Kategoria: ”Hunan”

Me täällä

· 2 kommenttia ·

Uusi Tähtivaeltaja (4/2011) löytyi eilen postilaatikosta, kun sen pääsin lopulta tutkimaan puolenyön tietämissä. En ole vielä ehtinyt lukemaan lehteä, mutta siinä näyttää olevan ansaitun runsas lukupaketti reaalifantastikkokollega Anne Leinosesta. Hän ja hänen tuotantonsa ovat totisesti sellaisen ansainneet, loistavaa!

Lehdessä on myös minun suomennokseni Tom Crosshillin novellista ”Hei äiti, täällä me, poikasi Ženja”. Varsin vinkeä tarina, jolle toivon mukaan olen tehnyt oikeutta.

Syy postilaatikon tyhjennyksen myöhäisyyteen olivat viikon kolmannet (ja viimeiset!) pikkujoulut. Tällä viikolla on istuttu iltaa erinomaisessa seurassa ensin kirjallisuudensuomentajatovereiden ja sitten kahden kustantamon edustajien (ynnä kirjailija- ja suomentajakollegoiden) erinomaisessa seurassa. Mukavia iltoja, mukavia ihmisiä, kiinnostavia keskusteluja, mutta tilaisuuksien kasautuminen helpottaa henkisesti(kin) kotiinlähtöä jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä eikä vasta jatkojenjatkojen jälkeen aamuneljältä.

Parissa näistä tilaisuuksista tulin kuvailleeksi keskustelukumppanille paria suunnitelmissa olevaa kirjallista hanketta. Ensimmäinen tapaus oli hyvinkin harkittu: olen kehitellyt erästä näytelmäideaa jo useamman vuoden, ja sitä olisi hyvä vähän tönäistä eteenpäin niin että idea muuttuisi suunnitelmasta teokseksi. Keskustelukumppanini on teatterin kanssa tekemisissä, ja piti ideaa kiinnostavana, toteuttamisen arvoisena. Nyt minulla on taas vähän enemmän motivaatiota edistää hanketta, kun seuraavalla tapaamisellamme kaveri todennäköisesti kysyy, mitä näytelmälle kuuluu.

Toisissa bileissä, toiselle tuttavalle tulin esitelleeksi, vähän vähemmän etukäteen harkiten, romaani-idean, joka juolahti mieleeni muutama viikko sitten. Hän piti sitä kiinnostavana, mikä tietysti motivoi minua pohtimaan tätä vähän omalaatuisena ja alkuaan melkein puolivitsinä kehittelemääni tarinanpoikasta. Joten nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että minulla on mietintämyssyssä pyöriskelemässä kolmekin romaani-ideaa: Alshainin maailmaan sijoittuva Paluu, Kiinan kanssa tekemisissä oleva Hunan ja sitten tämä uusi, jonka työnimenä olkoon Basso. Plus näytelmä. Plus eräs mahdollinen, vähän toisenlainen kirjallinen hanke, joka minulle eilen illalla esitettiin, joka sivuaa läheltä moniakin aikaisempia tekemisiäni, mutta jollaista en olekaan ennen tehnyt, ja jonka kehittelyyn, valmisteluun ja toteuttamiseen menee joka tapauksessa useampi vuosi. Jos siitä mitään sitten kehittyy.

Tänä iltana sitten vähän toisenlaista meininkiä, mistä lisää myöhemmin.

Väri sekä nuoli

·

Juhlistin Aleksis Kiven päivää käymällä kaupungilla allekirjoittamassa Muurahaispuun kustannussopimuksen. Näillä näkymin kirja menee painoon tammikuun alussa ja tulee sieltä luultavasti joskus helmikuussa. Kirjasta tullee myös sidottu, kovakantinen: tieteiskirjallisuuden harrastajat ovat tottuneet ostamaan nidottuja kirjoja, mutta tämä teos liippaa lähempää ns. mainstreamia, joten voi olla järkevää tarjota myös sen puolen mahdollisesti kiinnostuneille lukijoille jotakin sellaista mihin he ovat tottuneet. Tässä tapauksessa se ei ole keneltäkään muultakaan pois.

Samalla reissulla sain kustannustoimittaja-Stellalta monilla merkinnöillä ja lukuisilla kysymysmerkeillä koristellun käsikirjoitusprintin. Myös osa ateljeekriitikoista on jo ehtinyt antaa palautetta. Ilahduttavaa kyllä teksti ja tarina tuntuu toimivan, vetoavan ja pitävän mielenkiinnon yllä. Paljon löytyy toki myös korjattavaa, tiivistettävää, selitettävää, valaistavaa. On epäloogisuuksia ja kummallisuuksia, on vähän tylsiä kohtia. Valmiissa kirjassa niitä on (toivon mukaan) paljon vähemmän, kiitos ahkerien esilukijoiden punnitun palautteen. Kirja ei ole vielä valmis, mutta nyt sen siipien kantavuutta ja lento-ominaisuuksia on testattu muuallakin kuin vain minun mielessäni.

Alkaa olla vähitellen aika pohtia myös, mitä seuraavaksi. Kuten olen ennenkin maininnut, tarkoitus on jatkaa Alshainin maailmaan sijoittuvaa kirjasykliä teoksella, joka ainakin toistaiseksi kulkee työnimellä Paluu. Se ei ole suoraa jatkoa, vaan itsenäinen romaani, jossa kyllä viitataan Alshainin tapahtumiin ja jossa tavataan uudelleen ainakin kaksi Alshainin henkilöä. Sen tiedän. Muuten tarinassa, henkilöstössä, näkökulmissa ja tunnelmissa on vielä hakemista. Muutama idea on kyllä syntynyt viime aikoina: yksi josta voisi muotoutua Paluun kantavia teemoja, ja toinen joka koskee enemmänkin koko (mahdollisesti) viisiosaista kirjasykliä: Alshain ei välttämättä olekaan tarinan alku, vaan ehkä puoliväli? Ehkä. Näin juonikaarella voisi olla sekä pituus että suunta – ”väri sekä nuoli”, kuten Heikki Salo asian ilmaisi ”Tomujoessa”.

On myös toinen kirjaidea, johon olen joskus viitannut, joka saa toistaiseksi luvan kulkea työnimellä Hunan, mutta siitä ei ole vielä paljoakaan kerrottavaa. Kaikki aikanaan. Voi olla, että minua jotenkin alitajuisesti pelottaa, ettei olisi minkäänlaista romaani-ideaa kehitteillä. En tiedä, olenko moista tyhjyyttä joutunut kokemaan… ööö… neljäänkymmeneen vuoteen? Tai neljäänkymmeneenviiteen? Sen jälkeen, kun opin lukemaan ja kirjoittamaan?

(Kuva ei suoranaisesti liity kirjoittamiseen tai minun kirjaprojekteihini. Se on Keski-Suomen ilmailumuseossa Tikkakoskella entisöitävänä olevan, toisen maailmansodan aikaisen Suomen ilmavoimissa palvelleen Hawker Hurricane -hävittäjän ohjaamo. No, on sillä suunta. Ja raamit. Aikaa myöten siitäkin tulee valmis.)