{"id":6609,"date":"2014-11-03T14:04:05","date_gmt":"2014-11-03T12:04:05","guid":{"rendered":"http:\/\/www.yrttimaa.net\/Blogi\/?p=6609"},"modified":"2014-11-03T14:04:05","modified_gmt":"2014-11-03T12:04:05","slug":"kadonnutta-aikaa-etsimassa","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/?p=6609","title":{"rendered":"Kadonnutta aikaa etsim\u00e4ss\u00e4"},"content":{"rendered":"

H<\/big>\u00e4n onnistuu hytk\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n <\/strong>spekulatiivisen fiktion kirjoittajaa jo esikoisteoksensa ensisivuilla:<\/p>\n

Suurin osa kirjailijoistamme toimii viel\u00e4 vanhuksen verenkalkkeutumista potevan realismin lumoissa, ja kun kuvaamataiteemme voimakkaasti uudistuivat viimeksi kuluneella vuosikymmenell\u00e4, katsovat niiden edustajat nyt, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, oikeudekseen lev\u00e4t\u00e4 laakereillaan kuvitellen kehityksenkin pys\u00e4htyneen samaan kohtaan kuin he itse.<\/p><\/blockquote>\n

En seuraa kuvataiteita niin tiiviisti kuin pit\u00e4isi, mutta suomalainen kirjallisuus on ollut realismin lumoissa viel\u00e4 kahdeksankymment\u00e4viisi vuotta Olavi Paavolaisen (1903\u201364) esikoisteoksen Nykyaikaa etsim\u00e4ss\u00e4<\/em> (Otava 1929) ilmestymisen j\u00e4lkeen.<\/p>\n

\"\"<\/p>\n

Tavallaan aika masentavaa, vai mit\u00e4? Ei siin\u00e4, kyll\u00e4h\u00e4n realistinenkin kirjallisuus pystyy parhaimmillaan kuvastelemaan aikaansa ja ajan tuntoja ihan mukavasti, ja muutamat tyylilt\u00e4\u00e4n realistiset romaanit ovat muodostuneet jopa klassikoiksi, mutta yhden ilmi\u00f6iden k\u00e4sittelyn musertavan dominoiva asema suomalaisessa kirjallisessa kent\u00e4ss\u00e4 on kyll\u00e4 yksinomaan masentavaa. Onneksi tilanne on hyv\u00e4\u00e4 vauhtia muuttumassa, ja min\u00e4kin voin jossakin takariviss\u00e4 ainakin pikkuisen r\u00f6yhist\u00e4\u00e4 rintaani: Olen siell\u00e4 min\u00e4kin, joukossa murtamassa vanhaa pakkovaltaa. Edes kirjallisuuden osalta.<\/p>\n

En tosin tied\u00e4, mit\u00e4 Olavi Paavolainen mahtaisi ajatella nykyaikaisesta spekulatiivisesta fiktiosta, suomikummasta<\/em>. H\u00e4n eli perin toisenlaisessa maailmassa, toisena aikana: etsin Nykyaikaa etsim\u00e4ss\u00e4<\/em> -teoksen k\u00e4siini, koska sit\u00e4 suositeltiin minulle hyv\u00e4n\u00e4 ajankuvana 1920-luvun suomalaisesta ilmapiirist\u00e4. Jossain mieless\u00e4 kirja sit\u00e4 tekeekin, mutta Paavolaisen Suomi oli hyvin paljon eriytyneempi ja luokkakuntaisempi kuin meid\u00e4n nykyinen Suomemme (tokihan tietyt puolueet yritt\u00e4v\u00e4t kovasti saada aikaan uusia luokkarajoja ja alkavat jopa puhua asiasta jotakuinkin avoimesti). Paavolaisen suomalaiset piirit ovat Helsingin \u00e4lykk\u00f6j\u00e4, jotka luultavasti tuntevat Pariisia ja Berliini\u00e4 \u2013 jopa Yhdysvaltain it\u00e4rannikon suurkaupunkeja \u2013 paljon paremmin kuin, no, sanotaan vaikka viipurilaisen rautatiel\u00e4isen el\u00e4m\u00e4\u00e4. Tai viipurilaisen rautatiel\u00e4isen tyt\u00e4rt\u00e4, joka kyll\u00e4 opiskeli itsens\u00e4 maisteriksi Helsingin yliopistossa, muttei j\u00e4\u00e4nyt roikkumaan Paavolaisen nokkeliin piireihin vaan l\u00e4hti matematiikan ja fysiikan opettajaksi Tampereelle ja Lahteen ennen kuin toteutti el\u00e4m\u00e4nik\u00e4isen haaveensa l\u00e4hetyssaarnaajan ty\u00f6st\u00e4 Kiinassa.<\/p>\n

Omaa Suomeaan Paavolainen kyll\u00e4 kuvaa mainiosti. Viime vuosien esseisteist\u00e4 \u2013 sik\u00e4li kuin olen heit\u00e4 edes v\u00e4h\u00e4n lukenut \u2013 Paavolainen erottuu siin\u00e4 ett\u00e4 h\u00e4nell\u00e4 tuntuu olevan loputtomasti energiaa olla innoissaan<\/em>, innoissaan kaikesta uudesta sek\u00e4 tekniikan ett\u00e4 taiteen alalla, innoissaan siit\u00e4 ett\u00e4 ikkunat Eurooppaan ovat lenn\u00e4ht\u00e4neet auki, innoissaan siit\u00e4 ett\u00e4 maailma on muuttumassa. H\u00e4n ei totisesti katkerana kaipaa mit\u00e4\u00e4n (kuvitteellista) parempaa menneisyyden kulta-aikaa. Jotkut h\u00e4nen innostuksensa kohteista tuottivat toki sittemmin perin katkeraa kalkkia h\u00e4nen itsens\u00e4kin juotavaksi \u2013 h\u00e4n intoilee esimerkiksi italialaisesta futuristiliikkeest\u00e4, joka jo 1920-luvun lopulla oli sitoutunut ja sulautunut Benito Mussolinin fasisteihin. Toisaalta Paavolainen osaa olla my\u00f6s yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4nkin ennakkoluuloton: vaikka h\u00e4n kuvaileekin Ven\u00e4j\u00e4n vallankumousta \u201duusimman ajan historian suurimmaksi tragediaksi\u201d [siihen menness\u00e4, sanoisi nykylukija], h\u00e4n kykenee varauksitta arvostamaan Neuvostoliiton ensimm\u00e4isen vuosikymmenen tuottamia taiteellisia helmi\u00e4, Malevit\u0161in ja kumppaneiden konstruktivismia sek\u00e4 Sergei Jeseninin ja Vladimir Majakovskin kaltaisia runoilijoita.<\/p>\n

Paavolainen pohtii my\u00f6s runsaasti 1920-luvun alastomuusinnostusta, sen suhdetta moraaliin, sek\u00e4 moraalinvartijoiden vanhakantaista n\u00e4rk\u00e4styst\u00e4, joka parhaimmillaan meni niin naurettaviin mittoihin ett\u00e4 veistotaiteen vanhojen mestariteosten sukuelimi\u00e4 peitettiin j\u00e4lkik\u00e4teen viikunanlehdill\u00e4. Suomessahan riideltiin viel\u00e4 t\u00e4h\u00e4nkin aikaan, oliko sopivaa ett\u00e4 Helsingin Kauppatorilla, kaikkien n\u00e4ht\u00e4v\u00e4n\u00e4, oli Ville Vallgrenin veist\u00e4m\u00e4 alastoman pariisittaren kuva, tai Hugo Simbergin Tampereen Johanneksenkirkon friisiss\u00e4 k\u00f6ynn\u00f6st\u00e4 kantavia alastomia poikia. Niiss\u00e4 suhteissa maailma ei ole juurikaan muuttunut, iltalehdet tuntuvat edelleenkin ker\u00e4ilev\u00e4n klikkauksia tekopyhill\u00e4 hihihi<\/em>-jutuillaan jonkun julkimon juhlatamineen raosta vilahtaneesta perskannikasta.<\/p>\n

Toisinaan Paavolainen malttaa huomata tosin my\u00f6s asioiden k\u00e4\u00e4nt\u00f6puolia: romanssi Pariisin kanssa ei est\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 n\u00e4kem\u00e4st\u00e4 niit\u00e4 kodittomia, vammaisia ja rampoja, jotka \u00f6isin nousevat siltojen alta h\u00e4iritsem\u00e4\u00e4n kutsuilta palaavan intelligentsijan esteettist\u00e4 silm\u00e4\u00e4.<\/p>\n

Mutta onko Pariisin y\u00f6el\u00e4m\u00e4 mit\u00e4\u00e4n \u00bbmodernia\u00bb? Muuttuuko suomalainen ihminen moderniksi, jos h\u00e4n rupeaa ryypiskelem\u00e4\u00e4n ja jatsaamaan? Sit\u00e4 eiv\u00e4t totisesti usko ketk\u00e4\u00e4n muut kuin er\u00e4\u00e4t keski-ik\u00e4iset pikkuporvarisrouvat, jotka muuttavat Helsinkiin ja leikkaavat itselleen polkkatukan juuri silloin kun ensimm\u00e4iset harmaat hiukset alkavat ilmesty\u00e4. Ja mit\u00e4 on sitten se moderni \u00bbrohkeus\u00bb jota nuoret kirjailijat n\u00e4iss\u00e4 nykyajan kuvauksissaan muka ovat osoittaneet? Se on rohkeutta, joka on naurettavaa, koska se vain tyytyy kuvailemaan mutta ei taistelemaan; rohkeutta jolla ei ole mit\u00e4\u00e4n eetillist\u00e4 siveellist\u00e4 kantavuutta, koska se ei p\u00e4\u00e4dy muuta kuin itkuun, katumukseen ja synnintuntoon osaamatta luoda mit\u00e4\u00e4n uutta moraalia, uutta el\u00e4m\u00e4ntotuutta, uutta siveellist\u00e4 periaatetta.<\/p><\/blockquote>\n

Samaan vuonna 1961 ilmestyneiden Valittujen teosten<\/em> ykk\u00f6sniteeseen sidottu Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa<\/em> (1932) keskittyy puhtaammin Paavolaisen kriittisiin (tai pit\u00e4isik\u00f6 sanoa, Paavolaisen mukavan vanhahtavan kielen mukaisesti, \u00bbkriitillisiin\u00bb?) n\u00e4kemyksiin suomalaisen kirjallisuuden tilasta. Sivalluksia saavat niskaansa luullakseni kaikki ajan nimekk\u00e4\u00e4mm\u00e4t nousukkaat, Mika Waltaria my\u00f6ten \u2013 vaikka toisessa esseess\u00e4 h\u00e4n nostaakin Waltarin yhdess\u00e4 Unto Sepp\u00e4sen<\/a> kanssa lupaavimpien k\u00e4rkeen: Paavolainen arvostaa Waltarin kyky\u00e4 yhdist\u00e4\u00e4 laatukirjallisuuteen viihteellisi\u00e4 aineksia.<\/p>\n

Suursiivous<\/em> tuli kaksikosta luettua hieman huitaisevammin, sill\u00e4 oman ty\u00f6ni l\u00e4hdemateriaalina Nykyaikaa etsim\u00e4ss\u00e4<\/em> oli kiist\u00e4m\u00e4tt\u00e4 t\u00e4rke\u00e4mpi. Molemmissa vieh\u00e4tti kyll\u00e4 Paavolaisen vilpit\u00f6n ja avoin omahyv\u00e4isyys, juuri sellainen mille on n\u00e4in vuosikymmeni\u00e4 my\u00f6hemmin niin kovin helppoa ja halpaa naureskella. Lennokas kieli on runsasta, rikasta, eloisaa ja \u2013 niin kovin vanhahtavaa, hankaline ja huonosti toimitettuine lauserakenteineen. Paavolainen ylpeili n\u00e4iss\u00e4 varhaisteoksissaan kirjoihin ja lehtiartikkeleihin painetusta merkinn\u00e4st\u00e4 \u201dkuvitussuunnitelma kirjoittajan\u201d, ja t\u00e4m\u00e4n 1960-luvun alun versionkin taitto kuvineen on varsin toimivaa ja tekstin kulkua tukevaa.<\/p>\n

\"\"<\/p>\n

Paavolaista pit\u00e4isi ep\u00e4ilem\u00e4tt\u00e4 lukea enemm\u00e4nkin. Optimismi ja omahyv\u00e4isyys karisivat varsin pian, ja vaikka Synkk\u00e4\u00e4 yksinpuhelua<\/em> onkin pidetty kelkkansak\u00e4\u00e4nt\u00e4j\u00e4n j\u00e4lkiviisasteluna, se on yhdess\u00e4 ainakin Kolmannen valtakunnan vieraana<\/em> -kirjan sek\u00e4 Ristin ja hakaristin<\/em> ohella merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4 ajankuvaa.<\/p>\n

Kunhan kerit\u00e4\u00e4n. Nyt minun on palattava takaisin Kiinan tasavallan historiaan, ja pinon p\u00e4\u00e4ll\u00e4 on Shanghain lentokent\u00e4n kirjakaupasta hankittu teos, joka aiheen, pikavilkaisun ja kuvituksensa perusteella saattaa olla eritt\u00e4in ep\u00e4miellytt\u00e4v\u00e4 lukukokemus. Ep\u00e4miellytt\u00e4v\u00e4, mutta t\u00e4ss\u00e4 tapauksessa v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6n.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

H\u00e4n onnistuu hytk\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n spekulatiivisen fiktion kirjoittajaa jo esikoisteoksensa ensisivuilla: Suurin osa kirjailijoistamme toimii viel\u00e4 vanhuksen verenkalkkeutumista potevan realismin lumoissa, ja kun kuvaamataiteemme voimakkaasti uudistuivat viimeksi kuluneella vuosikymmenell\u00e4, katsovat niiden edustajat nyt, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, oikeudekseen lev\u00e4t\u00e4 laakereillaan kuvitellen kehityksenkin pys\u00e4htyneen samaan kohtaan kuin he itse. … Jatka artikkeliin Kadonnutta aikaa etsim\u00e4ss\u00e4<\/span><\/a><\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[5,21,47,9,54],"tags":[],"class_list":["post-6609","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-kirjallisuus","category-kulttuuri","category-lahdeaineistoa","category-sf","category-hunan"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/6609","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=6609"}],"version-history":[{"count":7,"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/6609\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":6616,"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/6609\/revisions\/6616"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=6609"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=6609"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=6609"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}