Kategoria: tapahtumat

Kohtapuolin kroolataan

·

Helsingin keväässä alkaa olla mukavasti kirjallisuustapahtumia. Ensi viikonloppuna on Helsinki Lit ja kirjallisuusohjelmaa löytyy myös Maailma kylässä -festarien kattauksesta. Itse satsannen, perinteisesti, jälkimmäiseen. Kaisaniemen musiikillinen tarjonta supistui valitettavalla tavalla kun esikoisalbuminsa perusteella rockia ja malilaisia musiikkityylejä vallan komealla otteella soittava Songhoy Blues joutui jäämään pois. Mutta tarjolla on silti esimerkiksi vähän samanhenkistä musiikkia esittävä sahrawilaulaja/lauluntekijä Aziza Brahim ja Ba Cissoko.

Mutta mitä paperinmakuisempaan kulttuuriin tulee, haluan tässä yhteydessä erityisesti muistuttaa mieliinne, että viime vuonna hyvän startin saanut Kirjakrooli tapahtuu toisenkin kerran torstaina, 4. kesäkuuta. Tällä kertaa omia tekstejään lukevia kirjailijoita ja kääntäjiä pääsee (ilmaiseksi) kuuntelemaan ja katselemaan paljon monenlaisemmissa paikoissa kuin viime vuonna – itsekin isännöin sf-pitoisia kirjallisia esityksiä tilassa jonne mennään tavallisesti ihan toisenlaisia asioita kuin kirjallisuutta varten – mutta kaikki tapahtumapaikat ovat edelleen suurin piirtein Kaartinkaupungin alueella, kävelymatkan päässä toisistaan. Tarkempi ohjelma julkistetaan aivan lähiaikoina.

 

Laukaassa

·

Kesästä on tulossa taas yhtä kirjallisen kulttuurin ammatillista tapahtumaa täydempi. Mukkulaan palaavan Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen ja Maarianhaminassa ensiaskeliaan ottavan Archipelaconin täydennykseksi on tulossa myös kääntäjätapahtuma. Palasin nimittäin eilen illalla Laukaan Järvilinnasta, jossa minä ja joukko muita Kääntäjien ammattiosaston KAOSin aktiiveja oli suunnittelemassa elokuussa ensi kertaa järjestettävää Järvilinnan kääntäjäpäivät -tapahtumaa.

Kääntäjäpäivien ohjelman on tarkoitus olla yhdistelmä kirjallisuuden kääntäjien ammattitaidon kehittämistä sekä tiedon levittämistä kirjallisuuden kääntämisestä. Ryhmätyöskentelyn ja kouluttautumisen lisäksi hommaan liittyy yleisötapahtumia sekä Järvilinnassa (sunnuntaina 16. elokuuta) että Laukaan kirjastoissa (maanantaina) sekä mahdollisesti Jyväskylän kaupunginteatterissa. Kääntäjät jalkautuvat arjen koittaessa myös laukaalaisten koululaisten iloksi osana kunnan kulttuuriopetussuunnitelma- eli KOPS-pilottiprojektia.

Eikä homma jää yhteen kesään: seuraavat Järvilinnan kääntäjäpäivät on tarkoitus toteuttaa jo seuraavana kesänä ja siitä lähtien joka toinen vuosi, aina Lahden kirjailijakokouksen välivuosina.

KAOSin kaltaiselle nuorelle ja (vielä) perin pienelle yhteisölle tämä on aikamoinen ponnistus, ja voimme olla todella kiitollisia Järvilinnaa(kin) pyörittävälle Kauko Sorjosen säätiölle tämän tilaisuuden tarjoamisesta.

Pari päivää suomentajana

·

Olen viime päivinä tehnyt pitkästä aikaa ns. varsinaista palkkatyötäni, tai ainakin sitä osaa varsinaisesta palkkatyöstäni, josta ei makseta erillistä korvausta.

Tavallaan kustannustoimittajan korjausmerkintöjen läpikäyminen on ilmaistyötä – tai työtä, josta on maksettu pieni palkkio jo viisi kuukautta sitten – mutta toisaalta voi ainakin kuvitella, että mikäli lopulliseen käännökseen jäisi asioita jotka joko minä tai k-toimittaja olemme ymmärtäneet väärin, tilanne ei tekisi ainakaan hyvää minun maineelleni kirjallisuuden suomentajana. Samasta syystä kääntäjän oikeuksiin kuuluu lukea oikovedokset.

Peter Culshaw’n kirjoittama muusikkoelämäkerta Manu Chao – maailman kiertäjä (kuten suomennoksen lopullinen nimi kuuluu) tuntuu tälläkin lukukerralla onneksi vallan mainiolta kirjalta. Käännöksen laadusta olen jäävi sanomaan mitään, mutta eipä sekään, puolen vuoden etäännyttävän perspektiivin lasien läpi katseltuna, ihan pahalta tuntunut. Olen itsekin tehnyt huonompia. Ja Manu Chaoa niin hahmona, musiikintekijänä kuin kansainvälisen oikeudenmukaisuuden ja reiluuden puolustajana on hyvä ja aiheellista pitää esillä. Kirjan suomentaminenhan oli sitä paitsi alun alkaen minun ehdotukseni – mainio englantilainen Songlines-lehti siitä katkelman, minä hankin kirjan käsiini ja ehdotin sitä sittemmin Into-kustannukselle, jonka väki innostui ajatuksesta. En ole kovin monia käännösehdotuksiani saanut läpi eikä se ole kollegoillakaan kovin yleistä, joten siinäkin mielessä tämä hanke kirjattakoon mappiin ”pieniä voittoja”.

* * *

Viime viikolla päädyin harrastamaan myös äänitarkkailijan hommia Kirjasto kymppiin entiseen Postitaloon, missä pidettiin Kääntäjien ammattiosaston KAOSin ja kulttuurijärjestö Kiilan keskustelutilaisuus ”TTIP – uhka vai mahdollisuus?” Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin välisestä, neuvotteilla olevasta kauppasopimuksesta. Keskustelemassa  olivat Marissa Varmavuori (TTIP-verkosto), toimittaja Jaana Kivi, Kai Mykkänen (Elinkeinoelämän keskusliitto ja Kokoomuksen kansanedustajaehdokas), Sture Fjäder (ammattiliitto Akava) sekä tilaisuuden juontajana toiminut Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen. Äänitarkkailijana (ja valokuvaajana) selvisin ilmeisesti kohtuullisen hyvin, tilaisuuden äänittäjänä en niinkään: tallentimelle tallentui ainoastaan parituntisen keskustelutilaisuuden loppupuolikas.

.

Iso ongelma TTIP:ssä on ollut sen kovin hys–hys–salaista-pohjalta tehty valmistelutyö, joka on tehnyt koko jutusta kenties pahemman mörön kuin se onkaan – ehkä. Samantyyppisiä sopimuksia EU:lla (ja Yhdysvalloilla) on voimassa monien muiden maiden ja tahojen kanssa jo ennestään. Kansalaisjärjestöistä lähtenyt kampanjointi on tuonut onneksi sopimushankkeesta paljon enemmän tietoa julkisuuteen, joten itse kunkin on ainakin hieman helpompi sanoa projektiin juuta, jaata, eitä tai ehkää. Kenties. Saa nähdä miten sopimushanke näkyy vaalien alla, vai näkyykö ollenkaan. Suosittelen joka tapauksessa erilaisten ja erimielisten järjestöjen TTIP-asioita käsittelevien sivustojen tutkiskelua ja asioiden valmisteluun vaikuttamista vaikkapa äänestämällä.

Postmessum

·

Kirjamessut on messuttu, perinteiseen tapaan. Vaikka minulla ei ollut tänä vuonna uutta omaa kirjaa markkinoitavanani, oli esiintymistilaisuuksia itse asiassa paremmin kuin viime vuonna. Perjantaina istuin Johanna Vainikaisen, Satu Hlinovskyn ja Sarianna Silvosen kanssa Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijoiden tentattavana spekulatiivisen fiktion suomentamisesta. Johanna, Satu ja Sarianna ovat tuttuja monien conien ja muidenkin tapahtumien paneeleista, joten odotin hyvää ja hyvähenkistä keskustelua. Sitä syntyikin, etenkin kun kalliolaiset esittivät erinomaisia kysymyksiä. Kiitoksia! Myös yleisöä oli ilahduttavan runsaasti.

Emme joutuneet tyhjille penkeille puhumaan lauantainakaan pohdiskellessamme Anne Leinosen kanssa ”suomikumma”-käsitteen syntyjä syviä. Vaikka itse olen kirjoittanut aika paljon ihan, eh, tyylipuhdastakin tieteiskirjallisuutta, en paheksu lainkaan suomikummaksi lokeroimista: vanhan kunnon reaalifantasia-käsitteemme tavoin se tarjoaa miellyttävän väljälti kyynärpäätilaa käsitellä kunkin kirjan teemoja, aiheita ja tarinoita juuri sellaisilla keinoilla jotka kyseisen hankkeen kohdalla tuntuvat mielekkäiltä. Jos näpsäkkä yleistermi auttaa avaamaan ulkomaistenkin lukijoiden silmiä monille hyvinkin persoonallisille kirjailijoille – ehkä vielä minullekin – en näe mitään syytä paheksua sellaisen käyttöä.

(Kuin korkeintaan vasta sitten, jos joku rupeaa määrittelemään kovin tarkkaan, mikä on suomikummaa ja mikä ei, tai valittamaan että miksetsäenääkirjoitasuomikummaavaanjotaintuollaistaihanvääräoppista… sitten lupaan harkita asiaa uudelleen.)

Tätä päivää olen viettänyt Suomen Kääntäjien ja Tulkkien Liiton messuosastolla päivystäjänä. Hyviä kohtaamisia tapahtui sielläkin, kuten messuilla ylipäänsä: yksi tapahtumassa hengailun itu on – sen ilmeisen eri hyvän kirjallisuuden markkinoinnin ohella – kohdata tuttuja ja tutustumisen arvoisia tyyppejä. SKTL:n osasto on paitsi tietolähde kaikille kääntämisestä kiinnostuneille, myös kirjallisuudenkääntäjien kohtaamispaikka. Kun teemme töitämme kukin omassa kammiossamme, on ilo tavata sillon tällöin livenäkin. Me kääntäjät olemme nimittäin aika mukavaa porukkaa.

Blogien ja sosiaalisen median messuviesteissä on tapana esitellä kuvia hihaan tarttuneiden kirjojen ja muun tavaran suunnattomasta määrästä. Itse en tällä(kään) kertaa ostellut kovinkaan monta kirjaa (kaksi) ja muutakin tavaraa noin kappalemääräisesti aika vähän (kolme pussia teetä ja, eh, akustisen kitaran), joten esittelen vain yhden ostoksen jo ihan sen takia, että se on sekä kantensa että taittonsa* osalta niin kaunista työtä.

Sinologi-suomentaja Jyrki Kallion Mestari Kongin keskustelut – Kungfutselaisuuden ydinolemus (Gaudeamus 2014) oli ostoslistalla jo ennen messuille menemistä jo siksikin, että se on erinomainen lisä Hunan-romaanini lähdeaineistoon. Vaikka Kongfutse eli, kirjoitti ja opetti yli kaksituhatta vuotta ennen kirjani tapahtumien aikaa, hänen oppinsa ja opetuslapsensa vaikuttivat erittäin vahvasti kiinalaiseen ajatteluun ja kiinalaiseen politiikkaan vielä 1900-luvullakin – ja yhä edelleen. Erityisesti 1800–1900-lukujen vaihteessa vaikuttaneen Kang Youwein varsin radikaalit tulkinnat mestari Kongin sanomisista ovat vaikuttaneet erittäin vahvasti myös häntä nuorena lukeneen Mao Zedongin ajatteluun ja sitä myöten siihen millaiseksi kiinalainen versio sosialismista (tai pikemminkin ”sosialismista”) kehittyi – siitäkin huolimatta että virallisesti kansantasavalta on ainakin julkisesti pikemminkin hyljeksinyt ja vähätellyt keisarikunnan ikiaikaista valtionfilosofiaa. Lisää kirjasta sitten kun kerkiän sen lukea.

___
* Kirjan ulkoasusta vastaa Armadillo Graphicsin Jukka Aalto.

Tämänsyksyinen kirjamessumessu

·

Helsingin kirjamessuihin on vajaa viikko. Onkin siis aika muistuttaa, että minuakin voi siellä katsella ja kuunnella, useaankin otteeseen:

Louhi-lava perjantaina 24. 10. kello 17–18:
Mitä on wywern suomeksi?
Spekulatiivisen fiktion suomentajat kertovat työnsä riemuista ja haasteista. Sarianna Silvonen, J. Pekka Mäkelä, Johanna Vainikainen-Uusitalo, Satu Hlinovsky

Takauma-lava lauantaina 25.10. kello 12–13:
Mitä on suomikumma?
Spekulatiivisen fiktion uranuurtaja Anne Leinonen ja suomalaisen maagisen realismin taitaja J. Pekka Mäkelä keskustelevat suomikumman ilmiöstä ja merkityksestä.

Lisäksi olen sunnuntaina 26.10. kello 14–18 päivystämässä Suomen Kääntäjien ja Tulkkien liiton osastolla 6e73. Sinnekin sopii tulla juttelemaan.

”Minä olin siellä”

· 2 kommenttia ·

En voi väittää olevani kovin hyvin perillä Kalervo Palsan elämänvaiheista. Hänen taiteestaan on vahva mielikuva: niitä maalauksia on vaikea unohtaa, jos ne on kerran nähnyt. Tai Eläkeläinen muistelee -sarjakuvakirjaa, sen puoleen. Ne ovat väkevää tavaraa, piti niistä sitten tai ei. Täynnä ahdistusta, angstia, seksuaalista turhautumista, epätoivoa, niin mustaa ja julmaa huumoria että sille on pakko nauraa silkkana itsepuolustusreaktiona vaikka ei näkisikään hommassa mitään hauskaa.

Kun Rosa Liksomin ja Kristian Smedsin näytelmä Palsa – ihmisen kuva alkaa keskiyöllä ja monologin ilmoitetaan kestävän kolme tuntia ilman väliaikaa, aihetta edes pintapuolisesikaan tunteva katsoja odottaa jotakin samanlaista kokemusta. Alkuun vaikutelma vahvistuu: yleistö päästetään ukkossateesta Kansallisteatterin isoon saliin, jonka metalliesirippuun heijastetaan kuvaa Kittilän kunnan nettisivuista: näkymätön selailija etsii sivuilta mainintaa Palsasta tai hänen työpajastaan (ja kuolinmökistään) Getsemanesta, mutta turhaan. Yhä edelleen.

Sitten tapahtuu sama kuin Smedsin parin vuoden takaisessa Mr Vertigossa: Yleisö johdatetaan näyttämön sivusta itse lavalle, jonne muodostuu pyöreä katsomo, keskellään teatterilavan pyörivä osa liikkeessä, sen keskellä koroke jossa ovat muusikko Timo Kämäräinen ja tavoittamaton nainen Aina Bergroth. Korokkeen ympärillä ja sivussa pyörii ikuista kehäänsä Kristian Smeds, joka esittää – tai on esittävinään – itseään Kalervo Palsaa. Seinälle heijastuvat natsilipun päälle Janten lait.

Ei, pian selviää ettei näytelmä sittenkään kerro siitä kuinka ahdasmielinen yhteisö tukahduttaa poikkeusyksilön. Angsti ja ahdistus muuttuvat nopeasti Smeds-mäiseksi karnevalismiksi, joka sekään ei ole, tietenkään, pohjimmiltaan erityisen hilpeää. Näytelmästä tulee lopulta enemmänkin Smedsin hätähuuto pohjoisen taiteilijoille kuin taiteilijoiden puolesta: Älkää sortuko siihen mihin palsat, lammet, mukat ja reidarit, lähtekää pois pikkukylästä, hakekaa apua ja hakekaa uudelleen, jos sitä etten ensimmäisellä kerralla saa. Hakekaa apua niin kauan kunnes saatte, älkää hakeko apua alkoholista, sillä alkoholi ei auta. Sivaripaikkakunnaltani Muhokselta – joka ainakin muistikuvissani näyttää ihan samalta kuin Kittilän kunnan keskustaajama nettisivujen kuvissa – lähtenyt ohjaaja-Smeds tuntee olevansa henkisesti samaa joukkoa kuin Palsan kaltaiset itsensätuhoajat, yhdellä erolla: hän on selvinnyt hengissä, oppinut jotakin ja jatkaa taiteen tekemistä ihan silkkaa jääräpäisyyttään. Ei ole antanut periksi. Ylitorniolaisesta Rosa Liksomista voi tieten sanoa samaa.

Kolmituntinen melkein-monologi kesti, ällistyttävää kyllä, koko mittansa, säilyi kiinnostavana ja toimivana (vaikka takalisto protestoikin kovia puupenkkejä). Ja oli siinä eräänlainen väliaikakin. Niin, ja kossuvissytarjoilu. Teos on mahdollista nähdä vielä ensi lauantaina. Jos lippuja vielä saa, kannattaa mennä näkemään.