Kategoria: järjestötoiminta

Hiljaa, hiljaa juhlitaan

Suomen PEN vietti eilen 80-vuotisjuhliaan ravintola Laulumiehissä varsin vähälukuisena. Vaikka sananvapaudesta niin kovasti kohkataan, sanan- ja ajatuksenvapautta jo kahdeksankymmentä vuotta Suomessa ajaneen järjestön juhliin eivät virallista edustajaansa olleet vaivautuneet lähettämään esimerkiksi Suomen Kääntäjien ja Tulkkien Liitto tai Suomen Kirjailijaliitto. Molempien rivijäsenenä vähän nolottaa. Itse olin menossa paikalle alun perin vain PENin rivijäsenenä, mutta sain samana päivänä tehtäväkseni tuoda tilaisuuteen myös Eino Leinon seuran tervehdyksen. Ainoa muu paikalle päässyt johtokunnan jäsen, Elisabeth Nordgren, oli siellä PENin entisenä pitkäaikaisena puheenjohtajana.

Ehkä sanan- ja ajatuksenvapauden tavoittelussa ei ole mitään juhlimista? Sananvapaudesta tuntuvat nykyään kiihkeimmin kohkaavan ne, jotka ovat innokkaimmin viemässä kanssaihmisiltään ilmaisun, asumisen ja työnteon vapautta poliittisen mielipiteen, uskonnon, etnisen alkuperän tai ihonvärin perusteella. Kovin usein heidän argumentointinsa kuulostaa siltä, että kyse ei ole sananvapauden kannattamisesta, vaan Ainoan Oikean Totuuden julistamisen vapaudesta ja kaikkien muiden totuuksien sananvapauden kieltämisestä.

Mene tiedä.

Jos kirjailija näkee muita kauemmas, se johtuu siitä että hän seisoo kustannustoimittajan harteilla.

Vietin lauantaita Tampereella, missä Suomen Kirjailijaliitolla oli syyskokouksensa. Itselläni oli lafkasta melkoisen riitaisa käsitys ennen omaa liittymistäni, mutta ainakaan toistaiseksi kokoukset eivät ole osoittautuneet käsityksen veroiseksi. (Olen kyllä sittemminkin kuullut juttuja…) Uusi puheenjohtaja valittiin yksimielisesti (onnea Tuula-Liina Varikselle!), äänestyksetkin sujuivat asiallisessa hengessä ja suuremmitta kiistoitta.

Suhteellisen rutiininomaisten kevät- ja syyskokousten miellyttävintä antia ovat kuitenkin keskustelut tuttujen ja vasta tutustuttujen kirjailijatovereiden kanssa. Kuunnellessani muutamien ongelmia ja päänseinäänhakkaamista laiskojen ja/tai täysin kyvyttömien kustannustoimittajiensa kanssa täytyy kiittää kyllä kaikkia mahdollisia jumaluuksia siitä, että minulla on koko (lyhyen) kirjailija- ja vähän pidemmän kääntäjäuranikin aikana ollut aivan mielettömän hyvä kustannustoimittajaonni. Etenkin Alshainia työstäneellä Stellalla ja Neduja toimittaneella Petellä oli samaan aikaan sekä hienotunteisuutta että hommassa tarvittavaa suoruutta sanoa tyylikkäästi, mikä heistä ei toimi. Molemmat jaksoivat paneutua tekstiin ja etsiä siitä tasoja ja tunnelmia. Palaute oli asiallista ja silkkaa asiaa.

Ei kai sitten mikään ihme, että minä suhtaudun niin näreästi taiteidenkin piirissä eläteltyyn huippuyksilöiden ihannointiin. Yhden ihmisen nimissä oleva mestariteos on yleensä monen ihmisen ahkeran työpanoksen summa. Ja sama pätee muihinkin kirjoihin. Ja muihin taiteenlajeihin.