Kategoria: kirjailijaelämää

Pois näytöltä, pois mielestä (hetkeksi)

· 2 kommenttia ·

Viime yönä China Miévillen romaanisuomennos lähti kohti kustantajaa. Ainakin toivon niin – eilen nettiyhteys tökiskeli perin tomerasti ja lähettämisessä oli lievää pahempia ongelmia. Eikä Hämeenlinnan päästä ole vielä tullut vastaanottokuittausta…

Vanhan ns. viisauden mukaan kukaan ei lue kirjaa niin tarkkaan kuin sen kääntäjä – ei välttämättä edes alkuperäisteoksen kustannustoimittaja. Tästä on sattunut muutama konkreettinen todiste-esimerkki, kun olen kysellyt sähköpostitse kirjailijalta muutamista kummallisuuksista alkuteoksessa, ja ne ovat osoittautuneet moksiksi, jotka ovat jääneet näkemättä kaikilta, niin kirjailijalta, kustannustoimittajilta, kriitikoilta kuin alkuteoksen lukijoiltakin.

Kääntäessä tekstiä lukee toisella tavalla: aikanaan luin The City and The Cityn enkä ollut kovinkaan innoissani siihen sisältyvästä dekkarijuonesta. Muutaman puolitoista vuotta sitten kirjoittamani mielipiteen takana seison edelleenkin, mutta kääntämisen myötä aloin kyllä arvostaa silloista enemmän loppuratkaisua, etenkin eräiden asiaan sekaantuneiden henkilöiden motiivien kannalta. Miéville on monitasoinen, kielellisesti taitava kirjoittaja, enkä tässä vaiheessa voi kuin toivoa tekeväni hänen tekstilleen oikeutta. Vaikka Toiset – kuten kirjan elokuun loppupuolella ilmestyvän suomennoksen nimi kuuluu – ei tyylillisesti eikä aiheiltaankaan muistuta kovinkaan paljoa suosikkidekkaristiani Tony Hillermania, molempia yhdistää dekkaritarinan käyttäminen (ainakin osittain) aivan muunlaisen tarinan, aivan muunlaisen sanoman kehyksenä, ei niinkään kirjan keskeisenä sisältönä.

Vaikka olenkin suomentanut aikaisemmin scifiä (ja vähän fantasiahtavaakin kirjallisuutta), nykyaikaan (tosin keksittyyn Itä-Euroopan pikkuvaltioon, tai tarkkaan ottaen kahteen pikkuvaltioon) sijoittuvan Toisten kanssa jouduin tekemään ehkä enemmän sanastollista pähkäilyä kuin koskaan ennen. Osan ennen varsinaista käännöstyötä kehittelemistäni ilmaisuista jouduin muuttamaan puolimatkassa, kun syvempi paneutuminen sanojen käyttöön sai alkuperäisidean vaikuttamaan tavalla tai toisella kököhköltä. Tai mieleen tuli muuten vain parempi, luontevamman oloinen sana, joita sitten sijoittelin paikoilleen teksturin etsi/korvaalla. Kyselin toki ideoita sekä kollegoilta että naamattukavereilta, muutamilta muuten vain kohdalle sattuneilta tuttaviltakin. On muutama sana – muun muassa yksi paikannimi – joihin en ole vieläkään ihan tyytyväinen. Raatiin liittyy nyt kustannustoimittaja, ja ehkä minullekin putkahtaa jotakin uutta mieleen siihen mennessä kun hänen korjausehdotuksensa putkahtavat pöydälleni.

Muuten suomentaja-Mäkelä poistuu nyt muutamaksi kuukaudeksi takavasempaan ja kirjoituspöydän ääreen istahtaa kirjailija-Mäkelä (ja, etenkin heinäkuuun festivaaliputken aikaan, tietysti myös lomailija-Mäkelä). Katsotaan, mitä hän saa aikaiseksi ja mikä saa hänet hyppimään seinille joko ilosta tai turhautumisesta.

Lauantaina Tähtivaeltaja-päivä, sunnuntaina vaalit, tiistaina Kääntäjän ääni!

· Yksi kommentti ·

Aivan niin, kiirettä piisaa. Huomenna lauantaina on perinteikäs Tähtivaeltaja-päivä Ravintola Pohjanhovi Salissa Helsingin Domus Academican tiloissa. Itse olen lauteilla kello 15:30 keskustelemassa Johanna Vainikainen-Uusitalon, Anssi Aution ja Juha Tupaselan kanssa, Kuinka Quantum Thiefistä tuli Kvanttivaras. Tiedossa kiinnostavaa pohdiskelua spekulatiivisen kirjallisuuden suomentamisen iloista, suruista, omalaatuisuuksista ja ongelmista. Eikä muukaan ohjelma tylsää ole. Varaa koko päivä.

* * *

Sunnuntaina on sitten eduskuntavaalit, ellet ole sattunut huomaamaan. Nyt ainakin näyttäisi vahvasti siltä, että jokaisella äänellä on merkitystä. Käytä omaasi. Äläkä lopeta politikointia äänestämiseen: ole seuraavat neljä vuotta se, joka lähettää äänestetyllesi sähköpostia, kommentoi, kritisoi ja kiittää – asiallisesti ja silloin kun on aihetta.

* * *

Ja vielä: ensi tiistaina 19.4. on kevään viimeinen Kääntäjän ääni -tilaisuus KOM-ravintolassa Helsingin Kapteeninkatu 26:ssa. Tällä kertaa puhutaan italialaisesta kirjallisuudesta ja sen suomentamisesta, äänessä Hollo-palkinnon saanut Lena Talvio, Laura Lahdensuu ja Nina Paavolainen.

Varhaistuotanto III

·

Norjalaisvitsit-kirja johti vitsikirjailijaurani jatkumiseen: Kansat nauravat (WSOY 1994) julkaistiin pari vuotta myöhemmin.

Kungfutse sanoo: Jos tappaa miehen vaimon, raiskaa tyttären ja myy hänen poikansa orjaksi ei voi olettaa miehen tarjoavan päivällistä asian nousematta esiin pöytäkeskustelussa.

En ole seurannut vitsikirjamarkkinoita, mutta kuvittelisin internetin yleistymisen syöneen lajityypiltä pohjaa. 1990-luvun alkupuolella oli vielä mahdollista keräillä juttuja netistä ja vielä ilmoittaa asia esipuheen kiitoksissa.

En varmaankaan lähtisi nykyään muutenkaan tekemään etnisillä stereotyypeillä leikittelevää vitsikirjaa. Ilmapiiri on toinen: julmempi, kylmempi, primitiivisempi ja aggressiivisemmin nationalistinen.

Sinänsä pyrin tuolloin rikkomaan ainakin ilmeisimpiä stereotyyppejä. Luullakseni kirjan juttukokoelma – siinä muodossa mihin minä sen lopulta kirjoitin – suhtautuu ilkeän ylemmyydentuntoisesti lähinnä (pohjois)eurooppalaisiin ja pohjoisamerikkalaisiin. Muihin kulttuureihin yritin ottaa vähän toisenlaista kulmaa.

Tarra arkansasilaisen auton puskurissa: ”Jos kykenet lukemaan tämän tekstin, et ole kotoisin täältä.”

Etnisiin ryhmiin laskettiin näjemmä tuolloin myös Maan ulkopuoliset, eh, etniset ryhmät:

Mitä UFO-kokemuksiin tulee, tämä seuraava on taatusti tosi:
Opiskelijapoika lähti ravintolasta ajamaan kotiaan kohti. Pimeällä metsätaipaleella hänet pysäytti vilkkuvavaloinen UFO. Siitä tuli ulos kaksi sinistä humanoidia, jotka kuljettivat hänet ufoon. Ufo lähti lentoon ja saapui valtavan ison ja kirkkaasti valaistun emäaluksen luokse. Emäaluksella hänen luokseen tuli valkoinen humanoidi, joka otti häneltä verikokeen. Sen jälkeen hänet ilmeisesti huumattiin ja hän heräsi seuraavana aamuna poliisiasemalla.

Mutta on kirjassa sentään Pekka Vuoren hieno kansikuvitus, ja kovat kannet. Ehkä siitä johtuen divarihinta on Norjalaisvitseihin verrattuna nelin- tai viisinkertainen.

Moskovasta tuhat kilometriä itään on keskikokoinen kaupunki.
Siitä tuhat kilometriä itään on kohtalaisen kokoinen kylä.
Siitä tuhat kilometriä itään on pieni ja köyhä kylä.
Siitä tuhat kilometriä itään on ränsistynyt tölli.
Siitä tuhat kilometriä itään on maakuoppa, jossa istuu kaksi työläistä. Toinen heistö lukee löytämäänsä lehdenrepaletta.
– Kuulehan Ivan, tässä lehdessä kerrotaan sellaisesta paikasta kuin Los Angeles. Missähän se sijaitsee?
– Se on täältä kymmenentuhatta kilometriä itään.
– Vai niin. Mahtaa olla varsinainen persläpi.

Varhaistuotanto II

·

Olin julkaissut kirjantekijä jo ennen 391:n ja Kotistudion ilmestymistäkin. Tilillä oli peräti neljä julkaisua: yhdessä olin kirjoittajan tittelillä, kolmessa toimittajana (joista kahdessa toisena kahdesta toimittajasta), joskin kaikissa oma kirjallinen panokseni oli kohtuullisen iso. Kolme neljästä oli ns. isojen kustantajien julkaisuja.

Aloitetaan komeron penkominen numero kakkosesta siitä yksinkertaisesta syystä, että numero ykkösen kappaleet (joita pari lienee tallessa) ovat ilmeisesti paljon syvemmällä komerossa. Tai ullakolla. Tai jossain. Norjalaisvitsit (toim. Juhani Mäkelä & Pekka Mäkelä, WSOY 1992) sai alkunsa televisiossa. Faija esitteli TV1:n Maailmankuvat-ohjelman eräässä jaksossa katsojille Norjassa suosittuja suomalaisvitsejä, niitä joiden sankareina seikkailivat Pekka, Toivonen ja Marja-Liisa. Hän julisti myös katsojakilpailun norjalaisvitseistä.

Muutamia valikoituja vitsejä kerrottiin myöhemmässä lähetyksessäkin, mutta koko kirjesaalis, kolmisen ratkeamaisillaan olevaa muovikassillista, tuotiin minulle toimitettavaksi. Olin ehtinyt tuossa vaiheessa roikkua netissä jo muutaman vuoden ja lueskella news-huumoripalstoja, joten odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla. Mutta itse asiassa yleistaso oli yllättävänkin hyvä. Oli mukana tietysti sellaistakin kamaa joka ei pahemmin naurattanut kertoessaan lähinnä lähettäjänsä maailmankuvasta tai mielenterveydestä (tyyliin Norjalainen ja suomalainen menivät syömään. Suomalainen söi ruokaa, norjalainen söi PASKAA), mutta paljon, paljon enemmän oli kohtuuhauskoja juttuja, joista pienellä toimittamisella sai ihan julkaisukelpoista kamaa. Vitsikirjamielessä, siis: WSOY ilmaisi halunsa julkaista parhaat palat kirjana.*

Koomikoilla on maine onnettomina tosikkoina, ja minäkin odotin toimitus- ja muokkaustyön olevan yhtä piinaa, mutta loppujen lopuksi tykkäsin työrupeamasta oikeastaan aika tavalla. Sitä paitsi vitsin kompaktin dynamiikan työstämisen harjoittelu ei ole wannabe-kirjailijalle varmaakaan huonoa oppia. Lähes kaikkia sinänsä hyviä jutunaihioita joutui joka tapauksessa hiomaan, tiivistämään, jämäköittämään, mehevöittämään tai muuten vain muokkaamaan.

Lopputuloksena putkahti noin 120-sivuinen pikku kirja, jota kai myytiin ihan mukavasti** televisio-ohjelman vauhdittamana. Luultavasti painos meni loppuun, ainakaan en muista että olisin koskaan saanut tietoa siitä että kirjaa olisi viety makuloitavaksi, kuten niin usein käy. En usko, että kovin moni on katsonut kovin tärkeäksi säilyttää tätä kirjallista helmeä. Antikvariaattiarvo ei silti liene kovinkaan korkealla: pikavilkaisten Huuto.netissä sitä on myyty huimaavalla yhden euron summalla. Jos minusta joskus tulee maailmankuulu kirjallinen nero (hah!), arvo voi tietysti nousta. Vaikkapa kahteen euroon.

– Tiedätkö, miten norjalaiset vastarintamiehet upottivat saksalaisia sukellusveneitä sodan aikana?
– ???
– He sukelsivat sen vierelle ja koputtivat oveen…
– Mutta eivätkös saksalaiset oppineet noin yksinkertaisen tempun aika pian?
– Tottakai. Kerrankin vastarintamiehen koputtaessa perämies aukaisi luukun sanoakseen että ”Emme me enää tuohon halpaan mene…”

 

___

* Ensimmäisellä neuvottelutapaamisella Södikan tiloissa Bulevardilla sain yhden niistä harvoista kustannusbisnestä koskevista opetuksista, jonka muistan vieläkin, lähes erehtymättä: Tulin palaveriin sovittuna aikana oikeaan osoitteeseen ja vedin WSOY:n pääkonttorin ulko-oven kahvasta. Ovi ei auennut. Kiskoin uudelleen. Ei auttanut. Astuin pari askelta taaksepäin tarkistaakseni, olinko sittenkin erehtynyt ovesta. Ei, muita kustantamon tiloihin vieviä ulko-ovia ei ollut. Tässä vaiheessa huomasin faijan, joka asteli jalkakäytävällä huvittuneena: ”Kuule, monen lupaavan kirjailijan ura on tyssännyt siihen, etteivät he ole saaneet kustantamon ovea auki.” Hän astui ovelle ja, äärimmäisen epäsuomalaisesti, työnsi sen auki.

** Suomen markkinoilla tämä tarkoittaa ehkä noin tuhannen–kahdentuhannen kappaleen myyntiä.

Apurahahakemus, tuo suuri innoittaja

·

Kirjoittelin eilen apurahahakemuksia, ja koska yksi niistä ylsi tavallista pidemmälle ajanjaksolle, merkitsin siihen suunnitelmaksi myös Muurahaispuuta seuraavan kirjahankkeen. Näin se tuli saaneeksi myös nimen: Paluu. Kyseessä on tietenkin pelkkä työnimi, mutta minun projektieni työnimillä on ollut taipumusta kestää.

Nimi-idea on pyörinyt mielessäni kyllä aikaisemminkin, mutta sen laittaminen paperille (jonka alareunassa on vielä omakätinen allekirjoitukseni) tekee siitä tavallaan vähän ”virallisemman”. Myös Karsta-projekti tuli aikanaan – ainakin jossain mielessä – potkaistua liikkeelle apurahahakemuskaavakkeen ”Työsuunnitelma”-kohdassa. Se on (viimeistään) hyvä paikka jäsennellä hajanaisia ideanpoikasia ja teemahahmotelmia konkreettiseksi aikatauluksi.

Hyllyssäni on ollut tälle vastakastetulle kirjaprojektille jo hyvän aikaa mappi, mutta sen selässä lukee edelleenkin proosallisesti ”Alshain II”, enkä aio nimeä ainakaan vielä muuttaa. Tavallaan edellisen kirjan hengen mukaisesti parempi voisi olla ehkä mieluummin jokin ei-suomenkielinen paikannimi – vaikkapa Tressoa* – mutta Paluu kyllä sopii muutamaan kirjaa varten kehittelemääni ideaan.

Eilinen oli muutenkin antoisa päivä. Kirjailijaliiton kokouksessa tuli paitsi nähtyä tuttuja, myös tutustuttua hieman kirjallisten agenttien toimintaan. En ollut itse asiassa oikeastaan edes tiennyt, että näitä ulkomailta ja käännöskirjojen etulehdiltä tuttuja toimijoita edes on Suomessa. Olen valistettu.

Illalla ja yöllä syntyi myös muutama uusi idea tuohon hankkeeseen, jonka olin päivällä tilapäiskastanut.

___
* En muista, olenko joskus aikaisemminkin maininnut, että Alshain-kirjan paikannimiä yhdistää yhteinen teema, joka on vahvasti sidoksissa kyseiselle maailmankolkalle hahmottelemaani historiaan. Koska aikaa on kulunut nimistön alkusyiden ajoista, kirjoitusasut ovat vain hieman muuttuneet siitä miten ne ns. meidän aikanamme kirjoitetaan.

Tulossa: Kääntäjän ääni ja Tähtivaeltajapäivä!

·

Kääntäjän ääni

Tiistaina 22. maaliskuuta KOM-ravintolassa (Kapteeninkatu 26, Helsinki)

Kevät etenee ja kääntäjät jatkavat ääntelyään. Maaliskuun Kääntäjän ääni -illassa suomentajavieraina ovat Riina Vuokko ja Laura Jänisniemi. Riina Vuokko suomentaa kiinasta ja esittelee hiljan ilmestyneen suomennoksensa Hyvien kukkien lapset (AjatusKirjat)  ja Laura Jänisniemi on luvannut puhua ja lukea otteita suomennoksestaan Kotiin (Bazar).
Tule kuuntelemaan suomentajien mietteitä työstään ja esittämään omia kysymyksiäsi. Baari on auki koko illan ja KOMin mainio keittiö huolehtii nälkäisistä ennen ja jälkeen varsinaisen ohjelma-ajan.
Illan juontaa tällä kertaa toimittaja-kirjailija Miina Supinen.
Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Järjestäjät: Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ja KOM-ravintola

* * *

Tähtivaeltaja-päivä 2011

Kunniavieraina
Ann ja Jeff VanderMeer

Lauantai 16. huhtikuuta 2011 kello 12.00–02.00.
Ilmainen sisäänpääsy, K18. Ravintola Pohjanhovi-sali, Domus Academica, Hietaniemenkatu 14 B

Kaksitoista tuntia scifiä ja fantasiaa, viihdettä ja asiaa!

Tähtivaeltaja-päivä la 16.4. ohjelma:

12.00 Ovet auki
12.15 Supermimmit ja miehet, jotka haluavat saada heiltä turpiinsa
Miksi sarjakuvien supernaiset ovat niin paljon parempia kuin oikeat?
Rami Rautkorpi (pj), Petri Hiltunen, Toni Jerrman, Pekka Manninen, Otto Sinisalo
13.15 Reaalifantasiaa vai dystopiaa? Kotimainen spekulatiivinen fiktio nyt.
Millaista on suomalainen tieteis- ja fantasiakirjallisuus vuonna 2011?
Vesa Sisättö (pj), Saara Henriksson, Eija Lappalainen, Tiina Raevaara, Petri Salin
14.15 Kryosohva live (engl.)
Ann ja Jeff VanderMeer paljastavat mielensä salat elävän yleisön edessä!
Haastattelijana Toni Jerrman
15.30 Kuinka The Quantum Thiefistä tuli Kvanttivaras
Spefin suomentajat keskustelevat ammattinsa erityispiirteistä
Juha Tupasela (pj), Antti Autio, J. Pekka Mäkelä, Johanna Vainikainen-Uusitalo
16.30 Vedenalaiset natsi-zombiet über alles!
Miksi natsit ovat yhä hyviä vihollisia – tulivat he sitten Kuusta tai merenpohjasta?
Toni Jerrman (pj), Petri Hiltunen, Ilja Rautsi, Syksy Räsänen sekä yllätysvieras
17.30 Weird Fiction Today (engl.)
Panelistit uivat syvällä kummallisen genrekirjallisuuden uumenissa
Jukka Halme (pj), Hannu Blommila, Ann VanderMeer, Jeff VanderMeer
18.30 Profeettoja ja velhoja
Miksi suosikkisarjakuvien tekijät muuttuvat tämän tästä mielipuoliksi?
Otto Sinisalo kertoo ja näyttää mallia
19.15 Pelimiehet avautuvat
Tietokonepelit alfasta omegaan
Petri Hiltunen (pj), Henri Hakkarainen, Jyrki J. J. Kasvi, Veikko Laeslehto, Mikko Rautalahti
20.15 Nyhjää tyhjiöstä
Spekulatiiviset kirjat
Syksy Räsänen (pj), Hannu Blommila, Aleksi Kuutio, Tiina Raevaara, Ilja Rautsi
21.15 Myy kirja -kisa
Juuri sinä voit voittaa! Ota mukaan haluamasi kirja ja lue siitä pätkä lavalla niin haltioituneesti kuin mahdollista. Show-elkeet sallittu! Max 2–3 minuuttia per esitys. Voittajat palkitaan ruhtinaallisesti.
Juontajana Vesa ”Strippari” Sisättö
22.00 Scifi-sarjakuvakaraoke
Eläydy Hopeasurffariksi, Halo Jonesiksi, Teräsliljaksi tai Kapteeni Hyperventilaattorimieheksi. Valitse suosikkisarjakuvasivusi ja esitä se itse tai kaverisi kanssa. Halutessasi voit tuoda mukana myös oman sarjakuvasivusi. Parhaat suoritukset palkitaan hulppeasti!
Juontajana Vesa Kataisto
22.45 Tiedon väärti
Turkasen totinen tieteistietovisa
Vetäjänä Jukka Halme
23.45 Kalkkunatrailereita
Maistuvat einekset pitävät aivonnälän loitolla
00.15 Ohjelma loppuu ja hupi alkaa
Vapaata seurustelua avaruuden käymättömillä korpimailla
02.00 Ovet kiinni

Seuraavaksi

·

”The problem with the future is that it keeps turning into the present.”
– Calvin & Hobbes

Lähetin äsken Kariston kustannustoimittajalle korjatun version viime kesänä tekemästäni Giles Miltonin romaanista According to Arnold, johon hän oli tehnyt erinomaisia korjausehdotuksia. Näillä näkymin suomenkielisen julkaisun nimeksi tulee Postia paratiisista, mikä sopii vallan mainiosti. Alkuperäinen nimi ei käänny kauhean siististi suomeksi, ja erilaisia ehdotuksia on pyöritelty. Nick Hornbyn Juliet, riisuttuna (WSOY) on ilmeisesti parhaillaan painossa. Syksyllä suomentamani Jonathan Tropperin This Is Where I Leave You odottelee vielä kustannustoimittajan pöydällä punakynän viuhuntaa. Minun itseni on aika paneutua China Miévillen The City and The Cityn suomennokseen.

Tammikuussa olen tosin luvannut itselleni myös kirjoittaa lopultakin jo hyvän aikaa mielessä pyörineen novellin ”Vapaat ihmiset” (ja juhlistin päätöstä Facebookin KaNoKiKu:n eli Kansallisen novellinkirjoituskuukauden sivusta tykkäämällä). Jo liki vuoden verran ns. työn alla ollut Yrttimaa.netin sivu-uudistus pitäisi saada myös tehtyä. (Luultavasti säilytän nykyisen ruskeansävyisen väriskaalan, mutta pientä rakenteen selkeytystä ja modernisointia olisi hyvä tehdä.) A Glance Beyond Nature -äänitysprojekti pitäisi saada miksattua, omaakin musiikkia pitäisi tehdä,… niin, ja Muurahaispuu-romaaniprojektiin putkahtelee kaikenlaisia ideanpoikasia ilahduttavan yllättäen ja pyytämättä. Se muhii muhimistaan jossakin pääkopan kätköissä.

(Kirjoittelin taannoin bloggausta, johon kokosin erilaisia mielessä pyörineitä teemanpoikasia romaaniin. En tiedä ajattelinko alunperinkään mitenkään vakavasti julkaista sitä. Luulen, että kyseinen bloggaus pysyy ikuisesti ”luonnos”-tilassa siitäkin huolimatta, että sen sisällöstä itse kirjaan ei välttämättä tule kuin osa, ja sekin osa muuttunee matkan varrella melkoisesti. Julkaisematon viesti oli ehkä enemmänkin eräänlainen kokeilu vaihtoehtoisesta menetelmästä koota hajanaisia ajatuksia hivenen vähemmän hajanaisiksi ideoiksi.)

Kiireinen alkuvuosi, siis. Mukavaa asiassa on, että kaikki hommat ovat oikeastaan aika kivoja. Tosin kivakin työ muuttuu vähän vähemmän kivaksi, kun se on työ ja sillä on deadline. Sellainen on ihmisen luonto. Toisaalta ilman deadlinea ja itseään niskasta nykimättä ei syntyisi yhtään mitään. Sellainenkin on ihmisen luonto.

Messu-messu

·

Olen yleensä roikkunut Helsingin kirjamessuilla päivän poikineen. Tämä vuosi on rauhallisempi, ymmärrettävää kyllä, koska en ole nyt julkaissut omaa kirjaa eikä minua ole ylipuhuttu keskustelijaksi mihinkään paneeliinkaan. Mutta joistakin perinteistä pidetään tietysti kiinni: olen päivystämässä Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton osastolla (6k27) sunnuntaina kello 13-15. En tällä kertaa live-kääntämässä, koska tämän vuoden messujen kaikki livekääntäjät tekevät sarjakuvaa. Mutta juttelemaan voi tulla.