Bassekou Koyate & Ngoni Ba tuli nähtyä viime kesänä Roskildessa (sieltä oheinen kuva), ja sen verran mainiosta yhtyeestä oli kyse että mielellään sen meni katsomaan uudelleen Savoy-teatteriin. Sitä paitsi minä tunnetusti tykkään muutenkin malilaisesta musiikista, joten jokseenkin kaikki Malista Suomeen tulijat tulee yleensä nähtyä. Pettymyksiä ei tapahdu kovin usein, maan musiikin taso on aivan käsittämättömän kova.

Banjon kaukaisiin esi-isiin kuuluva ngoni olisi ilmeisesti jäänyt pelkäksi perinnesoittimeksi, ellei Koyate olisi kytkenyt siihen sähköjä ja ottanut sitä välineekseen tehdä modernia puoliakustista musiikkia. Bändissä on kahden lyömäsoittajan ohella peräti neljä erikokoisten ngonien soittajaa – ja Laulaja isolla ällällä.

Vaikka Koyate on selvästi bändinsä johtaja ja huikea instrumentalisti siinä missä muutkin bändin jäsenet – kaikilta kuultiin sooloja vähän turhankin paljon – hänen rouvansa Amy Sacko on ryhmän sielu, monipuolinen, huikeaääninen ja laaja-alainen vokalisti. Erityisesti hän pääsi loistamaan siinä nimeltään minulle tuntemattomaksi tälläkin kertaa jääneessä (ja ilmeisesti levyttämättömässä) kappaleessa, joka kuulosti miltei silkalta flamencolta mutta on kuulemma malilaista hovimusiikkia 1200-luvulta.

Komeasti ja ilmeisen hyväntuulisesti groovaillut yhtye soitti ja lauloi jämäkän puolitoistatuntisen setin ja sai yleisön lopulta tanssimaan salin käytävillä. Tyytyväiseltä vaikuttivat muutkin kuin vain me kaksi. Mukaan tarttui myös parhaillaan stereoissa soiva Sackon, tuon ”Malin Tina Turnerin”, omakustannesoololevy Integration – joka on ilmeisesti julkaistu hieman eri kappalejärjestyksellä ja -valikoimalla nimellä Dakan (Destiny).