Tekijä: jPekka

Eilen torin laitaan kasvoi mandoliinipuu…

… tai, jos tarkkoja ollaan, eilen pihamme hopeapoppelista karsittiin pari hankalaan suuntaan kasvanutta haaraa. Sain haarojen suorista, oksattomista osuuksista talteen hyvänmittaiset pätkät, jotka vähän lankummannäköisiksi sahattuina viettävät pari seuraavaa vuotta ullakolla kuivumassa. Sitten niistä voi ehkä rakentaa soittimen, tai ainakin soittimen osia. Mandoliinia ei minulla tosiaan vielä olekaan.

Päivän Helsingin Sanomat kertoo tiedesivullaan toksoplasmoosista samanlaisia asioita mitä minä taannoin pohdiskelin. Ainakaan vielä juttua ei löydy lehden nettiversion ilmaisosasta, ehkä myöhemmin.

Itse muokkaan parhaillaan Muurahaispuusta parempaa romaania. Ateljeekriitikot ja kustannustoimittaja ovat sanansa sanoneet: tekstistä ja tarinasta on pääosin tykätty, mutta tarinassa on monta asiaa, jotka ovat pistäneet silmään. Muutama ristiriitaisuus. Jaarittelua siellä täällä. Turhan epäselviksi jääviä asioita. Kummallisia, tyyliin ja henkilöiden luonteisiin sopimattomia sanavalintoja. Niin, ja tietysti kirjoitus- ja lyöntivirheitä, jotka minun silmäni ja automaattioikolukija ovat missanneet. Oikeastaan kaikki lukijani katsovat tarinaa perin erilaiselta kantilta ja kiinnittävät huomiota erilaisiin asioihin. Siksi niitä lukijoita kannattaa olla monta. Kyse ei ole siitä, että minä karsisin tekstistä kaiken sen, mistä joku ei tykkää, ja jättäisin jäljelle ns. pienimmän yhteisen nimittäjän. Niin minä en tee. Vaikka olenkin joskus puolivitsinä väittänyt Muurahaispuun olevan ”huoraamiskirja” – koska se on ensimmäinen romaanini, joka ei ole scifiä, vaikka siitä ei mitään mainstream-(näennäis)realismia tullutkaan – se on silti minun tekstiäni ja minun näköistäni tekstiä ja pysyykin sellaisena. Toisenlainen näkökulma auttaa hahmottamaan, miten lukijan ajatus saataisiin pysymään (minun mielestäni) oleellisessa ja olemaan takertumatta epäoleelliseen.

Tauko tekstin katselemisessa on auttanut sekin. Nyt tarinaa ja sen säikeitä näkee ainakin vähän eri tavalla itsekin.

Viikonlopun kirjamessut sujuivat tällä kertaa perin leppoisasti. Kiertelin hallissa ehkä vähemmän kuin aikaisemmin, mutta onnistuin silti näkemään melkoisen liudan tuttuja ja muita mukavia ihmisiä. Sekä sf-seurojen että Kääntäjäliiton osastolla käytiin kiinnostavia keskusteluja. Muutama ideanpoikanenkin juolahti mieleen jutellessani kirjoittamisestani ja suomentamisestani.  (Tämä on yksi syy siihen, että juttelen ihan mielelläni keskeneräisistäkin kirjoitushankkeistani, vaikka vältänkin visusti juonen tai muun sellaisen paljastamista: asiasta puhuminen sopivassa seurassa saattaa tuottaa ideoita.) Aika näyttää, kasvaako niistä siemenistä puu.

Köpiksessä tuulee

Tom Waitsilta on ilmestynyt uusi albumi nimeltä Bad as Me, ja ensipyöräytysten perusteella se on pätevää kamaa. Laitetaan tänä sunnuntaina silti herran nuoruudentöitä – jos Waitsia voi musiikkinsa mielessä kauhean nuorena pitää – eli hieno, hidas luenta ”Tom Traubert’s Bluesista” englantilaisessa Old Grey Whistle Test -ohjelmassa vuonna 1977. Vaikka laulun sisältä keriytyykin ”Waltzing Mathildan” teema, sen tapahtumat sijoittuvat kuitenkin kylmään syyspäivään Kööpenhaminassa.
.

.

.

Oma Waits-fanitukseni alkoi joskus vuoden 1981 tienoilla eräänä iltapäivänä, kun Rockradiosta tuli ”On the Nickel”. Paria viikkoa myöhemmin kulutin kaikki rahani, muutaman kympin, kyseisen laulun sisältävään Heartattack and Vine -älppäriin. Se on edelleenkin lemppareitani. Ennen seuraavan albumin ilmestymistä olin ennättänyt kerätä melkein koko back-kataloogin, mutta Swordfishtrombones oli joka tapauksessa melkoinen tajunnanräjäyttäjä. Se on myös kestänyt aikaa mielestäni paljon paremmin kuin Waitsin 90-luvun alun Captain Beefheart -pastissit.

Kansakuntien joonas

Olen tätä juttua kertoillut monelle enkä ole mitenkään varma että se olisi alun alkaenkaan hirvittävän omaperäinen, mutta menköön nyt:

  • 1800-luvun alussa alkoi Suomen historia valtiollisena yksikkönä, kun entisestä Ruotsin osasta tuli autonominen suuriruhtinaskunta ns. Suomen sodan voittaneen Venäjän yhteyteen. Tätä kesti vähän yli sata vuotta, kunnes Venäjän keisarikunta oli saada pahan kerran turpiinsa ensimmäisessä maailmansodassa ja luhistui sitten vallankumouksen ja sisällissodan pyörteisiin.
  • Tämän jälkeen Suomen (sisällissodan voittanut) porvaristo halusi veikata voittajan korttia ja yritti tehdä Suomesta (muodollisesti) itsenäistä vasallikuningaskuntaa Saksan yhteyteen. Saksan keisarikunta ei näiden päätösten jälkeen kestänyt puoltakaan vuotta.
  • Vuonna 1920 Suomi liittyi jäseneksi Kansainliittoon, joka kyllä ratkaisi pari paikallista ongelmaa eri puolilla maailmaa (mm. Ahvenanmaan kysymyksen), mutta jäi jokseenkin voimattomaksi organisaatioksi ja sortui toiseen maailmansotaan.
  • Parisenkymmentä vuotta myöhemmin Saksa vaikutti jälleen Euroopan voittajavaltiolta, ja Saksan liittolaisen Suomeen tekemän hyökkäyksen jälkeen suomalaiset sitoutuivatkin tuota pikaa herrakansan liittolaisiksi. Vain muutamaa vuotta myöhemmin Saksan ikuinen Kolmas valtakunta oli luhistunut ns. kivikaudelle pommitettuna ja kahdelta suunnalta miehitettynä.
  • Neuvostoliitto oli sodan voittajia ja kiistämätön voimatekijä toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa, joten Suomikin solmi maan kanssa ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen. Vain muutamaa kymmentä vuotta myöhemmin Neuvostoliitto hajosi.
  • Tämän jälkeen Suomi liittyi Euroopan uuteen voimatekijään, EU:hun. Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, EU on melkoisissa vaikeuksissa ja joidenkin veikkailujen mukaan saattaa jopa hajota.
  • Suomi on ollut myös YK:n jäsen, ja siitäkin on tullut perin hampaattoman ja vaarattoman oloinen järjestö.
  • Kaikista näistä kriiseistä Suomi itse on selvinnyt suhteellisen kolhuitta. Suomen liittolaisikseen ottamat tahot sen sijaan ovat kokeneet mittaamattomia kärsimyksiä.

Joten on esitettävä kysymys:
Te siellä NATOssa, oletteko ihan varmoja, että kaiken tämän jälkeenkin haluatte Suomen järjestönne jäseneksi?

Messumuistutus

Kertauksenomaisesti: Helsingin kirjamessut alkavat huomenna, jos joku ei ole huomannut. Jos joku haluaa nähdä siellä minut, kannattaa tulla joko

  • pääkaupunkiseudun scifi-seurojen messuosastolle (7P50) lauantaina kello 14–15, missä olen tavattavissa Meet your maker -henkisessä rennossa jutustelutilaisuudessa kertomassa kirjoistani, kirjoittamisestani ja kääntämisistäni.
  • Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton osastolle (7t49) sunnuntaina kello 12–14, missä olen päivystäjänä vastailemassa kaikenlaiseen kääntämistä koskevaan. Osastolla myös suomentajia tekemässä työtään julkisesti.

”… tajunnan ulkopuolella / omituisen rauhallisina / sodan sydämentykytys…”

No niin, sain lopultakin luettua Juha Siltalan Sisällissodan psykohistorian (Otava 2009).

Pitkän lukutauon jälkeen Siltalan alussa omahyväiseltä, teennäiseltä ja sekavalta vaikuttanut ilmaisu tuntui kirjan loppua kohti tiivistyvän. Aihekin tiivistyi, kun sodan esinäytösajan ilmapiirin kuvaamisesta siirryttiin itse lyhyeen sotaan ja sen jälkiseurauksiin.

Siltala lähestyy aihettaan poimimalla ajan säilyneistä kirjoituksista pätkiä, yhdistelemällä niitä temaattisesti teksteissä esiintyvien kielikuvien, sanontojen ja vertausten perusteella, halvanoloisten psykologisten stereotyyppilinjausten mukaan: tukahdutettu seksuaalisuus, äitimyytti, yhteisö ihmiskehona, toteemit ja niiden vampirismi (”Lippu juo vain parhaiden verta”) ja niin edelleen.

Mielenkiinto tällaisiin asioihin on tietysti peräisin jotakuinkin samalta aikakaudelta ja samojen yhteiskuntaluokkien piiristä: 1900-luvun alkupuolella lehtiin ja kirjoihin kirjoittelutaitoiset tulivat lähinnä kaupunkien varakkaammasta väestönosasta, samoin kuin sellaiset käsitykset, joiden mukaan kirjoittajan henkisestä tilasta voidaan päätellä yhtä ja toista vaikkapa hänen käyttämiensä, kenties hyvinkin sattumanvaraisten ja toisista yhteyksistä omaksuttujen kielikuvien perusteella. Otos on siis erittäin valikoitu, väistämättä. Toisaalta Siltala tuntuu riviensä välissä normittavan oikeaa (ja vääristynyttä) suhtautumista äitiyteen, seksuaalisuuteen jnpp. nykyajan normien mukaan. Ehkäpä tulevaisuuden psykohistorioitsijat tulevat huomaamaan Sisällissodan psykohistorian hyvinkin valaisevaksi kertomaan jotakin 2000-luvun alun Suomen henkisestä tilasta?

Toisinaan tekstiä tulee luettua ainoastaan Siltalan valikoimista sitaateista poimimien lihavointien kautta, eräänlaisena sekavan kömpelönä, mutta ehkäpä Siltalan sieluntilaa paljastavana eroottisena(kin) runoutena, tyyliin

elämää antava ja kasvattava voima
mahtava mamma, hellällä äidillä vitsa
lasta
puinen neitsyt Maarian kuva
hameen alla teräviä neuloja
pieniä veitsenteriä
rakkauden syleilyssä

Mutta kyllä Siltala onnistuu kaivamaan laajasta aineistostaan esille myös aidosti kiinnostavia näkökulmia. Olen tähän asti olettanut Jussi Halla-ahon blogitekstien olevan enimmäkseen tämän eteläslaavilaisten kielten tutkijan suomentamia ja lokalisoimia katkelmia serbialaisesta sotapropagandasta Jugoslavian hajoamissodan ajoilta. Siltalan suomentamien sitaattien perusteella myös vuoden 1918 Hufvudstadsbladet saattaa toimia pyhän vihan lähteenä: sama kaiku on lauseiden.

Siltalan kiinnostus seksuaalisuuteen saa hänet korostamaan molempien osapuolten vastapuolelle tekemää seksuaalista väkivaltaa ja ihmettelemään valkoisen puolen punaisia naistaistelijoita (ja sellaiseksi epäiltyjä) kohtaan tuntemaa mieletöntä vihaa. Mielenkiintoinen on erityisesti valkoisella puolella sodan jälkeen virinnyt ilmeisen hurmioitunut lapsisotilaiden ihannointi: merkittävä osa valkoisen(kin) puolen taistelijoista oli 10–20-vuotiaita koululaisia. Olen viime aikoina pohdiskellut ajatusta sodasta eräänlaisena jälkiaborttina, jossa yhteiskunnan tarpeettomimmaksi koettu väestönosa – nuoret miehet – lähetetään kuolemaan ennen lisääntymistään, koska maatalouteen siirtymisen jälkeen heitä ei ole voitu lähettää kuolemaan pitkille metsästysretkille, pois yhteisön piiristä, joka sekin on ollut arvostettua ja ihailtua toimintaa juuri siksi, että eniten ihailua ja huomiota kaipaavasta porukasta päästäisiin tällä vapaaehtoismenetelmällä eroon: ”Nuorukaisen kuolla kuuluu.”

Toiselta aavikolta

Tänä sunnuntaina saatte kuunnella australialaista laulaja/lauluntekijää Frank Yammaa. ”She Cried” oli joku aika sitten mukana englantilaisen Songlines-lehden mukana tulevalla kokoelmalevyllä ja ns. kolahti välittömästi. Myös koko Countryman-albumi on hieno, suosittelen.

Kuulemma levy-yhtiön tiedotteessa Yammaa oli markkinoitu ”Australian vastaukseksi Tom Waitsille”. Ymmärrän kyllä, tavallaan, mutta…

Mielenkiintoista sinänsä tämä viehätykseni aavikolta kotoisin oleviin lauluntekijöihin – kun minun on vaikeaa kuvitella asuvani yli viidenkymmenen kilometrin päässä merestä.  Yamman maamies Gurrumul tekee hänkin minua kiehtovaa musiikkia. Puhumattakaan erilaisista malilaisista artisteista.

Kirjamessuamista

Tänä vuonna en ole ihan joka päivä Helsingin kirjamessuilla. Mutta kyllä minut sieltä voi bongata. Ensinnäkin olen sunnuntaina (30.10.) kello 12–14 päivystämässä Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton osastolla (7t49). Sinne voi tulla juttelemaan.

Olen myös mukana pääkaupunkiseudun scifi-seurojen messuosaston ohjelmassa, joka kokonaisuudessaan on seuraavanlainen:

Huimaa scifi- ja fantasiaohjelmaa Helsingin Kirjamessuilla!

TAPAA TEKIJÄ!
MEET YOUR MAKER

Helsingin Kirjamessut, Helsingin Messukeskus 27.10.–30.10.

Tule tapaamaan kirjailijoita ja sarjakuvaajia rennon jutustelun merkeissä pääkaupunkiseudun scifi-seurojen messuosastolle (7P50). Samalla voit hakea myös tekijöiden nimikirjoituksia!

Aikataulu:

LAUANTAI 29.10.

12.00 Juri Nummelin
– Kuule vinkeät salaisuudet Ami Hauhion Maan mies Marsissa -sarjakuvaklassikon uusintajulkaisun tiimoilta.

13.00 Vesa Sisättö & Jari Koponen
– Aivopeili – autonomian ajan tieteiskirjallisuutta -teos paljastaa suomalaisen spefin unohdetun historian.

14.00 J. Pekka Mäkelä
– Suositun scifi-kirjailijan ja -kääntäjän tuoreimpiin töihin lukeutuu China Miévillen Toiset-romaanin suomennos.

15.00 Anne Leinonen & Eija Lappalainen
– Tekijäparin Routasisarukset-romaani aloittaa Suomen oloissa harvinaisen kunnianhimoisen tieteissaagan.

16.00 Petri Hiltunen
– Puupää-hatulla palkitun sarjakuvataiteilijan upea Anabasis 1: Kyyroksen sotaretki -albumi räjäyttää tajunnan.

SUNNUNTAI 30.10.

12.00 Ninni Aalto
– Ihaillun sarjakuvabloggaajan tuotantoa on vihdoin saatavilla analogisessa muodossa, kiitos Sähköjänis-albumin.

13.00 Johanna Sinisalo
– Finlandia-palkitun kirjailijatähden uusin romaani, Enkelten verta, on hurja tutkielma hyytävästä lähitulevaisuudesta, jossa ihmisten kuviteltu valta-asema eläimiin paljastuu päinvastaiseksi.

14.00 Juha-Pekka Koskinen
– Historiallisista romaaneistaan tunnetun kirjailijan Paholaisen vasara -teos sukeltaa Vlad Draculan mielenmaisemiin.

16.00 Otto Sinisalo & Rami Rautkorpi
– Salakuvittajien Fasilitaattori – Maailmankaikkeuden vaarallisin mies on kansainväliset mitat täyttävää tieteissarjakuvaa.

Muista myös nämä lavaohjelmat:

SUNNUNTAI 30.10. LOUHI-LAVA:

15.00 Kuvastaja-palkinnon jako
Suomen Tolkien-seura jakaa Kuvastaja-palkinnon parhaalle vuonna 2010 ilmestyneelle kotimaiselle fantasiateokselle.

15.30 Maailmoja luomaan!
Yleisöllä on mahdollisuus osallistua oman fantasiamaailman luomiseen yhdessä ohjelman vetäjien kanssa. Ohjelma on suunnattu nuorille kirjoittamisen harrastajille.

Oikeudet muutoksista pidätetään ja suljetaan Saturnuksen uumeniin odottamaan sopivaa käyttöhetkeä.

 

”Kande mennä kalaan, kande mennä kalaan, skitareita jallittaan”

Laitetaanpa tällä kertaa Taj Mahalia, tuota mainiota ja monipuolista roots-miestä. Tämä kappale on useimmille (minun ikäpolveni) suomalaisille tuttu Vanhan isännän ”Onkimiehen bluesina”, mutta alkuaanhan se on tietenkin Henry Thomasin ”Fishin’ Blues” jostakin 1920-luvun loppupuolelta.

Olen tätä rallia itsekin soitellut, muun muassa viime kesän Messilän kokouksen ”Open mike” -illassa, pitkälti Tajn mainion 70-luvun alun The Real Thing -livealbumin dobrosovituksena, mutta Olli Haaviston stadinkielisellä sanoituksella.