Saarelan Mikko, mainio mies, linkitti Naamattuun kiinalaista Hanggaita, joka yhdistelee oikein mainion kuuloisesti mongolialaisarojen perinnettä ja rockia:
Kategoria: musiikki
Niin hyvä olla, haetaan aamiaista
Flunssaisena ei juuri ole tullut päivitettyä, mutta kun tämä tuli kohdalle (kiitoksia, Risto!) niin eipä tarvitse pahemmin miettiä, mitä soittaisi teille tänä sunnuntaina. Little Featilta nimentä vääntänyt Pienet miehet teki 1980-90-lukujen taitteessa kaksi albumillista hienoa kantrirockia. Suomirockin suuriin klassikoihin kuuluva ”5 laiskaa auringossa” on siltä ensimmäiseltä, jota ei ole vieläkään julkaistu cd:nä.
Pienet miehet on samalla varoittava esimerkki: hyvin vauhtiin päässyt homma kaatui rumpali/laulaja/lauluntekijä Jäky Järnefeltille kehittyneeseen tinnitukseen, joka esti lopulta kaikenlaisen esiintymisen. Mutta vuonna 2007 yhtye onnistui kuitenkin tekemään silmittömän hienon levy-comebackin 13 nuolta -albumilla. Hankkikaa se käsiinne, heti!
Älkääkä unohtako, että ihan kohta on kesä, hiki ja kärpäsiä.
Torvisoittokuntasunnuntai
Balkanilainen musiikki on minulle jäänyt aina jossain määrin vieraaksi. Turkkilainen musiikki toki menee, mutta sitä hyvin paljon muistuttavaa kreikkalaista tulee kuunneltua vähemmän, eteläslaavilaisesta kulttuuripiiristä puhumattakaan. No, olihan mainio 3 Mustaphas 3 tietysti ainakin muka-balkanilaista…
Sivistyksen aukkoja paikkaamaan Savoyhin saapui mainio serbialainen kolmetoistahenkinen puhallinorkesteri Boban i Marko Markovic Orkestar. Flyygelitorvisti-isän ja trumpetistipojan johtama soittokunta ei tyydy pelkkään perinteen toistamiseen, vaan yhdistelee musiikkiin aineksia tuolta ja täältä: sieltä täältä korva tunnisti jazzklassikoiden teemoja tai poppishittejä. Funkyimmillään ryhmä toi mieleen viime kesänä Roskildessa riemastuttaneen chicagolaisryhmä Hypnotic Brass Ensemblen.
Aika ajoin Markovicien orkesteri sai pohtimaan samanlaisia ajatuksia kuin muutama vuosi sitten Ilosaarirockissa nähty romanialainen Fanfare Ciocârlia: vaikka nykyaikaiset vaskipuhaltimet ovat pitkän kehittelyn tulosta, niiden soundissa on jotakin tavattoman primitiivistä ja alkuvoimaista. Didjeridu saa aikaan samanlaisen reaktion: tuntuu kuin pelkkä ääni koskettaisi jotakin hyvin syvällä geeniperimässä olevaa.
Serbialaisen puhallinorkesterin harmonioissa, melodioissa ja rytmeissä oli myös hyvin vahvoja turkkilaisvaikutteita. Yllättäväähän olisi, jos ei olisi: serbit ja turkkilaiset ehtivät kuulua samaan valtakuntaan melkein parituhatta vuotta, eikä musiikki milloinkaan kunnioita mitään kansallisuus-, kieli- tai heimorajoja.
Ennen kaikkea Markovicien soitanta on loistavaa biletys- ja tanssimusaa. Savoyn sali rohkaisee yleisöä lähinnä istumaan tyylikkäästi paikoillaan, mutta osa kansasta intoutui joraamaan käytävillä ja lavan edessä. Muutamakin tuttava arveli keikan jälkeen nähneensä jotakuinkin vuoden parhaan konsertin. Itse en väittäisi vielä tässä vaiheessa niin, sillä tiedossa on vielä monta huikeaa hetkeä… mutta Markovicit jättivät kieltämättä riman perin korkealle.
En voi olla tyytyväinen
Naamattututtava linkitti tämän, ja minä linkitän tämän teille. Polly Jean Harvey ja Björk näyttävät Rolling Stonesille, mistä kissimirri pissii. Tai jotakin sellaista.
”Väkijoukossa säkin seisot / ja pompit ylös alas paikallaan…”
Näin Pelle Miljoona Oy:n ensimmäisen kokoonpanon Kaivopuiston kesäkonsertissa vuonna 1980. Tämä saattoi olla itse asiassa ensimmäinen Pelle-keikkani, en ole ihan varma. Se ei kyllä tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta. En ollut ainoa, sillä muistaakseni Soundin keikka-arvostelija puhui bändin keskinkertaisuudesta ja Pellen uusien biisien epämääräisyydestä.
Samana syksynä tilanne oli aivan toinen. Moottoritie on kuuma -albumi oli paukahtanut listaykköseksi ja puoli sukupolvea osasi sen laulut ulkoa (ja osaa vieläkin). Kun näin Oy:n Tavastialla joskus lokakuun tietämissä, TB Widow ja Stefan Piesnack olivat liittyneet bändiin Sami ”Yaffa” Takamäen ja Andy McCoyn häivyttyä Tukholmaan käynnistämään Hanoi Rocksia. Tämä keikka kuuluu minun musiikkielämysteni ykköskaartiin. Bändi oli iskussa, biisilista komea ja visuaalisena puolena toimineet Riipisen nonfiguratiiviset diat täydensivät musiikkia. Tämän jälkeen(kin) Pelle-keikkojen taso vaihteli melkoisesti: hänellä oli tapana värvätä bändiinsä Lepakon koviksia enemmänkin siksi että nämä näyttivät koleilta kuin siksi että tyypit olisivat ymmärtäneet mitään rockin soittamisesta. Tavastian lokakuun jälkeen seuraavat loistavat Pelle-keikat ovatkin tapahtuneet vasta 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Tumppi Varosen ja Tatu Mannbergin Rockers-triolla.
Ja, kieltämättä, eilen illalla Tavastialla kesän 1980 Pelle Miljoona Oy -kokoonpano rykäisi itsensä tähän kärkikastiin.
Setin aloittanut ”Olen kaunis” osoitti vähän kaoottisesta äänikuvastaan huolimatta, että nyt porukalla kulkee. Muutamia haparoivempia – ja terveellä huulenheitolla kuitattuja – kohtia lukuun ottamatta homma pysyi kasassa komeasti loppuun asti. Miinus tosin tulee keikan (asianmukaisesti) päättäneen ”Hyvää yötä maailman” bändimäisemmästä sovituksesta ja turhasta Yaffa/Andy/Tumppi-loppujammailusta. Mutta S tykkäsi siitä.
Setti oli aika pitkälti sitä mitä Oy olisi voinut soittaa vuonna 1980: Moottoritie on kuuma yhtä biisiä lukuun ottamatta*, parin edellisen levyn tunnetuimpia paloja ja ne tutut coverversiot**. Olisi ollut hauska kuulla vähän vanhempaakin ja rajumpaakin kamaa – vaikkapa yhä edelleen ajankohtaiset ”Väkivalta ja päihdeongelma” ja ”Pelkistettyä todellisuutta” – mutta ehkäpä rosoisempi meno ei olisi sopinut niin hyvin tälle kokoonpanolle, joka edusti jo hyvinkin selkeästi uutta aaltoa ”puhtaan” punkin sijaan.
Mutta yhtä kaikki: Yhtäkkiä oli syksy 1980, ja me kaikki heiluimme mukana ja lauloimme mukana – me kaikki osasimme biisit ulkoa, niitä ”wooo-ooo”-taustakuoroja myöten. Jestas. Jos olisi ollut vuosi 2011, olisi melkein nolottanut. Mutta nyt elettiin syksyä 1980, jolloin musiikilla oli vielä Tarkoitus ja Sanoma, jolloin rock oli radikaalia ja oikeistolaiset (ja poliisi!) inhosivat sitä, jolloin musiikkia oli vielä vain kolmea lajia***, jolloin ”Moottoritie on kuuman” romanttista lumoa ei ollut vielä vähentänyt sen tajuaminen, millaista lapsellista sovinistipaskaa teksti on.****
Puolitoista tuntua vuotta 1980, ja sitten tyytyväisenä takaisin vuoteen 2011 – josta näyttää tulevan kyllä kiusallisen nostalginen vuosi: ensin Pelle Miljoona Oy, keväämmällä Keba ja heinäkuussa vielä, herran jestas, Sielun Veljet.
Mutta ehkäpä nostalgia ei sittenkään ole pelkästään epätervettä. Voi se ainakin olla toisinaan hetken helkutin hauskaa.
___
* Ari Taskisen instrumentaali-äänikollaaši ”Moottoritie”. Tai hetkinen, soitettiinko ”Elämän pyörä”?
** Eddie and the Hot Rodsin ”Do Anything You Wanna Do” (”Lähdetään kiitämään”), The Specialsin ”A Message to You Rudy” (”Viesti teille kovikset”), Hair-musikaalin ”Let the Sun Shine In” (”Lanka palaa”).
*** Uutta aaltoa, rockabillyä ja paskaa. Diinareiden mielestä myös uusi aalto oli paskaa ja punkkareiden mielestä rockabilly oli paskaa, tietysti. Lähentymistä alkoi kuitenkin tapahtua mm. Stray Catsin ansiosta. Vähitellen alkoivat muutamat dinosauruksetkin päästä taas arvoon, kun uuden aallon kuuntelijoiden musiikillinen sivistys alkoi (mm. The Clashin ansiosta) laajentua ja yhä useampi tajusi huvittuneena, että ”Moottoritie on kuuman” klassikkoriffi oli ”lainattu” Genesikseltä.
**** Vain vähän myöhemmin Tavaramarkkinoiden Liisa ”Neiti X” Akimof ja Se-yhtyeen Yari alkoivat totisesti paljastaa muiden uusiaaltoilijoiden lyyrisen maailman kapea-alaisuutta tekemällä itse tekstejä perin toisenlaisista näkökulmista. Se oli tietysti vaikuttanut jo hyvän tovin, mutta puhkesi kauneimpaan kukkaansa vasta 1980-luvun alkupuolella.
Uskonasioita
Monikulttuurisuus on musiikin sydän. Kysykää vaikka Los Angelesin chicanoporukoista ponnistavalta Ozomatlilta, joka yhdistää erilaisia hiphopeja, meksikolaista musiikkia, rockia, salsaa, funkia, jazzia – ja tällä hienolla ”Believe”-kappaleella vieläpä vahvoja Mahgreb-vaikutteita.
Hieromalaitos
Olen pari kertaa aiemminkin viitannut A Glance beyond Nature -projektiin. Kyseessä on viiden kappaleen jatkumosta koostuva äänite, jossa olen toiminut toisena sovittajana, äänittäjänä, toisena tuottajana, basistina, lyömäsoittajana ja hivenen taustavokalistina ja baritonikitaristinakin. Projektin varsinainen pääjehu – säveltäjä, sanoittaja ja toinen tuottaja – on aikaisemmin Samratissa* rumpuja soittanut Oskari Jakonen.**
Puolentoista vuoden äänittelyjen ja editointien jälkeen ollaan niin pitkällä, että joukko kortensa kekoon kantaneita kokoontui eilisiltana meille kuuntelemaan lähes valmiiksi miksattua ja masteroitua tuotosta. Ehdin stressata tilaisuutta melkoisesti etukäteen, etenkin kun tietokone alkoi ns. käyttäytyä ja tuotti huomattavia vaikeuksia lopullisten miksausten ja pikaisen koemasteroinnin teossa. Stressaamisen syitä on tietysti muitakin. Paikallaolijoista osa kuuli nyt ensi kertaa, millaisen kokonaisuuden osana heidän suorituksensa sitten lopulta kuuluvat. Etenkin laulajien on usein hyvin vaikeaa suhtautua siihen miltä oma ääni kuulostaa tallenteella, ja nyt kuulolla olivat kaikki viisi projektissa laulanutta. (Tai kuusi, jos minun muutama kuiskaukseni lasketaan mukaan.) Sovitukset ovat eläneet äänitysten myötä, ja miksauksessa on joistakin kohtaa pudotettu pois yhtä ja toista sellaista, joka soi mukana silloin kun he olivat osuuttaan esittämässä. Uusia asioita oli tullut myös tilalle.
En ollut onneksi joutunut hieromaan säätöjä yksin, vaan Oskarin lisäksi kommentoimassa on ollut kaiken matkaa eniten studiokokemusta omaava laulaja Kim. Aloin itsekin luottaa jälkeen, kun viimeisen tapaamista edeltävän viikon kommentointi alkoi paneutua erään yksittäisen sellonsävelen artikulaatioon ja erään yksittäisen säkeen yksittäisen sanan loppuäänteen heikkoon kuulumiseen. Vaikutti siis siltä, että miksaus alkoi olla jotakuinkin kohdallaan.
Tyytyväiseltä vaikutti lauantain kuulijakuntakin. Osa pelkäsi etukäteen tiettyjä, äänittäessä vaikeilta tuntuneita kohtiaan, mutta vaikutti helpottuneelta kuultuaan miten ne sittenkin soivat kokonaisuuden osana vallan mallikkaasti. Kyllä parannettavaakin löydettiin, mutta oikeastaan vähemmän kuin etukäteen kuvittelinkaan. Nyt minä ja Oskari pidämme parin viikon tauon näiden raitojen kuuntelemisessa, jotta pystyisimme kuulemaan hommaa vähän tuoreemmin korvin sitten kun viimeistelemme jutun lopulliseen julkaisukuntoon.
Alkuun viiden biisin jatkumo tulee kuultavaksi omilla nettisivuillaan***, ja jos kiinnostuneita on tarpeeksi, siitä prässätään myös cd-julkaisu. Vaikka kaikilla mukanaolijoilla on omatkin ”varsinaiset” musiikkiprojektinsa, ei ole ollenkaan poisluettua etteikö tämäkin hanke jatkuisi ainakin jossain muodossa. Itse asiassa eilen puhuttiin myönteisessä hengessä jopa live-keikkailun mahdollisuudesta. Se olisikin aikamoinen operaatio, sillä mukana on ollut melkoinen orkesteri: rumpali/kosketinsoittaja, basisti/lyömäsoittaja, kitaristi, saksofonisti, huilisti/laulaja, klarinetisti, sellisti, viulisti ja vielä neljä laulusolistia. Ryhmän keikkakalenterin – ja treenien – pitäisi ottaa huomioon porukan asuminen eri paikkakunnilla, opiskelu eri oppilaitoksissa, työpaikat, puolisot ja lapset.
Se merkitsisi myös sitä, että itse kunkin pitäisi opetella soittamaan ja laulamaan nämä biisit sekä (jotta keikka kestäisi yli puoli tuntia) liuta muitakin, alusta loppuun. Äänitettäessä ollaan voitu keskittyä yhteen palaan kerrallaan, hioa se kohdalleen ja siirtyä vasta sitten seuraavaan.
Kukaan ei ole laskenut tähän vajaat kaksikymmentäseitsemän minuuttia pitkään projektiin, soittamiseen, laulamiseen, treenaamiseen, sovittamiseen, miettimiseen, äänittämiseen, säätämiseen, miksaamiseen, editoimiseen, ja masterointiin käytettyä tuntimäärää. Kokeneet ammattilaiset olisivat epäilemättä selviytyneet merkittävästi lyhyemmässä ajassa, mutta työpäivä- ja työtuntimäärä olisi silti ollut aikamoinen. Tuskin kukaan tähän mukaan lähtenyt on koskaan kuvitellut, että teosto- tai gramex-korvaukset kattaisivat mitenkään kenenkään työpanosta. Tätä on tehty kiinnostuksesta musiikkiin, rakkaudesta. Tuskin kukaan meistä siltikään jaksaa tämänkään jälkeen ymmärtää niitä ”kaikkimullehetinytilmaiseksinetistä”-bimboja, joiden mielestä ammattimaiset musiikintekijät tienaavat liikaa.
___
* Tuolta Samratin MySpace-sivulta löytyvä videoklippi on muuten minun kuvaamani: täsmälleen ensimmäinen kerta, kun olen käyttänyt digitaalista videokameraa. Se hankittiin hetkeä ennen kyseistä keikkaa ja ehdin juuri ja juuri kaivaa sen paketista ja saada toimimaan ennen kuin bändi aloitti.
** Satun olemaan Oskulle sekä eno että sylikummi. (Hänen syntymänsä aikoihin kuuluin vielä evlut-kirkkoon.) Kerroin taannoin eräissä bileissä vanhalle kaverille tästä projektista, ja hän totesi, että ”siinä on kummin valinta sattunut kohdalleen.” Enpä ollut asiaa ajatellutkaan, mutta oikeassahan hän taisi olla. Luulisin.
*** Ilmoittelen osoitteen sitten aikanaan, älkää huolehtiko.
Rohkeutta
Tämä on aina yhtä hieno laulu. Elokuvasta Lagaan, jos ette vielä tiedä. Ja elokuva, jossa (yhtä lukuun ottamatta kaikki) englantilaiset ovat barbaarisia roistoja, ei voi olla huono. (vitsivitsi) Varsinkaan, kun tanssi- ja laulukohtaukset ovat parhaiden musikaaliperinteiden mukaisesti täynnä tekohauskaa huumoria ja musiikillis-kulttuurillisia anakronismeja. (Elokuvahan on sijoittuvinaan 1800-luvun puolivälin miehitettyyn Intiaan.)
Aivan pätkän lopussa kuuluva kimakka ja vähän vihlovakin naisääni muuten kuuluu Lata Mangeshkarille, joka vielä tämän elokuvan valmistumisen aikoihin taisi olla maailman kaikkien aikojen eniten kappaleita levyttänyt artisti. Sittemmin hän on menettänyt tittelin – pikkusiskolleen Asha Bhoslelle. (Juuri hänelle, josta Corneshop lauloi mainiossa pikkuhitissään ”Brimful of Asha”.)
