{"id":3916,"date":"2011-12-13T10:40:57","date_gmt":"2011-12-13T08:40:57","guid":{"rendered":"http:\/\/www.yrttimaa.net\/Blogi\/?p=3916"},"modified":"2011-12-13T10:40:57","modified_gmt":"2011-12-13T08:40:57","slug":"albumialbumi-i","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/yrttimaa.net\/Blogi\/?p=3916","title":{"rendered":"Albumialbumi I"},"content":{"rendered":"

T<\/big>ulipa tuossa mieleeni ilahduttaa teit\u00e4<\/strong> intoiluilla sellaisista levyist\u00e4, jotka ovat joskus tehneet minuun suuren vaikutuksen, tavalla tai toisella. Aloittamisen kyseenalaisen kunnian saa ensimm\u00e4inen levy, jonka hankkimiseen tulin n\u00e4hneeksi melkoisen m\u00e4\u00e4r\u00e4n suoranaista vaivaa.<\/p>\n

\"\"<\/p>\n

Rockradio aloitti Yleisradion rinnakkaisohjelman kanavalla kes\u00e4kuussa 1980. L\u00e4hetysaikaa oli ruhtinaalliset kaksi\u2013kolme tuntia kolme kertaa viikossa (ellei samana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 sattunut olemaan K\u00f6nk\u00e4m\u00e4joen piirikunnallisia kiekonheittokisoja tai muuta yhteiskunnallisesti arvokkaampaa ohjelmaa), ja ohjelman nimest\u00e4 huolimatta sielt\u00e4 saattoi tulla likipit\u00e4en mit\u00e4 tahansa: kuten olen erin\u00e4isi\u00e4 kertoja todennut, Mot\u00f6rheadin per\u00e4\u00e4n saattoi paukahtaa Philip Glassia, eik\u00e4 siin\u00e4 ollut mit\u00e4\u00e4n ihmeellist\u00e4. Sellaisia radioiden pit\u00e4\u00e4kin olla!<\/p>\n

T\u00e4h\u00e4n aikaan oli viel\u00e4 yleisen\u00e4 tapana \u00e4\u00e4nitt\u00e4\u00e4 radiosta parhaita biisej\u00e4 kasetille. Oma sormeni painoi recci\u00e4 juontajan alkukehujen ansiosta, kun soimaan p\u00e4r\u00e4hti vastik\u00e4\u00e4n ensimm\u00e4isen omakustannelevyns\u00e4 julkaiseen brittiyhtye The Blues Bandin<\/a> \u201dTalk To Me Baby\u201d.<\/p>\n

En ollut siihen menness\u00e4 tainnut juurikaan kuulla slide-kitaransoittoa.* En ollut juurikaan kuunnellut bluespohjaista musiikkia.** Olin tietysti kuunnellut jonkin verran 50-luvun musiikkia*** ja olin t\u00e4h\u00e4n aikaan ruvennut kuuntelemaan paljon brittil\u00e4ist\u00e4 uuden aallon musiikkia, jossa oli enemm\u00e4n bluesvaikutteita kuin siihen aikaan tajusinkaan: esimerkiksi The Clashin juuret ovat pubrockissa ja pubrockin juuret ovat tukevasti bluesissa, mik\u00e4 kyll\u00e4 kuuluu. En ollut koskaan erityisemmin innostunut Hurriganesista tai Dr. Feelgoodista, jotka ovat olleet portteja useimmille ik\u00e4isilleni bluesharrastajille.<\/p>\n

Mutta jokin siin\u00e4 vetosi. Ehk\u00e4p\u00e4 biisin mielet\u00f6n, ylitsepursuava innostus. Ehk\u00e4 siit\u00e4 s\u00e4teili jopa tyylilajia tuntemattomallekin, ett\u00e4 n\u00e4m\u00e4 sed\u00e4t todella rakastavat<\/em> t\u00e4t\u00e4 musiikkia. Jalka ainakin rupesi v\u00e4p\u00e4tt\u00e4m\u00e4\u00e4n. Biisin groove on edelleenkin aivan hillit\u00f6n. Niin, ja sitten tietysti se Riffi. Kyll\u00e4h\u00e4n minulle selvisi pian, ett\u00e4 \u201dTalk To Me Baby\u201d on alkuaan Elmore Jamesin<\/a> laulu ja sen Riffi on Elmore Jamesin tavaramerkkiriffi, mutta silti Blues Bandin Dave Kelly soittaa sen kuin olisi juuri keksinyt koko jutun.<\/p>\n

Levyn l\u00f6yt\u00e4minen osoittautui odotettua hankalammaksi. Sen ajan ilmeisimm\u00e4ss\u00e4 ostopaikassa, Aleksanterinkadun Musafasulla, koko b\u00e4ndist\u00e4 ei ollut kuultukaan. Jos en ihan v\u00e4\u00e4rin muista, pengoin puhelinkopin puhelinluettelosta kaikki kantakaupungin levykaupat osoitteineen ja kulutin p\u00e4iv\u00e4n kiert\u00e4m\u00e4ll\u00e4 niit\u00e4 ja kuulemassa eioota. Lopulta jossakin**** huvittunut myyj\u00e4 totesi: \u201dNo, just t\u00e4n\u00e4\u00e4n tuli pari kappaletta lis\u00e4\u00e4.\u201d Kovin usein k\u00e4y niin, ett\u00e4 yhden (tai kahden) biisin perusteella ostettu LP osoittautuu muuten puolivillaiseksi pettymykseksi, mutta The Official Bluesband Bootleg Album<\/em> osoittautui kyll\u00e4 h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4n tasalaatuiseksi. Samoin The Blues Bandin seuraavat levyt, joita taisi ehti\u00e4 ilmesty\u00e4 parikin ennen kuin tuli lopulta tilaisuus n\u00e4hd\u00e4 b\u00e4ndi keikalla ensin Kaivarissa, sitten Kulttuuritalolla.<\/p>\n

The Blues Band osoittautui porttiteoreettisesti t\u00e4ydelliseksi johdatukseksi etenkin brittil\u00e4isen bluespohjaisen musiikin historiaan. B\u00e4ndin j\u00e4senten taustalta l\u00f6ytyy meriittej\u00e4 ja yhteyksi\u00e4: rumpali Hughie Flint soitti aikoinaan Bluesbreakersissa,***** laulaja\/harpisti Paul Jones Manfred Mannin yhtyeess\u00e4, kitaristi Tom McGuinness perusteli aikoinaan kellarib\u00e4ndej\u00e4 sellaisten tyyppien kanssa jotka sittemmin perustivat Rolling Stonesin. Ja niin edelleen. Minulla on edelleenkin melkoinen vimma etsi\u00e4 ja huomata yhteyksi\u00e4 artistien ja heid\u00e4n vaikutteidensa v\u00e4lill\u00e4, ja ep\u00e4ilen The Blues Bandin olevan yksi keskeinen syy.<\/p>\n

Niin, eik\u00e4 t\u00e4m\u00e4n levyn sytytt\u00e4m\u00e4 rakkauden roihu slide-kitarointiinkaan ole sittemmin sammunut. Kiinnostavaa kyll\u00e4, Elmore Jamesista ei ole koskaan kehittynyt suuria suosikkeja, vaikka h\u00e4n on ollut niin vahvasti hengess\u00e4 mukana siin\u00e4 miten olen soittotekniikasta innostunut. Ehk\u00e4 min\u00e4 onnistuin ohittamaan h\u00e4net onnistuessani suhteellisen nopeasti p\u00e4\u00e4sem\u00e4\u00e4n k\u00e4siksi h\u00e4nen oppi-is\u00e4\u00e4ns\u00e4 Robert Johnsoniin?<\/p>\n

No, joka tapauksessa… The Blues Band on edelleen olemassa, rumpalia lukuun ottamatta samassa kokoonpanossa kuin esikoislevyll\u00e4\u00e4n, keikkailee ja levytt\u00e4\u00e4. T\u00e4h\u00e4n loppuun kuitenkin videoton video er\u00e4\u00e4st\u00e4 toisesta esikoisen herkkupalasta, \u201dCome on Inist\u00e4\u201d.
\n.
\n