Olen aina ollut melkoinen filminkuluttaja. Osittain kyse oli siitä, että olin oppinut toimittajavanhemmilta (ja heidän lehtikuvaajatuttaviltaan) että samasta kohteesta pitää ottaa aina monta kuvaa, niin että lopputuloksissa on ainakin yksi julkaisukelpoinen, jossa kellään ei ole silmät kiinni eikä kukaan vääntele naamaansa. (Filmiaikoina valokuvien retušoiminen oli huomattavasti vaikeampi taito kuin nykyään.)
Kaikenlaista tulikin sitten räpsittyä, kuten huomasin pari vuotta sitten ryhtyessäni skannaamaan tallessa olleita vanhoja negatiivejä. Ujona ihmisenä en kuvannut mitenkään hirveästi ihmisiä, enemmänkin kaikenlaista tavaraa. Ja maisemia. Esimerkiksi huoneeni ikkunasta.
Tämä ruutu on kuvattu talvella joskus vuoden 1974–75 tienoilla. Pitkän talon päädyn tuolla puolella olleet parakkikoulut (joissa itse kävin kansakoulun kaksi ensimmäistä luokkaa) on purettu, mutta nykyistä Keinutien ala-astetta ei ole vielä rakennettu. Kuva on otettu joko omasta huoneestani tai vanhempieni työhuoneen ikkunasta Keinutie 11:n O-rapun ylimmästä kerroksesta.
Isä oli antanut minulle vanhan Flexaret-kaksipeilikameransa. Se ei valitettavasti ole enää tallella: olen edelleenkin sitä mieltä, että kuiluetsin on makeinta mitä valokuvaustekniikka on koskaan kehittänyt. Kamera käytti laadukasta, kookasta 6×6-filmikokoa, minkä ansiosta negatiivit ovat säilyneet kinofilmejä paremmassa kunnossa. Toisaalta 12 kuvan filmirullat olivat myös hintavia, ja niiden lataaminen kameraan oli oma temppunsa: filmin suojana ei ollut minkäänlaista suojakuorta tai -kasettia kuten kinarifilmeissä, joten homma oli viisasta suorittaa mahdollisimman pimeässä tilassa.
Takana näkyviä Keinulaudantien taloja tulin siis tuijottaneeksi aika ison osan lapsuudestani, vaikka en tainnut tuntea sieltä kovinkaan monta henkeä (lukuun ottamatta paria kansakoulukaveria ja myöhempää Limes-hallituskumppaniani Heiniä, johon tutustuessani olin kyllä jo muuttanut Keinutieltä pois). Ehkä juuri siksi talot tuntuivat niin hyvältä paikalta Muurahaispuun Kari Lännenheimon lapsuudenkodiksi.
Tämä taas oli erinomainen syy käyttää juuri tätä kuvaa Muurahaispuun kansikuvan pohjana.
Kuvassa on talvi ja Muurahaispuu tapahtuu viime vuoden touko–syyskuussa. Kirjassa puhutaan kuitenkin paljon Karin lapsuudesta – ynnä lapsuudenaikaisista valokuvista. Ja kaitafilmeistä. Joten talvikansi on ihan paikallaan.
Joten oli ihan fiksua räpsiä aikanaan näitä valokuvia kodin ikkunasta.
