamia pakollisia. Olisi korkea aika päästä näkemään ystäviä muuallakin kuin Facebookissa. Olisi korkea aika päästä viimeistelemään taloyhtiön maanalaisessa nikkaritilassa lakkaustaan monta viikkoa kuivatellut kitara, ja aloittelemaan tämän talven ”varsinaista” soitinrakennusprojektia, baritonikitaraa. Olisi korkea aika aktivoitua myös musiikintekijänä. Syksyllä aika ja energia riittivät lähinnä toimimaan äänittäjänä, tuottajana ja basistina Oskari Jakosen pikku hiljaa etenevässä äänitysprojektista, josta tullee tässä vähitellen jonkinlainen parikymmenminuuttinen minialbumi. On kyllä ollut hieno kokemus olla mukana jonkun toisen hankkeessa. Oman studion kirjoittajaminä on ilahtunut myös siitä, että on lopultakin päässyt oikeasti äänittämään rumpuja ja flyygeliä – ja että kirjaan kirjatut opit tuntuvat toimivan käytännössäkin.

On myös aika – ja aikaa – lukea. Muun muassa muutaman klassikon haluan saada lopultakin käytyä läpi. Pikku hiljaa lukulistalle tulee myös tulevien kirjahankkeiden lähdemateriaalia. Varsinaista kirjoitustyötä aion käydä harrastamaan vasta joskus vuoden päästä, korkeintaan, ellen sitten innostu työstämään paria mieleen juolahtanutta novelli-ideaa. Toinen novelli-idea tosin on tässä ehtinyt jo kehittyä jonkinlaiseksi pienoisromaani-ideaksi, joka vaatisi painotuotteen olemukseen erään hieman, eh, epäkonventionaalisen ratkaisun. Ei mitään sellaista joka nostaisi painokuluja, mutta kuitenkin saattaisi saada kustantamon miettimään.

Mutta ensin lepoa, flunssanpoikasen parantelua, kauden viimeiset pikkujoulut ja juhlapyhät. Niin, ja vielä yksi pieni työasia: Olen torstaina 17. joulukuuta kello 16 puhumassa Helsingin Postitalon Kunnon kirjallisuuden joulumyyjäisissä Karstasta. Tulkaa moikkaamaan.

Sunnuntaicover X

Bloggaaminen on jäänyt viime aikoina vähille työkiireiden vuoksi. Mutta tämä on työasia, suomennan alla esiintyvän herran elämäkertaa.

David Bowie oli toki mukana tämän laulun alkuperäislevytykselläkin, mutta sen levyttänyt yhtye oli silti Queen. Tämä cover-versio on Bowien Reality-kiertueelta, ja edesmenneen Farouk Bulsaran lauluosuudet hoitaa loistava, loistava basisti Gail Ann Dorsey. Eikä huonosti hoidakaan.

Uusi aalto

Vanhan viisauden mukaan kesken projektia ei pidä muuttaa työvälineitä, etenkään jos kyse tietokoneistetuista työvälineistä: ei päivityksiä, ei laitteistomuutoksia, ei mitään sellaista mikä voisi aiheuttaa työnteon jämähtämisen paikalleen siksi, että jokin ei toimikaan kuten ennen.

Itse olen keskellä jokseenkin kiireistä käännöstä, joten aina yhtä haluttomana toimimaan järkevästi hommasin viime viikolla uuden, erilaisen näppäimistön.

Olen käyttänyt jo pitkään langatonta näppäimistöä: alkuperäinen syy oli johtojen vetämisen hankaluus ison, vanhan Billnäs-kirjoituspöydän reunojen yli, mutta langattomuus mahdollistaa näppiksen ja hiiren siirtämisen kepeästi syrjään silloin kun pöytäpintaa on tarve vapauttaa esimerkiksi lukemiseen. Langaton näppis on osoittautunut näppäräksi myös äänitysprojekteissa: olen toisinaan virittänyt pitkillä johdoilla mikrofonit ja soittopelit esimerkiksi olohuoneeseen, pistänyt kuulokkeet korville, asettunut mukavasti istumaan, ottanut kitaran syliin ja liipaissut sitten äänityksen käyntiin olohuoneeseen kannetulta näppikseltä.

Vanhaa Logitechin näppis-hiiriyhdistelmää tuntui kuitenkin ikä painavan. Graafisemmissa asioissa kaipasin hiireltä vähän parempaa erotuskykyä, ja sen liikkeet tuntuivat muuttuneen hitaammiksi. Systeemin vastaanotin oli ollut aina vähän hankala – välillä sen paikkaa oli muutettava yhteyden pätkimisen poistamiseksi. Sitä paitsi paljon kirjoittavana minua kiinnosti siirtyä jonkinlaiseen ergonomisempaan systeemiin tavanomaisesta peruslättänäppäimistöstä. Testailtuani pari tuntia suurehkon tietokonekaupan esillä olevaa valikoimaa valitsin suosikikseni Microsoftin Natural Ergonomic Desktop 7000 -setin.

Uuden näppis-hiiriyhdistelmän vastaanotin vaati sekin sijoittelua: pikkuruinen usb-palikka ei suostunut keskustelemaan kunnolla ollessaan kiinni tietokoneen takapaneelissa tai edes tietokoneen etupaneelin alareunassa, lattiantasossa. Nyt se on jatkojohdon päässä aivan tuon vasemmanpuoleisen näytön takana. Ilmeisesti näppiksen ja hiiren lähettimet suuntaavat signaalinsa suhteellisen kapeasti kohti tietokoneen käyttäjän edessä olevan seinän suuntaan, joten alaviisto ei käynyt laatuun.

Myös sormitekniikka tuntui aluksi varsin hankalalta. En käytä kovinkaan puhdasta kymmensormijärjestelmää, vaikka opettelin sellaista konekirjoituskurssilla joskus 1970-luvun puolivälissä: enimmäkseen kirjoitan keskisormillani, painan shiftiä ja Controlia pikkusormilla ja välilyöntiä peukalonsyrjällä kuin mikäkin funk-basisti.

Joskus aikaisemmin saatuani ranteeni kipeäksi ja kirjoittaessani idealside kädessä huomasin että käteni pomppivat normaalisti melkoista tanssia näppäimistön päällä. Uusi mutkanäppis tuntuu vähentävän tätä taipumusta, ja huomaan että kämmenteni alareunat saattavat jopa nojata näppiksen alareunan stailiin kumipintaiseen rannetukeen. Mielenkiintoinen ja aikaisemmin havaitsematon ilmiö on, että olen näköjään käyttänyt järjestelmällisesti b-näppäintä oikealla kädelläni, mikä on vaikeaa nyt kun b jää vasemmalle puolelle aallonharjaa. Siitä syystä joudun olemaan jatkuvasti tarkkana kirjoittaessani b- tai v-kirjaimia sisältäviä sanoja: niihin tulee eniten lyöntivirheitä, sen lisäksi että kovin usein lainausmerkkien tilalle ilmestyy huutomerkki. Vasen käsi tuntuu siis vielä olevan hiukan pielessä, mutta niin se oli ennenkin: uudella näppäimistöllä tulen harvemmin painaneeksi capslockin päälle silloin kun tähtään a:han.

Kirjoitusnopeus ja -tarkkuus on kuitenkin palautunut yllättävänkin nopeasti entiselle tasolleen. Hyppääminen suoraan syvään päähän ja dediksen häämöttäessä tiiviiden työpäivien naputtelu saattoi olla sittenkin juuri oikea hetki kirjoitusrajapinnan muutokseen.

Paketin hiiri on sellainen, jota en välttämättä olisi ottanut ellei se olisi tullut parhaan tuntuisen näppiksen kylkiäisenä. Miltei pallomainen klöntti on tarkoitettu pideltäväksi niin, että käsi on puoliksi sen oikealla sivulla ja kämmensyrjä lepää hiirimatolla. Käytännössä perunanmuotoinen hiiri tuntuu kuitenkin vallan käyttökelpoiselta kapineelta: sitä on helpompi käsitellä parin sormen kevyellä otteella niin, että kämmen tosiaan lepää pöydällä liikkumatta hiiren mukana. Monien suosittelema hiirikäden (kausittainen) vaihto oikealta vasemmalle on kuitenkin tällä pallerolla käytännössä mahdotonta. Ehkä Microsoft valmistaa myös vasuriversiota?

Lea Karvonen(kin) kävi tuolla

Kirjamessut on sitten messuttu tältä erää. Etenkin nyt viikonloppuna Messukeskus oli sen verran täynnä väkeä että herkempiä hirvitti, mutta omalta kohdaltani ei valittamista. Esiintymiset menivät hyvin, Karsta ja aikaisemmat kirjat saivat hyvää lukijapalautetta, oli kiva nähdä monia vanhoja (ja uusia) tuttuja.

Perinteiseen tapaan onnistuin pitämään kääntäjä- ja kirjailijaminäni messuilla esillä eri päivinä. Tällä kertaa Suomen Kääntäjien ja Tulkkien Liiton kojulla ei ollut perinteistä ”kääntäjä työssään” -esitystä jossa minä tai joku muu kollega käänsi tekstiään yleisön katsellessa. Tällä kertaa yleisö pääsi itse töihin. Osastolla oli tarjolla käännettäväksi iso joukko klassikkoromaanien alkuja, joita halukkaat saattoivat sitten vääntää suomeksi parhaaksi katsomallaan tavalla. Avuksi oli sanakirjoja – ja halukkaille myös julkaistut käännösversiot samoista teksteistä. Parhaimmillaan osastolla istui kolmekin henkeä pähkäilemässä omia tulkintojaan. Osallistuneiden kesken arvotaan myöhemmin kirjapalkinto.

Oman käännöksensä Camus’n Sivullisen (tai Vieraan tai Muukalaisen) alusta kävi, kilpailun ulkopuolella, jättämässä myös pitkän linjan ammattilainen: Lea Karvonen.

Kuten monet tietävätkin, 1940-90-luvuilla toiminut tuottoisa suomentaja ”Lea Karvonen” ei ole todellinen henkilö, vaan salanimi jota käyttivät lukuisat nimekkäät(kin) kirjailijat ja kääntäjät sellaisissa töissä, joihin he eivät, syystä tai toisesta, halunneet tai kehdanneet omaa nimeään pistää. Nyt joukkoon tuli yksi lisää.

Kirjamessuaikataululiitukausi

Ensi viikonloppuna ovat sitten vuorossa Helsingin jo perinteiset kirjamessut. Vastikään julkaissut tieteiskirjailija Mäkelä on tietysti paikalla moneenkin otteeseen, esimerkiksi seuraavasti:

* * *

Lauantaina klo 15:00 Louhi-lavalla:

Isomäki Risto, Hyvönen Viivi, Leinonen Anne, Mäkelä J. Pekka:
Miten kuvata kuvaamatonta?

Poikkeaako tieteis- ja fantasiatarinoiden kirjoittaminen tavallisesta kirjailijantyöstä? Mistä fantastiset ideat ovat peräisin? Miten kuvata asioita, jotka puuttuvat arkitodellisuudstamme? Alan kirjailijat vastaavat ja ehkä myös paljastavat, mitä kirjoittavat parhaillaan.

(Tämän jälkeen, kello 16, olen jututettavissa pienimuotoisemmin sf-seurojen osastolla kaffeklatschin muodossa. )

* * *

Sunnuntaina klo 14:30 Louhi-lavalla
Mäkelä J. Pekka
Karsta

Mäkelän neljännessä scifiromaanissa ihmiskunnasta on jäänyt jäljelle vain yhteiskunnan hylkiöt. Heidän tehtävänään on siivota sankareiden jäljet ja oppia elämään toisenlaiseksi muuttuneessa maailmassa.

(Hmmm, tästä lyhytesittelystä saattaisi joku herkkäuskoisempi kuvitella, että pidän ei-sankareita hylkiöinä. Asiahan on pikemminkin päinvastoin: mitä sukkelammin kaikenlaiset sankaruusgeenit ja -meemit juuritaan pois lajimme perimästä, sitä paremmat selviämismahdollisuudet meillä on.)

* * *

Tämän lisäksi olen perjantaina kello 14-20 päivystämässä Suomen Kääntäjien ja tulkkien liiton osastolla. Tällä kerralla ei järjestetä perinteistä live-käännösesitystä, vaan pannaan yleisö töihin: osastolle voi tulla yrittämään klassikkoteosten ensimmäisten kappaleiden suomentamista.

* * *

Ai niin, ensimmäinen minun silmiini sattunut Karsta-arvostelukin on ilmestynyt. Tällä kertaa ensimmäisenä ehätti mainio Kirjavinkit-sivusto. Kovin arvostelevaisesta arvostelusta ei ollut kyse – mutta ehkäpä kirja nyt vain sattuu olemaan oikeasti erinomainen?

Finnconclusion

No niin, scifijuhlat on tältä vuodelta juhlittu. Hyvä mieli jäi. Järkkärit ja vänkärit paiskivat töitä ennen Finncon-viikonloppua ja sen aikana suunnilleen vuorokauden ympäri niin että viitisentoistatuhatta vierasta pääsi nauttimaan toistensa seurasta, hyvistä keskusteluista ja esityksistä sekä yleisestä scifi/fantsu/anime/mangaharrastushengestä. Iso, iso, ISO kiitos!

Olen ainakin tällä hetkellä melkoisen tyytyväinen myös omaan pieneen panokseeni. Lauantain keskustelu Peltosen Ellan ja Jukka M. Heikkilän kanssa kirjan kirjoittamisen valmistelutöistä veti yllättävän paljon porukkaa, juttu kulki ja yleisöltä tuli erinomaisia kysymyksiä. Sunnuntaina olin lupautunut päivystämään pari tuntia Viitteen tiskillä, ja päädyin pitämään matalahkoa profiilia: viereisen pöydän ääressä Vihreän langan myyntitykit tekivät niin tehokasta markkinointityötä, että halusin tehdä meidän puolestamme pienen rauhallisen sataman, jossa voisi jutella politiikasta ja maailmanmenosta ilman että kukaan tyrkyttää kenellekään yhtään mitään. Ilmeisesti taktiikka toimi ainakin jossain määrin.

Iltapäivän livekäännöstunti onnistui oikeastaan yli kaikkien odotusten. Kaapelitehtaan kellarin pieneen seminaarihuoneeseen ahtautui yli kolmekymmentä kuulijaa, kyselijää ja kommentoijaa seuraamaan, kuinka käänsin Philip K. Dickin Dr. Bloodmoney -romaania. Käännös ei edistynyt kuin muutaman kappaleen verran: miltei jokainen lause herätti yleisössä kysymyksiä ja keskustelua, joita puitiin sitten tovi ja yleensä löydettiin lauseelle paljon toimivampi käännös kuin ensimmäinen mieleeni tullut ajatus. Näinhän homman pitääkin toimia, näin kääntämisen prosessi valottuu paremmin. Kiitoksia kaikille, minulla itsellänikin oli mukava ja kiinnostava tunti!

En ehtinyt seuraamaan muuta ohjelmaa niin paljon kuin olisin halunnut – mikä on tietysti coneille aina tyypillistä. Petri Hiltusen vetämät definitiiviset paneelit ovat aina hersyvää seurattavaa, niin tälläkin kerralla vaikka tietokoneyhteensopivuusongelmat pudottivatkin showsta pois perinteisen kuvamateriaaliosuuden. Sunnuntain päätteeksi kuultu kerronnan muotoja käsittelevä paneeli sai minut jälleen pohtimaan keinoja toteuttaa muutamia ideoita, joilla olen leikitellyt suunnilleen siitä lähtien kun pääsin ensi kertaa pelaamaan legendaarista Leisure Suit Larry in the Land of Lounge Lizards -peliä. Ehkä niistä ideoista vielä joskus poikii jotakin… jossakin muodossa. Ehkä.

Finnconnected

Tänä vuonna Finncon on levinnyt sujuvasti kolmelle päivälle. Ihan hyvä idea: kiinnostavia esityksiä ja keskusteluja ei ole niin pahasti päällekäin kuin yleensä. Oletettavasti etenkin Animecon-väestä suuri osa on kesälomalla, joten perjantai-iltapäivän(kin) kuluttaminen Kaapelitehtaan kulmilla ei ole mikään ongelma. Ei näytä olevan mikään ongelma.

Omalta osaltani coni alkoi oikeastaan sillä ohjelmanumerolla jota etukäteen hirvittelin eniten. Science in Science Fiction oli aiheena kiinnostava ja antoisa – ja on minulla siitä sanottavaakin – mutta en ole välttämättä kovin hyvä puhumaan englantia suurelle väkijoukolle aivan kylmiltään. Asiaan vaikuttaa tietysti nolousaspekti: vaikka englanninkielisen tekstin suomentaminen on aivan eri asia kuin englanninkielen puhuminen, onnistun silti kiusaantumaan töktök-aksentistani. Luultavasti aivan turhaan: muut panelistit ja yleisö tuntuivat pysyvän kohtuullisen hyvin kärryillä siitä mitä sanoin.

Pitäisi vain muistaa Hollolan kunnanjohtajaa Päivi Rahkosta ja hänen esittämäänsä kunnan tervetuliaistoivotusta Mekkilän kirjailijakokouksen aluksi: hänellä oli hyvin suomalainen nuotti englanninkielisessä puheessaan, mutta hän puhui selkeästi, tiiviisti, lyhyesti ja asiaa. Kaikki olivat tyytyväisiä. Samaisessa kokouksessa tuli keskusteltua niin monenlaisilla englannin murteilla ja korostuksilla ettei suomalaisaksentissa ollut totisesti mitään nolostelemista. Miksi olisikaan?

Pääsin myös esittelemään Karstaa pikaisesti ”SF-kustantajien” tuotannonesittelytilaisuudessa, jossa ainoa oikea kustantaja oli Kirjavan Jan Hlinovsky.

Karkelot jatkuvat huomenissa: yritän ehtiä puoleksipäiväksi Risingshadow.netin miittiin, kello 16 on vuorossa Exelillä ekselentiksi -keskustelu kirjanteon valmistelusta, ja illalla bileet. Sunnuntaina minua pääsee ihailemaan VIITE-tiskillä ja kello 15 julkisuomentamassa Philip K. Dickin klassikkoromaania Dr. Bloodmoney vuodelta 1965.

To be Finncontinued

Muistutan tässä vain, että Finncon 2009 on ensi viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla.

Minut voi näillä näkymin nähdä ainakin seuraavissa paikoissa:

• Perjantai, Pannuhalli klo 15-16: Science In Science Fiction (englanniksi):
Tommy Persson (chair), Alastair Reynolds, Johan Jönsson, J. Pekka Mäkelä, Toni Jerrman. How much is enough science in science fiction? And how much is TOO much?

* * *

• Lauantai, Valssaamo klo 16-17: Excelillä ekselentiksi: Ella Peltonen (pj), J. Pekka Mäkelä, Jukka M. Heikkilä: Kirjailijat, jotka suunnittelevat kaiken valmiiksi etukäteen. Sekö on heidän salaisuutensa?

* * *

Sunnuntai, Käämi klo 15-16: J. Pekka Mäkelä kääntää livenä Philip K. Dickin romaania Dr. Bloodmoney.

* * *

Lisäksi olen kertomassa Karstasta kustantajien kirjaesittelytilaisuudessa joko (toivon mukaan) perjantaina klo 16-17 Turbiinisalissa tai sitten sunnuntaiaamuna kello 11-12 Watti-salissa. Minkä lisäksi päivystän sunnuntaina 12-14 Viitteen eli Tieteen ja Tekniikan Vihreiden tiskillä. Yritän myös ehtiä Risingshadow.net-miittiin lauantaina 12-13. Pyörin varmaan alueella muutenkin viikonlopun aikana.