{"id":5801,"date":"2013-06-09T10:49:42","date_gmt":"2013-06-09T08:49:42","guid":{"rendered":"http:\/\/www.yrttimaa.net\/Blogi\/?p=5801"},"modified":"2013-06-09T10:49:42","modified_gmt":"2013-06-09T08:49:42","slug":"albumialbumi-ix","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/?p=5801","title":{"rendered":"Albumialbumi IX"},"content":{"rendered":"

M<\/big>usiikin tekemisen harrastajilla on taipumusta diggailla<\/strong> musiikkia joka on \u2013 ainakin heid\u00e4n oman instrumenttinsa n\u00e4k\u00f6kulmasta \u2013 hyvin ja\/tai taitavasti soitettua. Musiikin \u00e4\u00e4nityksen harrastajilla on taipumusta kuunnella hyvin \u00e4\u00e4nitetty\u00e4 ja\/tai tuotettua musiikkia.* Siin\u00e4 suhteessa olen onnellinen, ett\u00e4 minun korvilleni \u201dhyvin \u00e4\u00e4nitetty ja tuotettu\u201d on ruvennut jo kauan sitten tarkoittamaan jotakin aivan muuta kuin mit\u00e4 se yleens\u00e4 tarkoitti 1980-luvun loppupuolella, r\u00e4ikeiden syntsien, silmille hyppiv\u00e4n ter\u00e4vien s\u00e4r\u00f6kitaroiden, korvia riipiv\u00e4n kovalle nostettujen rumpujen ja hillitt\u00f6mien hallikaikujen aikaan. L\u00f6ysin musiikintekij\u00e4n, jonka tuottamat albumit kuulostivat tuon ajan normisoundeihin verrattuina villaisen intiimeilt\u00e4 \u2013 jopa silt\u00e4, kuten joku pikkunokkela kriitikko sanoi, ett\u00e4 \u201dtuottaja on unohtanut levylt\u00e4 diskantit pois\u201d.**<\/p>\n

\"\"<\/p>\n

Olin t\u00f6rm\u00e4nnyt nimipariin \u201dEno\/Lanois\u201d jo muutamien vuosien ajan muun muassa U2:n, Peter Gabrielin ja Robbie Robertsonin albumien tuottajakrediiteiss\u00e4. Siihen aikaan tietoa oli vaikeampi saada, joten jonkin aikaa kuvittelin jopa ett\u00e4 \u201dDaniel Lanois<\/a>\u201d oli eksentrikkomuusikko\/k\u00e4sitetaiteilija Brian Enon oikea nimi.*** V\u00e4hitellen t\u00e4m\u00e4 ujonoloinen kanadanranskalainen \u00e4\u00e4nitt\u00e4j\u00e4\/tuottaja\/lauluntekij\u00e4 alkoi kuitenkin n\u00e4ky\u00e4 musiikkilehdist\u00f6ss\u00e4kin (tai ainakin ns. muusikkolehdiss\u00e4) ja h\u00e4nt\u00e4 haastateltiin jopa silloiseen Radio Cityyn.**** Lopullisesti jouduin h\u00f6rist\u00e4m\u00e4\u00e4n korviani Neville Brothersin huikean Yellow Moonin<\/em><\/a> my\u00f6t\u00e4, ja pian sen j\u00e4lkeen ilmestyikin suoraan Neville-sessioiden per\u00e4\u00e4n rakennettu Daniel Lanoisin ensimm\u00e4inen soololevy Acadie<\/em>.<\/p>\n

Acadie<\/em> on kaukana tuon ajan r\u00e4ikeist\u00e4 rymin\u00e4soundeista. \u00c4\u00e4nikuvassa on massoittain kaikua \u2013 tai erilaisia kaikuja ja viiveit\u00e4 \u2013 mutta silti musiikki kuulostaa abstrakteimmillaankin hyvin intiimilt\u00e4 ja pienimuotoiselta. Useimmiten voi aistia, miten hyv\u00e4 fiilis muusikoilla on ollut kokoontuessaan studioon, jonkun laskiessa \u201dyy\u2013kaa\u2013koo\u2013nee\u201d ja homman menness\u00e4 purkkiin kertaotolla…<\/p>\n

… paitsi ettei levy\u00e4 tehty niin. Vaikkapa kansantarinamainen kantriralli \u201dJolie Louise\u201d: ensin Lanois ja Malcolm Burn soittivat nauhalle kitaran, laulun ja pianon, sitten nauhat lenn\u00e4tettiin ensin kanadaan, miss\u00e4 hanuristi Ed Roth lis\u00e4si oman osuutensa, sitten Irlantiin jossa \u00e4\u00e4nitettiin Adam Claytonin ja Larry Mullen Juniorin rytmisektio tallentui, kunnes homma miksattiin Lanoisin omassa (silloisessa) studiossa New Orleansissa. Tai \u201dThe Maker\u201d, jonka komean rumpuosuuden Neville Brothersin patteristi Willie Green soitti alkuaan heid\u00e4n \u201dVooDoo\u201d -kappaleelleen, jonka levytyksess\u00e4 sit\u00e4 ei kuitenkaan k\u00e4ytetty. Muutama vuosi sitten ilmestyneell\u00e4 Acadie: Goldtop Edition<\/em> -cd:ll\u00e4 on t\u00e4ydennyksen\u00e4 parikin varhaista \u201dThe Maker\u201d -versiota, jotka valaisevat hienosti kuinka t\u00e4m\u00e4 upea laulu kehkeytyi tavallisehkosta, v\u00e4h\u00e4n lattarihtavasta puoliballadista levyll\u00e4 kuultavaksi helmeksi. Lopulliseen loistoon laulun nosti Tony Hallin upea, tuplattu basso-osuus, ja Aaron Nevillen lyhyt, mutta paikkansa l\u00f6yt\u00e4v\u00e4 vastauslauluosuus kappaleen loppupuolella.<\/p>\n

\u00c4\u00e4nitetyss\u00e4 musiikissa on aina kyse illuusioista.<\/p>\n

Acadiella<\/em> on muutama tunnelmallinen instrumentaali (\u201dWhite Mustang II\u201d, \u201dSt. Ann\u2019s Gold\u201d, \u201dIce\u201d) ja er\u00e4\u00e4nlainen lausuntaesitys (\u201dFisherman\u2019s Daughter\u201d), mutta minuun ovat aina vedonneet nimenomaan albumin lauletut palat \u2013 edellisten lis\u00e4ksi etenkin aloituslaulu \u201dStill Water\u201d, laulelmanomainen \u201dO Marie\u201d ja miltei rautalangahtava \u201dUnder A Stormy Sky\u201d.***** Tekstien maailma on pitk\u00e4lti per\u00e4isin Kanadan ranskankielisilt\u00e4 rannikkoseuduilta, kalastajien, maanviljelij\u00f6iden ja merenkulkijoiden katoavasta maailmasta. T\u00e4ss\u00e4 mieless\u00e4 Acadie<\/em> on samalla tavoin anakronistinen levy kuin vaikkapa The Bandin ensimm\u00e4iset albumit, joiden tarinoiden maailma oli sekin per\u00e4isin rockia vanhemmilta aikakausilta, ja ehk\u00e4 juuri t\u00e4m\u00e4 tuo musiikkiin er\u00e4\u00e4nlaista ajasta(kin) irrallaan olemisen lumoa.******<\/p>\n

.<\/p>\n