Näin 22-Pistepirkot ensi kertaa lavalla Härmä-rock-konsertissa Kulttuuritalolla vuonna… ööö… 1982, pian heidän voitettuaan Rockin Suomenmestaruuskisat. Moni musiikkia ja soittamista harrastava tuttavani oli suorastaan vihainen tuomariston ratkaisusta, ja minäkin roikutin leukaani Kultsan lattian tietämissä: Mitä ihmettä tämä oikein on olevinaan? Hyvin harrastelijamaista soittoa, epämääräisen kuuloisia biisejä siitä kuinka Mauno Koivisto sattuu kävelyllä tulemaan vastaan. Enemmänkin vapaamittaisia runoja kuin lauluja. Mutta vähitellen bändin lumo alkoi ottaa valtaansa. Keikoilla ihastutti valoshowna toiminut jalkalamppu, joka korosti entisestään musiikin pienimuotoisuutta, ja huomattavan luova tapa käyttää halpoja leikkikalusyntetisaattoreita. Monet muusikkokaverit olivat sm-voitosta edelleen vihaisia: ”Siis niissä kisoissa oli sellaisiakin bändejä jotka oli sentään harjotellu…!”

Elämäntilannesyistä Pirkko-keikoilla käyntiin tuli pitkähkö tauko, ja seuraavalla kerralla bändi olikin jotain aivan muuta: englanniksi laulava, sujuva ja osaava 60-lukuautotallitrio. Sillä keikalla sattui olemaan vielä lämppärinä loistava, loistava Kansanturvamusiikkikomissio, joten kommunikaatiotason putoaminen kielen vaihtuessa lontooksi korostui entisestään. Pirkkokeikoilla käymiseen tuli vielä pidempi tauko, kunnes heidän musiikkinsa alkoi jälleen viehättää. Alkupään suomenkielisista lauluista ”Kammo kammo kamala” jatkoi elämäänsä toisella kielellä, runopoikaherkkyys löytyi uudestaan paahtamisen alta.

Ja rankemmillakin hetkillä Pirkot ovat, parhaimmillaan, loistavia. Esimerkiksi tässä Eleven-levyn herkkupalassa, jonka videossa on lisäbonarina klassinen helsinkiläisratikka.

Erinomaista vappua!

Kävimme äidin kanssa joskus monta vuotta sitten Harry Belafonten konsertissa Hjallissa, ja olin vallan vaikuttunut. Hieno setti, hieno ja huumorintajuinen laulaja. Se mikä jäi kuitenkin aivan erityisesti mieleen oli hänen basistinsa. Loistavan komppaamisen lisäksi hän jäi setin loppuvaiheiksi vähän aikaa yksin lavalle ja lauloi kauniin laulun vieraalla kielellä, säestäen itseään bassonlla soittaen aivan kaulan tyvipäästä, jolloin lyhyinä soivat kielet kuulostivat miltei sormipianolta.

Taannoin ystävä linkitti Naamattuun kamerunilaissyntyisen Richard Bonan laulun ”Dina Lam”, eikä kauaa kestänyt tajuta, että tämähän on se sama laulu, jonka muistan Belafonten keikalta. Tässä vähän myöhemmin Steps Aheadin keikalla esitettynä:

YouTubeen joku on englannintanut laulun tekstin, ja se sopii muistooni suorastaan pelottavan hyvin:

Mother, I would not exist without you
You are all cortesy and respectful to everyone and everything
You are a Queen
Now I’m sure of that
Rising children, a toil without any crown
Now, of that I’m sure
Years have come and gone
Now, you’re tired and
You may finally have some rest

Bona muuten olisi keikalla Espoon April Jazzissa tämän kuun 28. päivänä, mutta itse en pääse, kun on muita sitoumuksia. Harmi.

Ylihuomisen merkkipäivän johdosta tämänsunnuntainen musiikkivideovalinta oli poikkeuksellisen helppo. Hieno laulu, hieno bändi ja sopivasti ajan koh- eikun patinaa.

Näin Los Lobosit Roskildessa joskus 1980-luvun loppupuolella, kun entinen perinne-meksikolaismusiikkiryhmä oli muutama vuosi aikaisemmin vaihtanut akkarit sähkökitaroihin ja ryhtynyt tekemään juurevaa, särmikästä vaihtoehtorockia. Sitä oli muutenkin liikkeellä: R.E.M., Lone Justice, Beat Farmers,… Los Lobos ei kuitenkaan juuttunut siihenkään tyyliin, vaan palasi yhden hienon mini-LP:n (La Pistola y El Corazon) ajaksi kansanmusiikkijuurilleen ja alkoi sitten tehdä hyvin omintakeista musiikkia ottaen vaikutteita kaikesta, mitä monikulttuurisesta Etelä-Kaliforniasta suinkin löytyy. Vuoden 1992 Kiko on yhtyeen tunnetuimpia albumeita, tässä suhteellisen laadukas* studiotallenne albumin hypnoottisen hiljaisesti groovaavasta nimikappaleesta:

___
* Ohjaaja ja kuvaajat tuntuvat kyllä olevan koko ajan pihalla siitä, kuka niitä sooloja ja melodioita kulloinkin soittaa.

Tänä sunnuntaina saatte kuulla (ja nähdä) erään kaikkien aikojen merkillisimmistä listahiteistä, Laurie Andersonin käsite- ja performanssitaidetta lähentelevän singlen ”O Superman”.