Tekijä: jPekka

Pelaaja yksi valmiina

· 5 kommenttia ·

Hain postista paketillisen kirjoja. Gummerukselle suomentamani Ernest Clinen viisisataasivuisen romaanin Ready Player One kääntäjäkappaleet ovat saapuneet.

Suomentajan (ja kirjailijan) hommissa konkreettisten, käsinkosketeltavien tulosten saaminen työstään on harvinaista herkkua. Sitä tapahtuu yhdestä neljään kertaan vuodessa.

Suomenkielisen laitoksen nimeä pähkäiltiin tovin ja toisenkin. Lopulta päädyttiin säilyttämään alkuperäinen nimi ja kirjaamalla kanteen vain suomenkielisempi sana ”romaani”. Tällainen nolo elokuvatyyli sopii oikeastaan aika hyvin romaanille, jossa leikitellään 1900-luvun lopun elokuvien, popmusiikin ja, ennen kaikkea, tietokonepelien kanssa. Vuosiin 2045–46 sijoittuvassa tarinassa seikkaillaan edesmenneen ohjelmoijaneron kehittelemässä maailmanlaajuisessa virtuaalitodellisuusympäristössä. Kyseinen nero sattui olemaan pakkomielteisen kiinnostunut lapsuusaikansa 1980-luvun popkulttuurista, joten sitä on upotettu melkoisia määriä tarinan virtuaalimaailmaan.

Ready Player One on tavallaan eräänlainen dystopia, mutta siinä on myös melkoinen määrä vanhan kunnon ajan poikakirjojen sympaattista seikkailuhenkeä, kaveruutta ja jopa lempeän ujoa romantiikkaa. Mainio kirja. Suosittelen.

Omaa musiikkia

·

Olen tässä pikku hiljaa äänitellyt vanhoja (ja uudempia) laulujani jonkinlaiseen julkaisukuosiin. Tarkkaan ottaen: äänitellyt ja uudelleen äänitellyt. Äänittäminen ja miksaaminen on yhtä opettelua, ja vanhoja tallenteita kuunnellessa tulee kovin usein mieleen, että tuon olisi voinut tehdä paremminkin.

Etenkin laulusuoritusten kohdalla. Oman laulun äänittäminen ja miksaaminen pitäisi kieltää YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa.

Oli miten oli, tulin ladanneeksi tavaraa SoundCloud-palveluun mielikuvituksekkaalla taiteilijanimellä Studio Yrttimaa. Toistaiseksi siellä on neljä kappaletta, eräänlainen ep-levy siis.

.

”Vanhat & viisaat” on Karsta-kirjan luvut aloittavista säkeistä koottu laulu. Tätä on äänitelty uusiksi vähemmän kuin muita. Laulusuoritus (loppupuolen väliosaa lukuun ottamatta) taitaa olla ensimmäiseltä äänittelykierrokselta.

.

Virtuaali-ep:n nimikappaleeksi nostettu ”Valkeaa” on kokenut matkan varrella useammankin remontin. Moni aikaisempi versio kuulosti minun korvaani (huonolla tavalla) sellaiselta Topi Sorsakoski/Agents -tyyliseltä iskelmältä. Niinpä ajauduttiin tällaiseen afroperkkapitoisempaan rymistelyyn.

Tekstin aihetta olen eri muodoissaan pyöritellyt pitkään – jotakuinkin siitä lähtien kun kävin heittämässä apuhoitajakeikkaa Suursuon ja Myllypuron sairaskodeissa 1980-luvun puolivälissä.

.

Bluesounds-pastissina liikkeelle lähtenyt, kahdeksanminuuttinen ”Ettet pelkäisi” on sekin aikaisempana miksausversiona julkaistu täällä blogissa.

.

”Punainen kuu” soi ”Vanhojen & viisaiden” tavoin Kiimankulman yössä esittämässäni setissä lausutun proosan lomassa. Tämän laulun historia ulottuu vuoteen 1998 ja Espoon kesäteatterin esittämään Yukio Mishiman näytelmään Markiisitar de Sade. Soitimme perkussionisti Aleksi Oksasen kanssa tekstin taustalle hyvin minimalistisia äänimattoja, ja Markiisittaren pikkusiskon Annen ”teema” jäi jotenkin pyörimään mieleeni. Tämä pikkuriffi soi kahteenkin otteeseen kohdassa, jossa Anne muisteli elämänsä (tavallaan) onnellisinta ja (tavallaan) kammottavimmin surullista tapahtumaa: romanttista matkaa Venetsiaan kahden kesken oman sisaren aviomiehen kanssa. Aikaa myöten riffille tuli kirjoitettua (oma, mutta Mishiman tarinan innoittama) teksti, sitten riffistä kasvoi sävellys ja sävellys tuli sittemmin pistettyä pariin kertaan uusiksi. Tuollainen se on nyt.

Okei, nämä neljä on julkaistu. Nyt loppuu niiden kanssa pläträäminen. Odottamassa on vielä toistakymmentä muuta lähes kokonaan äänitettyä laulua…

Urjalan yö, Joutsan oivalluksia

·

Kotiuduin vasta tänään reissulta, joka alkoi keskiviikkona matkalla Urjalaan esiintymään Pentinkulman päiviin kuuluneessa ensimmäisessä Kiimankulman yö -tapahtumassa.

kuva: Tiina Helena KinnunenLoistavan suomentajakollegani Laura Jänisniemen perustaman Kiimankulman kääntäjätalon pihaan oli kokoontunut kahdeksisenkymmentä uteliasta kuulemaan, mitä tuleman piti. Ja ensimmäiseksi he saivat kuulla minua lausumassa, laulamassa sekä säestämässä lausumistani ja laulamistani efektoidulla baritonikitaralla.

(Viereinen kuva: Tiina Helena Kinnunen)

Puolituntinen setti sujui pääosin hyvin, ja sain siitä paljon kiitosta. Hiomisenkin varaa toki on. Ilta-aurinko valaisi pedaalilautaa sen verran pahasti etten nähnyt kunnolla efektieni led-merkkivalojen tilaa, ja iltatuuli leyhytteli tekstiplareja liuskalta toiselle. Pitkästi toistuviin viimeisiin perustuvat efektitaustat ovat sitä paitsi huomattavan ongelmallisia silloin kun lausuja/musikantti sattuu tuottamaan kitarasta ääniä joita ei ole aikonut tuottaa – esimerkiksi kolauttamalla kitaran kaulan nuottitelinettä vasten yrittäessään selata liuskoja takaisin sille aukeamalle, mitä oli parhaillaan lausumassa. Äänivalli karkasi vähän käsistä aloitusnumerossa, joten polkaisin efektin pois päältä ja lausuin tekstin loppuun ilman äänimaisemataustaa. Mutta muuten ei valittamista. Seuraavan kerran esitystä pääsee kuulemaan tuossa vieressä mainostetussa Turconen-tapahtumassa syyskuun lopulla.

Kiimankulman yö jatkui suomentajakollegoiden lukiessa katkelmia töistään. Kuulimme katkelmia rikosromaaneista, tutkielmia fonttien sensuelliudesta, laveaa kirjallisuuden kirjoa – ja vielä illan emännän kauniisti lukeman katkelman vain muutamaa päivää aikaisemmin menehtyneen loistavan kollegamme ja upean ihmisen Annikki Sunin suomennoksesta Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan päätösosasta Jälleenlöydetty aika.

(Korjaus: Katkelma oli itse asiassa Andreï Makinen kirjasta Ikuisen rakkauden kosketuksia. Kiitos, Laura!)

Lopuksi suomalaisen kirjallisuuden norjantaja Tor Tveite pääsi ääneen haitarinsa kanssa. Hän oli ottanut kääntämisen ja (Pentinkulman päivien yleisen teeman) naisten lisäksi esityksensä teemoiksi euroviisut ja pohjoismaat. Kuulimme hienoja sovituksia muun muassa lauluista ”Valoa ikkunassa” ja ”Waterloo” – jälkimmäisen niin ruotsiksi kuin suomeksikin. Hieno päätös hienolle illalle.

Seuraavana aamuna matka jatkui Keski-Suomeen ystävän mökille (kiitos, Maarit!). Jokakesäisten mökkivierailuiden vakioperinteeseen kuuluu käynti Joutsan keskustan tuntumassa huikeassa Haihatuksessa.

Haihatuksen kesänäyttely on aina osannut tarjota äkkivääriä oivalluksia, maailman kummallisuuksien tarkkailua oivalluksen ja omintakeisen huumorin(kin) kautta. Vuosien mittaan taiteilijakunta on jossain määrin ammattimaistunut, mutta ainakin vielä kierrätysmateriaalista toteutettuja oivalluksia ja riemastuksia riittää.

Itselleni spefikirjallisuus – siinä missä historiallinenkin kirjallisuus – on ennen kaikkea kirjoittajan omaa aikaa kuvastava peili, vääristävä ja epäreilu, mutta usein silti rehellisempi ja suorempi kuin ns. realistinen kirjallisuus. Haihatuksen teoksista voi hyvin usein sanoa aivan samaa.

Haihatuksen kesänäyttely on auki vielä muutaman viikon. Kannattaa jälleen kerran käydä.

 

Kirjava rakkaus

·

Viime sunnuntain slide-duettoputki sai alkunsa siitä, että etsin videopätkiä Bonnie Raittin uudenSlipstream-levyn lauluista. Sellainenkin löytyi, ja saa nyt koristaa elokuun ensimmäistä sunnuntaita. ”Right Down the Line” on alkuaan Gerry Raffertyn (1947–2011) laulu, ja Bonnie-rouva kyllä tekee sille oivasti oikeutta.

Askel kohti

· 2 kommenttia ·

Maanpakolaisten planeetta on kirjoitusjärjestyksessä toinen Ursula K. LeGuinin ”hainilaissyklin” kirjoista. Se ilmestyi alkuaan vuonna 1966, samana vuonna kuin edeltäjänsä Rocannonin maailma. Suomennosta (Jyrki Iivonen, Avain) jouduttiin odottamaan viime vuoteen asti.

On kyllä ihan ymmärrettävää, etteivät nämä hainilaissyklin alkupään teokset ole olleet kustantajien kannalta kovinkaan kiinnostavia. Kirjasarjan kantavat ideat – ennen kaikkea ajatus monien planeettojen Ekumeeni-nimisestä yhteisöstä – ovat vielä olleet hakusessa. Rocannon oli lähinnä tavanomaisehko fantasia-seikkailu/matkatarina, Maanpakolaisissakin pysytään lähellä tallattuja polkuja. LeGuinin mestariteoksille niin oleelliset sosiaali- ja kulttuuriantropologiset (nekin ovat tieteitä!) teemat ovat vasta tulossa muutamaa vuotta myöhemmissä helmissä, ennen kaikkea Pimeyden vasemmassa kädessä ja Osattomien planeetassa.

Tämän kirjan kohdalla tuntuu, että LeGuin on tavallaan aavistellut tulevia, mutta ei vielä tuntenut itseään riittävän valmiiksi sukeltamaan syviin vesiin. Tältä kantilta lukien ajatus sijoittaa joukko (tulevan) Ekumeenin tutkijoiden jälkeläisiä loukkuun primitiivisten ihmisen sukulaisten asuttamalle planeetalle – vailla matkustus- ja kommunikaatiomenetelmiä muun Linnunradan kanssa – tuntuu ikään kuin turvalliselta ratkaisulta jättää niihin liittyviä kysymyksiä sivuun. Kohtaamisen ja outouden teemat itävät, mutta eivät vielä kuki. Tuloksena on sujuvasti kulkeva pieni seikkailutarina talven tulosta, pohjoisen barbaareista ja heidän hyökkäyksestään.

Onneksi LeGuinilla oli sitkeyttä ja kustantajan armoa jatkaa asetelman kehittelyä. Kirjailijalle Maanpakolaisten planeetta on tavallaan lohdullinen: mestarikin oli ensin pelkkä kisälli.

Kolmen dueton putki

·

Kesän kunniaksi kolme sunnuntaivideota yhden hinnalla! Ja naiset ensin. Bonnie Raitt on – niinkuin ehkä tiedättekin – yksi lempparikitaristeistani, ja tässä vuonna 2005 kuvatussa pätkässä lavalle astuu myös toinen mainio moderni blues-lauluntekijä, laulaja ja kitaristi: Keb’ Mo.

Jatketaan lempparislidekitaristien myötä: Sonny Landreth on huikea, vaikka päästääkin itsensä lauluntekijänä usein liian helpolla. Tässä pätkässä on mukana myös lupaava englantilaiskitaristi nimeltä Eric Clapton.

Jatketaan perusasioilla, todella perusasioilla. John Lee Hooker (1917–2001) on 1900-luvun musiikin suuria kulmakiviä, ehkä kaikkein suurin, eikä Ry Cooderkaan ihan onneton ole kitaristina (eikä laulajana eikä lauluntekijänäkään), vaikka ei hän sentään mikään John Lee Hooker sentään ole*… Laulu on ”Serves Me Right to Suffer”, Hookerin suuria klassikoita.

.

___
* Sen hän toki myöntää itsekin: uusimmalla (hienolla!) albumilla Pull Up Some Dust and Sit Down on hänen tulkintansa Hookerin klassikosta ”John Lee Hooker for President”. Suoraan sydämestä.

Con III

·

Eiliseen Finnconin illanviettoon tulin lähteneeksi ilman kameraa. Arvelin ilmeisesti, että viihdyn suurimman osan illasta jutustelemassa uusien ja vanhojen tuttujen kanssa Telakan terassilla ja missaan varsinaisen ohjelman naamiaispukuineen ja filk-lauluineen. Siinä olin ihan oikeassa.

Mutta muutama kuva viimeiseltä conipäivältä:

Esikoiskirjailija-emerita Saara Henriksson kyselee viisaita tämän vuoden esikoiskirjailijoilta J. S. Meresmaalta, Jenny Kangasvuolta ja Emmi Itärannalta.

Tiedetoimittaja Mikko Suomisen hämärä selkä ja uhkia avaruudesta. Valkokankaille heijastetussa simulaatiossa näkyy planeettojen radat Merkuriuksesta Marsiin sekä hillitön määrä pisteitä, jotka esittävät tunnettuja asteroideja. Punaiset pisteet ovat niitä, joiden katsotaan kulkevan Maan kannalta mahdollisesti vaarallisilla kiertoradoilla.

Petri Hiltusen vetämät definitiiviset paneelit ovat joka conin pakkokatsottavia ja -kuunneltavia. Definitiivinen maya-paneeli oli kuitenkin aikaisempia hivenen kuivakkaampi ja panelistit puhuivat aika ajoin jopa ihan… asiaa.

Itseoikeutettu pää ja kuningatar Marianne Leikomaa julistaa vuoden 2012 Finnconin päättyneeksi.

Finncon on maailmanlaajuisestikin jotakuinkin ainutlaatuinen tapahtuma. Se on ilmainen, perustuu innostuneen vapaaehtoistyövoiman varaan ja järjestetään kalliiden hotellien ja kongressikeskusten sijaan usein yliopistojen ja vastaavien laitosten tiloissa: mukana on sitä myöten myös paljon asiaohjelmaa muistakin tieteistä kuin vain kirjallisuudentutkimuksesta. Tältä pohjalta siitä on tullut myös yksi maailman suurimmista sf-tapaamisista: tänä vuonna paikalla vähintäänkin piipahti yli kolmetuhatta kirjallisuuden ja muiden taide- ja tiedemuotojen ystävää. Vapaaehtoisuus tuo mukanaan hyvän, rennon ilmapiirin, joten keski-ikäinen, kotona viihtyvä kirjailijanlorttikin tulee iloisena paikalle siitäkin huolimatta, ettei ole mukana yhdessäkään paneelikeskustelussa tai muussa ohjelmanumerossa.

Marianne kertoi, että järjestäjät olivat päättäneet järjestää minulle helpon vuoden, koska ensi kerralla minua sitten viedään kuin markkinapalloa. Vuoden 2013 Finnconiin Helsingin Kaapelitehtaalla on aikaa enää vähän yli yksitoista kuukautta.

Elämä(ä) on (kenties) toisaalla

·

On Finncon-sunnuntai, joten saatte kuulla ajankohtaan – ja myös lähitulevaisuuden tiedeuutistarjontaan – sopivaa musiikkia. Aikanaan todelliselta ufo-olennolta näyttänyt laulaja on tietenkin David Bowie ja laulu on vuoden 1971 mestariteos ”Life On Mars?”, jonka surrealismia lähentelevä teksti kertoo populaarikulttuurista, elokuvista, päättyneestä ihmissuhteesta,… ehkä. Tai sitten jostakin muusta.

.

.

Huikeasta jousisovituksesta muuten vastasi Bowien näiden aikojen luottokitaristi Mick Ronson (1946–93).