Tiedotusluonteinen viesti niille, jotka eivät ole jo huomanneet, että tänäkin kesänä järjestetään scifi-, fantasia- ynnä muiden harrastajien Finncon-tapaaminen keskellä kuuminta heinäkuuta perjantaista 16. heinäkuuta sunnuntaihin 18. heinäkuuta ja vieläpä Jyväskylässä, tuossa luonnonkauniissa kaupungissa järven rannalla, ja sinnehän kirmailevat tietenkin kaikki sf:n eri tyyleistä innostuneet ja tällä kertaa mukaan kannattaa pyytää myös kettukorvaisia tyttösiä kohtaan allergiset, sillä Animecon ei ole tänä vuonna mukana, joten kannattaa varata majoitustilansa mahdollisimman pikaisesti.
Kategoria: tapahtumat
Tuleva klassikko
Tälle sunnuntaille oli helppoa valita kappale. Daniel Lanoisin uusi yhtye Black Dub on tulossa Poriin 25. heinäkuuta ja liput on hankittu!
Daniel Lanois tunnetaan tietysti parhaiten (mm. U2:n) tuottajana, mutta itse olen tykännyt suunnattomasti hänen omista lauluistaan ja soololevyistään aina Acadie-esikoisesta alkaen. Kesällä 1994 (onko siitä tosiaan niin kauan?) Lanois kävi heittämässä yhden upeimmista Tavastialla koskaan näkemistäni keikoista – ja sillä lavalla minä olen sentään nähnyt aika monta hienoa esitystä. Lanoisin itsensä (laulu, kitarat) lisäksi mukana olivat tässä uudessa Black Dubissakin soittavat rumpali Brian Blade ja basisti Darryl Johnson.
Laulaja Trixie Whitley on minulle uusi tuttavuus, mutta ainakin ääni on juuri minun makuuni. Jos sukunimi soittaa jonkun mielessä kelloja, niin kerrottakoon, että Trixien isä oli aivan liian nuorena kuollut, hieno bluesvaikutteinen laulaja/lauluntekijä Chris Whitley (1960–2005).
Saman päivän Kirjurinluodon sunnuntaikonsertissa nähdään myös pari viikkoa sitten videolinkittämäni Eric Bibb. Niin, ja Jeff Beck.
Loma
Lähetin perjantaina kustantamolle toisen kahdesta tämän syksyn kirjakäännöksestäni, Philip K. Dickin Dr. Bloodmoneyn (jonka suomenkieliseksi nimeksi tullee yksinkertaisesti Tohtori Veriraha). Toinen, Marc Spitzin Bowie-elämäkerta, oli lähtenyt puolitoista viikkoa aikaisemmin.
Tein tänä syksynä ensi kertaa niin, että minulla oli yhtä aikaa työn alla kaksi käännöstyötä: toivon mukaan tällaista ei tarvitse harrastaa useammin. Ajatus ei, tämän kokemuksen perusteella, tunnu erityisen hyvältä, vaikka en suoranaisesti yrittänytkään mitään erityisen lomittaista kääntämistä, vaan aloitin ensin kääntämään Dickiä, pistin sen jossakin vaiheessa tauolle, tein Bowien kokonaan ja sitten Dickin loppuun. Suurin ongelma tänä syksynä on ollut kuitenkin yksinkertaisesti liian suuri työmäärä, etenkin kun kirjahankkeiden aikatauluissa on ollut minusta(kin) riippumattomia viivästyksiä. Eikä käännössopimusta allekirjoitettaessa ollut tietoa siitä, että alkusyksyllä aikaani söisi melkoisen paljon myös äidin kuolinpesän asioiden hoito ja hänen asuntonsa tyhjentäminen.
Toisaalta tällainen tiivis toimintaterapia on ehkä ollut tässä tilanteessa hyväksikin, kenties? Surutyötä on tietysti vielä tehtäväksi pitkäksi aikaa, ja muutama tunti sitten sain kuulla, että sitä on tiedossa vielä lisää, vaikka kyse ei ollutkaan aivan niin läheisestä ihmisestä. Äidinäitini, jota kävimme sisareni kanssa tapaamassa viikko sitten, on kuollut rauhallisesti. Tämäkään ei ollut odottamaton uutinen. Aino-mummin fyysinen ja henkinen terveys on rapistunut tasaiseen tahtiin viime vuosina. Ehkä oli parasta että hän pääsi pois nyt, kun hän tuntui olevan hyvässä sovussa eletyn elämänsä kanssa.
Joka tapauksessa nyt on aika viettää lomaa – ainakin siinä mitassa kuin freelancer lomaa koskaan voi viettää. Seuraavan sovitun käännöksen deadline on vasta huhtikuulla, joten talvesta ja keväästä näyttäisi olevan tulossa ainakin jossain määrin rauhallisempitahtinen kuin syksystä. Nyt minulla on, harvinaista kyllä, jopa taloudellisesti varaa tehdä töitä vähän rauhallisempaan tahtiin. En luultavasti edes lue läpi tuota Nick Hornbyn Juliet, Nakedia ennen kuin vasta joskus ensi kuun puolenvälin tienoilla. Helmikuulla voisi alkaa jo kääntämään. Kirja vaikuttaa lukemani ja koekääntämäni alun perusteella mainiolta.
Ehkä keväällä jaksaa myös harrastaa muita iltamenoja kuin järjestövelvoitteiden aiheuttamia pakollisia. Olisi korkea aika päästä näkemään ystäviä muuallakin kuin Facebookissa. Olisi korkea aika päästä viimeistelemään taloyhtiön maanalaisessa nikkaritilassa lakkaustaan monta viikkoa kuivatellut kitara, ja aloittelemaan tämän talven ”varsinaista” soitinrakennusprojektia, baritonikitaraa. Olisi korkea aika aktivoitua myös musiikintekijänä. Syksyllä aika ja energia riittivät lähinnä toimimaan äänittäjänä, tuottajana ja basistina Oskari Jakosen pikku hiljaa etenevässä äänitysprojektista, josta tullee tässä vähitellen jonkinlainen parikymmenminuuttinen minialbumi. On kyllä ollut hieno kokemus olla mukana jonkun toisen hankkeessa. Oman studion kirjoittajaminä on ilahtunut myös siitä, että on lopultakin päässyt oikeasti äänittämään rumpuja ja flyygeliä – ja että kirjaan kirjatut opit tuntuvat toimivan käytännössäkin.
On myös aika – ja aikaa – lukea. Muun muassa muutaman klassikon haluan saada lopultakin käytyä läpi. Pikku hiljaa lukulistalle tulee myös tulevien kirjahankkeiden lähdemateriaalia. Varsinaista kirjoitustyötä aion käydä harrastamaan vasta joskus vuoden päästä, korkeintaan, ellen sitten innostu työstämään paria mieleen juolahtanutta novelli-ideaa. Toinen novelli-idea tosin on tässä ehtinyt jo kehittyä jonkinlaiseksi pienoisromaani-ideaksi, joka vaatisi painotuotteen olemukseen erään hieman, eh, epäkonventionaalisen ratkaisun. Ei mitään sellaista joka nostaisi painokuluja, mutta kuitenkin saattaisi saada kustantamon miettimään.
Mutta ensin lepoa, flunssanpoikasen parantelua, kauden viimeiset pikkujoulut ja juhlapyhät. Niin, ja vielä yksi pieni työasia: Olen torstaina 17. joulukuuta kello 16 puhumassa Helsingin Postitalon Kunnon kirjallisuuden joulumyyjäisissä Karstasta. Tulkaa moikkaamaan.
Lea Karvonen(kin) kävi tuolla
Kirjamessut on sitten messuttu tältä erää. Etenkin nyt viikonloppuna Messukeskus oli sen verran täynnä väkeä että herkempiä hirvitti, mutta omalta kohdaltani ei valittamista. Esiintymiset menivät hyvin, Karsta ja aikaisemmat kirjat saivat hyvää lukijapalautetta, oli kiva nähdä monia vanhoja (ja uusia) tuttuja.
Perinteiseen tapaan onnistuin pitämään kääntäjä- ja kirjailijaminäni messuilla esillä eri päivinä. Tällä kertaa Suomen Kääntäjien ja Tulkkien Liiton kojulla ei ollut perinteistä ”kääntäjä työssään” -esitystä jossa minä tai joku muu kollega käänsi tekstiään yleisön katsellessa. Tällä kertaa yleisö pääsi itse töihin. Osastolla oli tarjolla käännettäväksi iso joukko klassikkoromaanien alkuja, joita halukkaat saattoivat sitten vääntää suomeksi parhaaksi katsomallaan tavalla. Avuksi oli sanakirjoja – ja halukkaille myös julkaistut käännösversiot samoista teksteistä. Parhaimmillaan osastolla istui kolmekin henkeä pähkäilemässä omia tulkintojaan. Osallistuneiden kesken arvotaan myöhemmin kirjapalkinto.
Oman käännöksensä Camus’n Sivullisen (tai Vieraan tai Muukalaisen) alusta kävi, kilpailun ulkopuolella, jättämässä myös pitkän linjan ammattilainen: Lea Karvonen.
Kuten monet tietävätkin, 1940-90-luvuilla toiminut tuottoisa suomentaja ”Lea Karvonen” ei ole todellinen henkilö, vaan salanimi jota käyttivät lukuisat nimekkäät(kin) kirjailijat ja kääntäjät sellaisissa töissä, joihin he eivät, syystä tai toisesta, halunneet tai kehdanneet omaa nimeään pistää. Nyt joukkoon tuli yksi lisää.
Kirjamessuaikataululiitukausi
Ensi viikonloppuna ovat sitten vuorossa Helsingin jo perinteiset kirjamessut. Vastikään julkaissut tieteiskirjailija Mäkelä on tietysti paikalla moneenkin otteeseen, esimerkiksi seuraavasti:
* * *
Lauantaina klo 15:00 Louhi-lavalla:
Isomäki Risto, Hyvönen Viivi, Leinonen Anne, Mäkelä J. Pekka:
Miten kuvata kuvaamatonta?
Poikkeaako tieteis- ja fantasiatarinoiden kirjoittaminen tavallisesta kirjailijantyöstä? Mistä fantastiset ideat ovat peräisin? Miten kuvata asioita, jotka puuttuvat arkitodellisuudstamme? Alan kirjailijat vastaavat ja ehkä myös paljastavat, mitä kirjoittavat parhaillaan.
(Tämän jälkeen, kello 16, olen jututettavissa pienimuotoisemmin sf-seurojen osastolla kaffeklatschin muodossa. )
* * *
Sunnuntaina klo 14:30 Louhi-lavalla
Mäkelä J. Pekka
Karsta
Mäkelän neljännessä scifiromaanissa ihmiskunnasta on jäänyt jäljelle vain yhteiskunnan hylkiöt. Heidän tehtävänään on siivota sankareiden jäljet ja oppia elämään toisenlaiseksi muuttuneessa maailmassa.
(Hmmm, tästä lyhytesittelystä saattaisi joku herkkäuskoisempi kuvitella, että pidän ei-sankareita hylkiöinä. Asiahan on pikemminkin päinvastoin: mitä sukkelammin kaikenlaiset sankaruusgeenit ja -meemit juuritaan pois lajimme perimästä, sitä paremmat selviämismahdollisuudet meillä on.)
* * *
Tämän lisäksi olen perjantaina kello 14-20 päivystämässä Suomen Kääntäjien ja tulkkien liiton osastolla. Tällä kerralla ei järjestetä perinteistä live-käännösesitystä, vaan pannaan yleisö töihin: osastolle voi tulla yrittämään klassikkoteosten ensimmäisten kappaleiden suomentamista.
* * *
Ai niin, ensimmäinen minun silmiini sattunut Karsta-arvostelukin on ilmestynyt. Tällä kertaa ensimmäisenä ehätti mainio Kirjavinkit-sivusto. Kovin arvostelevaisesta arvostelusta ei ollut kyse – mutta ehkäpä kirja nyt vain sattuu olemaan oikeasti erinomainen?
Liikkuu ja käy Likefestiin
Aika on mennyt kääntäessä ja äidin kuolinpesän asioita järjestäessä. Järjestelyjä on kuolinpesäksi huomattavan vähän, joten ei voi kuin järkyttyneenä kuvitella millaista puuha voisi vähänkään enemmän pahimmillaan olla – tai millainen viidakko odottaisi äidin kotona, jos hän olisi kuollut vähän yli vuosi sitten, ennen kuin muutti pois asunnosta johon hän oli ehtinyt kerätä tavaraa vuodesta 1981 alkaen.
Mutta on tässä muutakin keritty puuhaamaan. Piskuinen taloyhtiömme järjesti bileet naapureille ja tuttaville, bileissä esiintyi noin neljien harjoitusten jälkeen taloyhtiön oma bändi, tällä kertaa tosin muutamalla ulkopuolisella täydennettynä. Hauskaa oli sekä soittaa että bilettää, kun sääkin suosi. Tämän vuoden Muusikoiden.netin tapaamisen osalta se esitys johon olin lupautunut laulamaan peruuntui soittajavajausten vuoksi, joten pääsen lähtemään tapahtumaan tavallista pienemmällä stressillä. Mukavaa. Alkaa olla aika edistää paria muuta, äänityksellisempää musiikkihanketta.
Kirjallisella puolella ei kuulu muuta kuin että viimeisten taittokorjausten jälkeen Karsta on lähdössä näinä päivinä painoon. Pehmeäkantinen viipyy siellä parisen viikkoa. Perjantain Likefestissä ei ole vielä siis esitellä painotuotetta, mutta bileistä on tulossa muuten maininot:
LikeFest 2009
jälleen perjantaina 28.8. klo 21:00—3:00
Ravintolalaiva Wäiskissä (Hakaniemenranta 11, 00530 Helsinki) Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo
God Given Ass
Vanity Beach
The Atomic Blast
Monday Box
Hail Chant
AIDS86
dj olenko
Seuraava kirjaprojekti, työnimeltään Muurahaispuu, on sekin tavallaan astunut askeleen eteenpäin. Olen nimittäin kirjoittanut tänään kolmekin apurahahakemusta, joiden työsuunnitelman keskeisenä osana tämä kirjahanke on. Kirja vaatii aika paljon pohjatyötä mm. 1900-luvun helsinkiläisen historian ja kaupungissa vuosisadan alussa vaikuttaneen melkoisen monikulttuurisen yhteisön katoamisen selvittelyssä, joten valmista jälkeä ei kannata odottaa ihan äkkiä. Veikkaisin, että tämän hankkeen osalta puhutaan suunnilleen syksystä 2011. Toivottavasti kustantamo sopeutuu siihen mennessä ajatukseen, että tällä kertaa kirjan kanteen ei (näillä näkymin) ole mahdollisuuksia painaa sitä SciFi-sanaa.
Saattaa olla, että minut tapaa vielä tänä alkusyksynä jonakin kauniina arkipäivänä Kontulan/Kurkimäen ja Myllypuron välisessä metsikössä etsimässä, josko se kirjan nimeä innoittanut muurahaispuu olisi sittenkin olemassa. 70-luvulla kävin usein koiran kanssa katsomassa sitä: lähellä hiekkakuoppaa seisoi komea, kolmihaarainen koivu, jonka tyvi oli täynnä käytävänaukkoja ja niissä vilisti muurahaisia. Voi olla, että käytäväverkosto tuhosi puun, voi olla että Kivikon teiden rakentaminen. Niillä kulmilla asuva kollega ei ainakaan ole löytänyt kuvailemaani puuta.
(Saatan piipahtaa myös asuntoesittelyssä eräässä tietyssä kontulalaistalossa, jos sattuu sopiva kohdalle ja minun annetaan valokuvata.)
Siinä sivussa voin sitten keräillä ideoita siihen kirjahankkeeseen, jonka työnimeä en missään nimessä halua lopulliseksi kirjannimeksi: Alshain II on korni. Ja sitä paitsi tykkään näistä yksisanaisista, lyhyistä nimistä. Jossakin vaiheessa pallottelin työnimeä Paluu, jolle saattaisi olla juonessa vähän perusteitakin, mutta ei se oikein svengaa. No, sen suhteen voi ruveta stressaamaan tuonnempana. Parin vuoden päästä.
Finnconclusion
No niin, scifijuhlat on tältä vuodelta juhlittu. Hyvä mieli jäi. Järkkärit ja vänkärit paiskivat töitä ennen Finncon-viikonloppua ja sen aikana suunnilleen vuorokauden ympäri niin että viitisentoistatuhatta vierasta pääsi nauttimaan toistensa seurasta, hyvistä keskusteluista ja esityksistä sekä yleisestä scifi/fantsu/anime/mangaharrastushengestä. Iso, iso, ISO kiitos!
Olen ainakin tällä hetkellä melkoisen tyytyväinen myös omaan pieneen panokseeni. Lauantain keskustelu Peltosen Ellan ja Jukka M. Heikkilän kanssa kirjan kirjoittamisen valmistelutöistä veti yllättävän paljon porukkaa, juttu kulki ja yleisöltä tuli erinomaisia kysymyksiä. Sunnuntaina olin lupautunut päivystämään pari tuntia Viitteen tiskillä, ja päädyin pitämään matalahkoa profiilia: viereisen pöydän ääressä Vihreän langan myyntitykit tekivät niin tehokasta markkinointityötä, että halusin tehdä meidän puolestamme pienen rauhallisen sataman, jossa voisi jutella politiikasta ja maailmanmenosta ilman että kukaan tyrkyttää kenellekään yhtään mitään. Ilmeisesti taktiikka toimi ainakin jossain määrin.
Iltapäivän livekäännöstunti onnistui oikeastaan yli kaikkien odotusten. Kaapelitehtaan kellarin pieneen seminaarihuoneeseen ahtautui yli kolmekymmentä kuulijaa, kyselijää ja kommentoijaa seuraamaan, kuinka käänsin Philip K. Dickin Dr. Bloodmoney -romaania. Käännös ei edistynyt kuin muutaman kappaleen verran: miltei jokainen lause herätti yleisössä kysymyksiä ja keskustelua, joita puitiin sitten tovi ja yleensä löydettiin lauseelle paljon toimivampi käännös kuin ensimmäinen mieleeni tullut ajatus. Näinhän homman pitääkin toimia, näin kääntämisen prosessi valottuu paremmin. Kiitoksia kaikille, minulla itsellänikin oli mukava ja kiinnostava tunti!
En ehtinyt seuraamaan muuta ohjelmaa niin paljon kuin olisin halunnut – mikä on tietysti coneille aina tyypillistä. Petri Hiltusen vetämät definitiiviset paneelit ovat aina hersyvää seurattavaa, niin tälläkin kerralla vaikka tietokoneyhteensopivuusongelmat pudottivatkin showsta pois perinteisen kuvamateriaaliosuuden. Sunnuntain päätteeksi kuultu kerronnan muotoja käsittelevä paneeli sai minut jälleen pohtimaan keinoja toteuttaa muutamia ideoita, joilla olen leikitellyt suunnilleen siitä lähtien kun pääsin ensi kertaa pelaamaan legendaarista Leisure Suit Larry in the Land of Lounge Lizards -peliä. Ehkä niistä ideoista vielä joskus poikii jotakin… jossakin muodossa. Ehkä.
Finnconnected
Tänä vuonna Finncon on levinnyt sujuvasti kolmelle päivälle. Ihan hyvä idea: kiinnostavia esityksiä ja keskusteluja ei ole niin pahasti päällekäin kuin yleensä. Oletettavasti etenkin Animecon-väestä suuri osa on kesälomalla, joten perjantai-iltapäivän(kin) kuluttaminen Kaapelitehtaan kulmilla ei ole mikään ongelma. Ei näytä olevan mikään ongelma.
Omalta osaltani coni alkoi oikeastaan sillä ohjelmanumerolla jota etukäteen hirvittelin eniten. Science in Science Fiction oli aiheena kiinnostava ja antoisa – ja on minulla siitä sanottavaakin – mutta en ole välttämättä kovin hyvä puhumaan englantia suurelle väkijoukolle aivan kylmiltään. Asiaan vaikuttaa tietysti nolousaspekti: vaikka englanninkielisen tekstin suomentaminen on aivan eri asia kuin englanninkielen puhuminen, onnistun silti kiusaantumaan töktök-aksentistani. Luultavasti aivan turhaan: muut panelistit ja yleisö tuntuivat pysyvän kohtuullisen hyvin kärryillä siitä mitä sanoin.
Pitäisi vain muistaa Hollolan kunnanjohtajaa Päivi Rahkosta ja hänen esittämäänsä kunnan tervetuliaistoivotusta Mekkilän kirjailijakokouksen aluksi: hänellä oli hyvin suomalainen nuotti englanninkielisessä puheessaan, mutta hän puhui selkeästi, tiiviisti, lyhyesti ja asiaa. Kaikki olivat tyytyväisiä. Samaisessa kokouksessa tuli keskusteltua niin monenlaisilla englannin murteilla ja korostuksilla ettei suomalaisaksentissa ollut totisesti mitään nolostelemista. Miksi olisikaan?
Pääsin myös esittelemään Karstaa pikaisesti ”SF-kustantajien” tuotannonesittelytilaisuudessa, jossa ainoa oikea kustantaja oli Kirjavan Jan Hlinovsky.
Karkelot jatkuvat huomenissa: yritän ehtiä puoleksipäiväksi Risingshadow.netin miittiin, kello 16 on vuorossa Exelillä ekselentiksi -keskustelu kirjanteon valmistelusta, ja illalla bileet. Sunnuntaina minua pääsee ihailemaan VIITE-tiskillä ja kello 15 julkisuomentamassa Philip K. Dickin klassikkoromaania Dr. Bloodmoney vuodelta 1965.
