{"id":7475,"date":"2016-07-07T18:28:11","date_gmt":"2016-07-07T16:28:11","guid":{"rendered":"http:\/\/www.yrttimaa.net\/Blogi\/?p=7475"},"modified":"2016-07-07T19:05:59","modified_gmt":"2016-07-07T17:05:59","slug":"steampunk-kitara","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/?p=7475","title":{"rendered":"Steampunk-kitara"},"content":{"rendered":"

L<\/big>auantaisessa Finnconin \u201dKirjailija ja steampunk-kitara\u201d -esityksess\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ni soittopeli<\/strong> her\u00e4tti jonnin verran kiinnostusta, joten muutama sana siit\u00e4.<\/p>\n

<\/p>\n

\u201dSteampunk-kitarat\u201d tunnetaan virallisemmin dobro<\/em>– tai resonaattorikitara<\/em>-nimell\u00e4, ja niiden historia alkaa 1900-luvun alkupuolelta, niilt\u00e4 ajoilta kun nuoriso alkoi kuunnella meluisaa musiikkia: jazzia. Puhallinpitoisissa yhtyeiss\u00e4 komppaavat kitaristit* alkoivat j\u00e4\u00e4d\u00e4 pahan kerran jalkoihin \u00e4\u00e4nenvoimakkuudessa. Ensin asiaa korjattiin samalla menetelm\u00e4ll\u00e4 mill\u00e4 viuluista oli edellisen vuosisadan puolella saatu korviaraastavia kuulovaurionaiheuttajia: suolikielten tilalle vaihdettiin metallikielet.\u2020 Joku keksi soveltaa toistakin viulunrakennusideaa: viuluissa on kupera kansi, jonka alla ei tarvita j\u00e4ykist\u00e4v\u00e4\u00e4 tukirimoitusta tueksi, eiv\u00e4tk\u00e4 kieletk\u00e4\u00e4n kiinnity kanteen, vaan erilliseen, soittimen per\u00e4\u00e4n kiinnittyv\u00e4\u00e4n kielenpitimeen. T\u00e4t\u00e4 rakennetta noudattavia kitaroita \u2013 joissa on py\u00f6re\u00e4n kaikuaukon sijaan kannessa viulumaiset f-aukot \u2013 kutsutaan archtop<\/em>– tai jazzkitaroiksi<\/em>.<\/p>\n

B\u00f6\u00f6mist\u00e4 eli jostakin nykyisen T\u0161ekin tasavallan tiet\u00e4mist\u00e4 Yhdysvaltoihin muuttaneet Dopera-nimiset veljekset alkoivat innovoimaan entist\u00e4 \u00e4\u00e4nekk\u00e4\u00e4mp\u00e4\u00e4 kuusikielist\u00e4. Ajatuskulku meni jotakuinkin seuraavasti: Tavallinen kitara l\u00e4hett\u00e4\u00e4 \u00e4\u00e4nt\u00e4 jotakuinkin yht\u00e4 suurella voimalla sek\u00e4 eteen ett\u00e4 taakse \u2013 soittajan vatsaa kohti. Ent\u00e4s jos kitaran pohjasta tekisi niin j\u00e4yk\u00e4n, ettei se v\u00e4r\u00e4htele? Senh\u00e4n voisi rakentaa paksummasta puusta tai jopa metallista. Puulevy on puolestaan aika j\u00e4ykk\u00e4 materiaali, ent\u00e4s jos kitaran kanteen, tallan alle, saisi jotakin ohuempaa, kevyemp\u00e4\u00e4 ja kerke\u00e4mmin v\u00e4r\u00e4htelev\u00e4\u00e4? Vaikkapa modernia ihmemetallia alumiinia!<\/p>\n

<\/p>\n

Doperan veljesten ensimm\u00e4isess\u00e4 versiossa (ns. tricone<\/em>-resonaattorikitara)\u00a0 tallan alla on T-kirjaimen muotoinen metallikappale, jonka jokainen k\u00e4rki lep\u00e4\u00e4 py\u00f6re\u00e4n, kuperan alumiiniresonaattorin p\u00e4\u00e4ll\u00e4. Resonaattorit muistuttavat kaiutinkartioita, ja niiden tapaan ne tietenkin liikuttavat ilmaa sek\u00e4 etu- ett\u00e4 takapuolelleen: nuo isot ritil\u00e4aukot kuvan vasemmassa laidassa toimivat samalla tavoin kuin kaiuttimien bassoreflektiaukot, ja ohjaavat t\u00e4m\u00e4n taka-aallon kitaran etupuolelle, kohti kuulijoiden korvia.<\/p>\n

<\/p>\n

My\u00f6hemmin kehitettiin my\u00f6s edullisempi, yhdell\u00e4 isolla resonaattorilla varustettu malli (sincle cone<\/em>), jota pidettiin \u00e4\u00e4nenlaadultaan hieman heikompana. Sellainen oli kuitenkin hieman helpompi rakentaa vaikka olemassaolevaan tavalliseen puukitararunkoon, kunhan muisti tehd\u00e4 resonaattorin alle asianmukaisen tukirakenteen:<\/p>\n

<\/p>\n

Erilaisia variaatioita syntyi jo 20\u201330-luvulla useita, ja etenkin refleksiaukkojen ulkon\u00e4k\u00f6 vaihtelee melkoisesti. Valmistajana Doperan veljesten alkuper\u00e4isen yrityksen Dopera Brothersin (eli Dobron) rinnalle tuli ensin National, sitten muitakin, kuten losangelesilainen Regal. Resonaattorikitaroiden alkuper\u00e4isteht\u00e4v\u00e4 big bandien komppisoittimina katosi alta kuitenkin suhteellisen pian, kun s\u00e4hk\u00f6iset vahvistimet ja kitaramikrofonit yleistyiv\u00e4t 1930-luvulla. Samaan aikaan blues- ja kantrimuusikot huomasivat kuitenkin peltikeppien hy\u00f6dyt: \u00e4\u00e4nek\u00e4s, s\u00e4hk\u00f6\u00e4 tarvitsematon soittopeli toimi oikein hyvin katusoitossa ja s\u00e4hk\u00f6tt\u00f6mien maaseutupaikkakuntien tansseissa. Tavallista kitaraa diskanttisempi sointi erottui h\u00e4lyn keskelt\u00e4 oikein hyvin. Erityisen paljon dobroon tyk\u00e4styiv\u00e4t ne kitaristit, jotka soittivat instrumenttejaan metalli- tai lasiputkilla havaijilaismuusikoiden esimerkin mukaan, ja seuraavina vuosikymmenin\u00e4 dobroja k\u00e4yttiv\u00e4tkin l\u00e4hinn\u00e4 bottleneck<\/em>– eli slide<\/em>-kitaristit (ja akustisempaa bluegrassia tai kantria soittavat steel<\/em>-kitaristit).<\/p>\n

Siin\u00e4 vaiheessa kun itse kiinnostuin bluespohjaisesta musiikista, dobroista saattoi vain haaveilla: ne olivat julmetun kalliita ja harvinaisia soittimia. Kahdeksankymment\u00e4luvun lopussa t\u00f6rm\u00e4sin soitinkaupassa tavallisesta kitarasta rakennettuun puukoppaiseen single cone -kitaraan, joka oli minulla monta vuotta kunnes myin sen (taas kerran rahapulassa) er\u00e4\u00e4lle tuttavalle, jolla se tiet\u00e4\u00e4kseni on viel\u00e4kin. Yhdeks\u00e4nkymment\u00e4luvun puolessav\u00e4liss\u00e4 alkoi soitinkaupoissa n\u00e4ky\u00e4 edullisempia, Kaukoid\u00e4ss\u00e4 valmistettuja historiallista Regal-merkki\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4vi\u00e4 single coneja (my\u00f6hemmin muitakin merkkej\u00e4), ja silloin onnistuin ostamaan tuon kuvissa n\u00e4kyv\u00e4n puukoppaisen mallin, joka on minulla viel\u00e4kin: olen tapani mukaan modifioinut sit\u00e4 jonkin verran, esimerkiksi kiinnitt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 siihen mikrofonin.<\/p>\n

Edullisempia metallikoppaisia ja jopa tricone-malleja on alkanut ilmaantua kauppohin vasta viime vuosina, ja t\u00e4t\u00e4 uutta j\u00e4ljitelm\u00e4polvea on omakin messinkikoppainen, kuparinv\u00e4riseksi k\u00e4sitelty triconeni. (Sekin sattuu olemaan Regal, koska muutamasta kokeilemastani yksil\u00f6st\u00e4 juuri tuo Regal sattui tuntumaan k\u00e4dess\u00e4 parhaalta.) On tietysti t\u00e4ysin ylet\u00f6nt\u00e4, ett\u00e4 harvoin esiintyv\u00e4ll\u00e4 amat\u00f6\u00f6rill\u00e4 on kaksi resonaattorikitaraa, mutta voihan niiss\u00e4 pit\u00e4\u00e4 eri virityst\u00e4.** Ja vieh\u00e4tt\u00e4v\u00e4th\u00e4n nuo soittimet silm\u00e4\u00e4kin aika tavalla.<\/p>\n

<\/p>\n

Ainakin minun silm\u00e4\u00e4ni. Olen asentanut triconeenkin mikrofonin (sellaisen pienen pietsomikin tallan T-kappaleeseen), ja Finnconin setiss\u00e4 soittimen \u00e4\u00e4ni eteni mikrofonin avulla multiefektipedaaliin laajojen, kaikuisten \u00e4\u00e4nimaisemien tuottamista varten.<\/p>\n

Koska t\u00e4\u00e4ll\u00e4 meill\u00e4 kotona on t\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 liian meluista \u00e4\u00e4nitell\u00e4 yht\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n, soikoon n\u00e4yte mieluummin oikeilta lajin mestarismiehilt\u00e4. Ensin blueslegenda Booker T. Washington \u201dBukka\u201d White:<\/p>\n